Ajatuksia matkan varrelta: Satu ja Petri Hyrsky

Mennyt vuosi 2020 oli erikoinen, ja uusi vuosi on alkanut edelleen poikkeusoloissa. Mitä teille kuuluu?

SATU: Vuoden vaihtuminen on uusi alku! Korona-aikana on pitänyt hiljentää tahtia ja keskittyä asioihin toisella tavalla. Se on ihan hyvä asia. Kaipaan kuitenkin kovasti monia läheisiä perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä. Ajattelen, että pian tämä on ohi. Emme toki voi tietää, kuinka pian.

PETRI: Minulle korona-aika on ollut vaikeaa. Ihmisten kanssa oleminen on minulle erittäin tärkeää. Osa läheisistäni on Ruotsissa, ja matkustusrajoitukset ovat aiheuttaneet paljon päänvaivaa. Suomeen palatessa pitää aina laskea karanteenipäiviä, mikä entisestään rajoittaa sosiaalisia kontakteja.

Minulle on vaikeaa myös se, että aistin kuinka ihmiset ympärillä ovat peloissaan. Itse ajattelen kuitenkin, että terveellä maalaisjärjellä ja annettuja ohjeita seuraillen pärjäämme kyllä. Voimme rukoilla suojaa itsellemme ja läheisillemme. Se on iso asia. Toivottavasti tilanne lähtisi nyt tästä parempaan päin.

Kuinka suhteenne Jumalaan on muuttunut viimeisen 10-20 vuoden aikana?

SATU: Minun suhteessani Jumalan on tullut suuri lepo verrattuna aiempaan. Minulle on kirkastunut, että hän on tyytyväinen ja mielistynyt minuun – ei tekojeni takia, vaan koska olen hänen lapsensa! Olen arvokas Isälle tällaisena kuin olen. Olen saanut juurtua ja perustua rakkauteen.

Toki se perusta oli siellä aiemminkin, mutta minä taisin katsella muualle! Tulin uskoon myöhäisessä teini-iässä. Uskovana minulla oli paljon intoa. Olin mukana monenlaisessa, ja usein vauhti vei mennessään. Halusin kyllä kuunnella Jumalaa, mutta harvoin maltoin asettua kuuntelemaan. Elämässä oli paljon suorittamista. Asioiden arvo määräytyi tulosten perusteella.

Muistan, kun olin nuori ja muuan muuan vanhempi uskova sanoi minulle: ”Kuule Satu, levosta käsin!” Minua ärsytti sellainen. Ajattelin, että Jumalan valtakunta tarvitsee tekijöitä! Eihän mitään tapahtuisi, jos me kaikki olisimme vain ”levosta käsin”!

Nyt minusta tuntuu, että olen voinut elää levosta käsin ainakin paljon enemmän kuin aiemmin. Olen osannut istahtaa Isän syliin. Elämäni juuret ovat hänen rakkaudessaan. Tunteet eivät aina ole huipulla, mutta tiedän, että olen rakastettu joka hetkessä ja joka käänteessä. Se on iso muutos.

Tunteet eivät aina ole huipulla, mutta tiedän, että olen rakastettu joka hetkessä ja joka käänteessä.

Satu

PETRI: Suomalaisena miehenä tein jo vuosia sitten päätöksen, kenen joukkueessa olen. Halusin olla Jumalan tiimissä. Kuitenkin ajattelin pitkään, että rakkaus tulee ansaita. Minun on tekemisilläni ja suorituksillani osoitettava, että olen rakkauden arvoinen. Sisimmässä oli pienen sydämen muotoinen reikä. Se oli kaipaus ja huuto: täytyy olla jotain enemmän!

Olin rauhaton ja levoton. En voinut olla hiljaa ja odottaa. Asioihin piti aina löytää välitön ratkaisu. Sen seurauksena 99% valinnoista meni pieleen. Se aiheutti monenlaisia vastoinkäymisiä, taakkoja ja suruja elämässä. Silloin usein puin nyrkkiä yläkertaan.

Elämäni suunta muuttui retriittiviikossa, jossa laskin aseet maahan. Jätin itseni ja elämäni – myös suorittamiseni ja yrittämiseni – Jumalan käsiin. Aiemmin tein paljon asioita, jotta olisin ansainnut rakkauden. Tänä päivänä voin tehdä asioita sen tähden, että minua on rakastettu. Se kuulostaa pieneltä erolta, mutta on tosiasiassa valtavan suuri.

Aiemmin tein paljon asioita ansaitakseni rakkauden. Tänä päivänä voin tehdä asioita sen tähden, että minua on rakastettu.

Petri

Minusta kristillisyyden lähtökohta ja perussanoma on, että uskaltaisimme olla rakastettuja. Uskon, että Jumala haluaisi antaa tästä asiasta ilmestyksen kaikille lapsilleen yli kirkko- ja seurakuntarajojen. Kun vain uskaltaisimme antaa Jumalan rakastaa. Siitä syntyvät Jumalan teot ja ihmeet. Lepoviikonloputkin ovat Jumalan juttuja, joissa me saamme olla mukana ja ihmetellä, mitä hän tekee.

Itselläni on viime aikoina ollut todella opettelemista siinä, kuinka olla vain hiljaa ja odottaa Jumalan aikaa ja hänen suunnitelmiaan. Tekisi niin mieli puuttua asioihin ja vähän auttaa Jumalaa! Ei meistä tule valmiita ennen kuin taivaassa.

Teillä on suuri halu siunata toisia: lohduttaa, tukea, kulkea rinnalla ja edesauttaa toisten ihmisten hengellistä kasvua. Suhtautumisenne tekemiseen ja palvelemiseen on kuitenkin jollain lailla muuttunut?

PETRI: Se on yksi Jumalan ihme. Olen ymmärtänyt, että silloin, kun saamme olla mukana Jumalan jutuissa, niissä on lepo ja rauha. Niissä on Jumalan hyvä käsi ja siunaus. Asiat menevät eteenpäin itsestään. Se ihmetyttää minua. Sitä kaipaan kaikilla elämäni osa-alueilla ja arjessa. Haluaisin vain olla Jumalan juoksupoikana!

On ihmeellistä, että saamme olla rohkaisemassa toisia. Siinä työssä on rauha ja ilo, valtava kiitollisuus, mielekkyys ja tarkoituksenmukaisuus. Saamme nähdä muutosta sekä omassa elämässämme että sisarissa ja veljissä. Kaikki me olemme monin tavoin rikkinäisiä ja keskeneräisiä. Näemme kuitenkin Jumalan parantavan kosketuksen. Hän on todellinen, ja tekee työtään meissä kaikissa. Hän eheyttää ja asettaa ennalleen. Meidät kaikki on kutsuttu olemaan toinen toistemme rinnallakulkijoita, esirukoilijoita ja kuuntelijoita.

SATU: Kun saa vastaanottaa Jumalan hyvyyttä – hänen rakkauttaan, armoaan, laupeuttaan ja lohdutustaan – siitä versoo halu auttaa jotakuta toista. Jumala on antanut tilanteita, joissa on saanut kulkea rinnalla auttamassa, tukemassa ja rukoilemassa. Se ei niinkään ole jotain sellaista, mitä minä teen. Isä tekee ja minä saan olla siinä mukana! Haluan antaa eteenpäin sitä, mitä olen itse saanut vastaanottaa. Haluan viedä evankeliumia eteenpäin siten, kun Isä on meille näyttänyt ja avannut.

Elämässänne on tapahtunut hyvin raskaita asioita. Kuitenkin sanotte, että Jumala on hyvä ja rakastava Isä. Kuinka luottamus Jumalan rakkauteen ja hyvään tahtoon on säilynyt kipeiden ja vaikeiden asioiden kohdatessa?

PETRI: Se ihmetyttää itseänikin. Olen ollut mukana yritysmaailmassa ja kokenut vastoinkäymisiä siellä. Oman lapsen sairastuessa vakavasti täytyi katsoa kuolemaa silmästä silmään. Kuolema oli lähellä. Silloin tulee esille Jumalan aikaansaama rauha ja lepo.

Jos se olisi tapahtunut 15-20 vuotta sitten, olisin varmasti ollut mieleni kestävyyden äärirajoilla. Olisin ollut todella pelokas ja mennyt pitkin seiniä. Kuitenkin olen saanut vaikeidenkin asioiden kohdatessa kokea ihmeellistä rauhaa, jonka Jumala on luvannutkin antaa. Hän lupasi antaa toisenlaisen rauhan kuin se, jonka maailma antaa.

Kun inhimillisesti näyttää siltä, että tie on pystyssä ja minä en selviä tästä, Jumala antaa rauhansa. Tietenkin pohjalla on se, että lopullinen maalimme on taivaassa. Sinne olemme matkalla. Vaikeuksien keskellä Jumala antaa näyn kirkkaana eteen. Tulemme varmaankin kohtaamaan vastoinkäymisiä ja vaikeuksia niin kauan kun maailmassa olemme. Jumala on kuitenkin ollut uskollinen ja on antanut rauhan niissäkin tilanteissa.

Kun inhimillisesti näyttää siltä, että tie on pystyssä ja minä en selviä tästä, Jumala antaa rauhansa.

Petri

SATU: Petrin tytär kävi Ruotsissa läpi vaativaa syöpätaistelua pari-kolme vuotta. Samaan aikaan Helsingissä asuva isäni sairastui imusolmukesyöpään. Matkustimme paljon niiden vuosien aikana. Välillä Petri oli Ruotsissa ja minä olin Helsingissä isäni luona. Jälkeenpäin ymmärrän, että sydämeen tuli vähän kerrallaan Jumalan sanoja. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi, minä autan. Päivä kerrallaan siinä mentiin. Ei nähnyt paljoa eteenpäin, mutta sydämessä oli luottamus. Ajattelin, että pidän Isän kädestä kiinni, tuli mitä tuli. Onneksi olin jo päässyt asettumaan Jumalan Isän syliin ja luottamus oli alkanut juurtua.

Mitä sanoisitte ihmiselle, joka ajattelee, että puhe Jumalan isänrakkaudesta kuulostaa kyllä kauniilta, mutta tuskin elämä rakkaudessa on mahdollista minulle? Onko elämä Jumalan lapsena kaikille avoinna riippumatta siitä, mistä taustasta tai elämäntilanteesta tulee?

SATU: Raamatusta näemme selvästi, että kaikki, jotka ottavat Jeesuksen vastaan, ovat Jumalan lapsia. Kun synnymme uudesti ylhäältä, synnymme Jumalan lapsiksi. Eläessään maan päällä Jeesus puhui Jumalasta Isänään. Etenkin Johanneksen evankeliumi tuo ilmi suhteen pojan ja Isän välillä. Jeesus sanoi: ”Isä ja minä olemme yhtä.”

Ennen kuin Jeesus lähti ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta Taivaaseen, hän lupasi lähettää toisen Puolustajan. Hän näytti opetuslapsille, että tässä on teidän elämänne: elää Taivaan Isän lapsina Pyhän Hengen kanssa. Tämä on Uudessa testamentissa selvästi näkyvillä oleva asia, mutta varsinkin täällä Euroopassa kristillisyys on mennyt järkiperäiseksi. On alettu ajatella, että aluksi olemme lapsia, mutta sitten pitää jotenkin tulla kypsemmäksi ja jättää lapseus.

Toki meidän tulee kasvaa uskovina, mutta emme koskaan lakkaa olemasta Taivaallisen Isämme lapsia omassa suhteessamme Jumalaan. Suhde Isän kanssa tuo elämääni turvan, rauhan ja levon. Silloin voin elää elämääni levosta käsin silloinkin, kun tulee koettelemuksia ja vaikeuksia, joilta emme voi täällä maailmassa välttyä.

Suhde Isän kanssa tuo elämääni turvan, rauhan ja levon. Voin elää elämääni levosta käsin silloinkin, kun tulee koettelemuksia ja vaikeuksia, joilta emme voi täällä maailmassa välttyä.

Satu

PETRI: Jumalan lapseus on jokaiselle, joka ainoalle. Jokaisella on toivoa. Mitään sellaista asiaa ihminen ei ole tehnyt, etteikö Jumalan rakkaus yltäisi siihen. Kun Jeesus sanoi ristillä: se on täytetty, hän kantoi kaiken kirouksen. Hän kantoi kaikki epäonnistumisemme, sairautemme ja rikkinäisyytemme – kaiken sen, mitä kannamme mukanamme aina lapsuudesta asti.

Rikkinäisenä ihminen kuitenkin usein rakentaa omat suojelumekanisminsa. Ne perustuvat siihen, että minä totta vie pärjään itse! Oman elämän kontrolli voi olla hyvin vahva. Voimme elää menneisyydessä ja ajatella, että kunpa olisin tehnyt toisin. Tai miksi se toinen ihminen teki niin. Voimme myös elää tulevaisuudessa ja ajatella, että sitten, kun tapahtuu sitä ja tätä. Voimme murehtia huomista päivää. Se tukahduttaa elämän, joka haluaisi tulla eletyksi juuri nyt tänään ja tällä hetkellä.

Rikkinäisenä ihminen rakentaa omat suojelumekanisminsa. Ne perustuvat siihen, että minä totta vie pärjään itse!

Petri

On haasteellista joka aamu uudestaan luovuttaa oman elämän hallinta. Voimme rukoilla, että tule sinä tänään ohjaamaan minun käteni ja jalkani, minun ajatukseni ja kaikki muukin. Ei ole helppoa uskaltaa heittäytyä ja sanoa: ”Tapahtukoon sinun tahtosi. Näytä hyvyytesi ja avaa sitä minulle.” Siihen meitä haastetaan.

Lepoviikonloputkin ovat paikkoja ja mahdollisuuksia siihen, että voi askel askeleelta päästää irti ja luovuttaa. Elämä Jumalan lapsena on avoinna kaikille. Se on mielenkiintoinen, kiehtova ja jännittävä seikkailu.

Millaisia unelmia tai kaipauksia teillä on?

SATU: Minun kaipaukseni on saada nähdä ihmisten tulevan uskoon ja tulevan Jeesuksen luo. Haluan oppia tuntemaan Isää, Jeesusta ja Pyhää Henkeä. Kaikista eniten haluan olla mukana tekemässä sitä, mitä Isä tekee.

PETRI: Viikonlopuissa ja tapahtumissa on tosi syvä rauha. Tämä on ihana Isän Jumalan juttu, jossa saamme olla mukana. Haluaisin sitä enemmänkin. Siskojen ja veljien läsnäolo ja rakkaus on todella tärkeää. Autamme toinen toistamme eri tavoin. Vaikka olemme järjestämässä viikonloppuja, olemme yhtä lailla vastaanottamassa ja jättämässä omaa elämäämme Jumalan käsiin siellä. Se on ihanaa. Sitä haluaisin nähdä ja tehdä jatkuvasti ja kokopäiväisestikin.

Millaisia ajatuksia teillä on liittyen yhteisöön tai seurakuntaan?

PETRI: Minulle seurakunta on ryhmä Jumalan lapsia, opetuslapsia, joilla kaikilla on lahjoja. Raamattu sanoo, että ruumiissa on paljon erilaisia jäseniä. Sormi ei ole varvas. Kyynärpää ei ole polvi eikä silmä ole korva vaan jokaisella on oma paikkansa. Unelmoin siitä, kuinka voimme etsiä Jumalan tahtoa sekä ryhmänä että henkilökohtaisessa elämässä. Kun jätämme itsemme ja yhteisömme Jumalan käsiin, saamme nähdä hänen tekojaan ja ihmeitään.

Seurakunnassa kysymys on ihmisistä, ei seinistä ja rakennuksesta. Emme koskaan kysy viikonloppuihimme tulevilta ihmisiltä, mikä heidän seurakuntansa tai kirkkokuntansa on. Se ei ole Jumalalle lainkaan olennainen kysymys. Hän rakastaa yli kaikkien rajojen. Hänelle tärkeintä on ihminen ja ihmisen sydän.

SATU: Meidät on asetettu Kristuksen ruumiiseen, jossa olemme toinen toistemme jäseniä. Keskinäinen rakkaus tulee taivaasta. Siinä uskovan elämänlanka kulkee: Jeesusta seuraten yhdessä toisten kanssa. Me yksinkertaisesti tarvitsemme toinen toistamme. Saamme nähdä, kuinka ihania asioita Jumala on kätkenyt jokaiseen ihmiseen. Yhteydestä toisten kanssa saa myös apua ja tukea elämään.

Olemme saaneet nähdä kasvua paitsi omassa elämässämme, myös siskojen ja veljien elämässä. Väsyneet saavat virvoitusta ja oikein kipeät saavat eheytyä ja parantua ajan kanssa Isän rakkaudessa. Se ei ole ihmisen aikaansaannosta, vaan Jumalan työtä.

Väsyneet saavat virvoitusta ja oikein kipeät saavat eheytyä ja parantua Isän rakkaudessa. Se ei ole ihmisen aikaansaannosta vaan Jumalan työtä.

Satu

Onko sydämellänne vielä jotain, mitä haluaisitte jakaa?

PETRI: Jumala haluaa viedä meitä eteenpäin. Hän haluaa viedä meitä syvemmälle tuntemaan itseään enemmän. Hän haluaa vuodattaa enemmän ja enemmän rakkauttaan meidän elämäämme. aina sitä mukaa, kun olemme valmiita vastaanottamaan. Se antaa valtavasti toivoa.

Vaikka kulkisimme kuoleman laaksossa, emme ole siellä ikuisesti. Vaikka olisimme myrskyisällä järvellä, emme jää sinne vaan jonain päivänä pääsemme vastarannalle. Se on lohdullista ja antaa kärsivällisyyttä. Elämä on matka. Jumala haluaa olla joka päivä tässä ja nyt meidän kanssa. Oman elämän kontrollin luovuttaminen on ikuinen haaste ja taisto, mutta Jumala on meidän kanssa.

Vaikka olisimme myrskyisällä järvellä, emme jää sinne vaan jonain päivänä pääsemme vastarannalle.

Petri

SATU: On ihana elää elämää, kun siinä on punainen lanka: oppia tuntemaan Jumalaa enemmän ja enemmän. Johanneksen evankeliumin luvun 17 jakeessa 3 sanotaan: He tuntevat totisen Jumalan ja hänet, jonka Isä on lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Saamme iankaikkisesti oppia tuntemaan Isää, Jeesusta, Pyhää Henkeä enemmän ja enemmän.

Haastattelu on tehty Turussa 10.1.2021