Suojamuureja

– Minusta tuntuu taas, että tästä ei tule yhtään mitään, Tiina huokasi ja heittäytyi sohvalle.
Isä nosti katseensa kirjeestä, jota oli lukemassa ja silmäili lastaan hyväntahtoisesti.
– Pelko ja ahdistus ei väisty minusta, Tiina sanoi tuskaisesti. – Joka pikku asia saa stressitason nousemaan huippuun. Turvattomuus on ainainen seuralainen. En löydä rauhaa enkä lepoa.

Isä kuunteli vaiti.
– Miksi? Tiina kysyi epätoivoisena. – Tiedän, että sinun sanasi on tosi. Olen Kristuksessa eikä mikään voi koskaan erottaa minua sinusta. Sinä olet Isä minulle joka hetki. Miksi en sitten voi elää joka päivä luottaen rakkauteesi ja huolenpitoosi?
– Koska et usko siihen, Isä vastasi levollisesti.
– Mitä taivaan tähden voin tehdä sille? Tiina kysyi ärtyneenä. – Sinä sanot minulle: Minä pidän sinusta huolen. Minulla on langat käsissäni. Ei ole mitään hätää. En usko siitä sanaakaan! Sydämessäni ei ole mitään paikkaa, mihin sellaiset sanat voisi kiinnittyä. Yhtä hyvin voisit puhua kiviseinälle.

– Sydämesi on suljettu siltä kohdin, Isä totesi. – Siinä olet oikeassa.
– Voitko tehdä jotain asialle? Tiina suuttui. – Vai kerrotko vain, mikä kaikki minussa on pielessä?
– Voin toki, Isä vastasi tyynesti. – Jos annat minun. Antaisitko sinä minun rakastaa, Tiina?
Tiinan kiukkuisuus muuttui äkkiä epävarmuudeksi. Hän puri huultaan ja katseli jääkiteitä, jotka pakkanen oli piirtänyt ikkunaan.
– Mitä sinä haluat minusta? hän kysyi varautuneesti.

– Lujasti sinä olet sulkenut sydämesi rakkaudelta, Isä totesi katsellen tytärtään. – Olet sydämessäsi päättänyt: Kukaan tässä maailmassa ei välitä minusta eikä ole ketään, joka minua auttaisi. En koskaan enää ole tarvitseva enkä tukeudu kehenkään. Minä pärjään yksin. Teen muurini korkeiksi ja vahvoiksi enkä päästä ketään lähelleni. Vain silloin minä olen turvassa.

Tiina väisti huolellisesti Isän katseen eikä sanonut mitään.
– Voisitko sinä– Isä aloitti.
– En! Tiina sanoi vihaisesti ja nousi poistuakseen.
– Minä niin tahtoisin auttaa sinua, Isä sanoi hivenen surumielisesti. – Haluaisin rakastaa sinua, lapseni. Älä sulje sydäntäsi minulta.
– No voi jeesus sentään! Tiina sanoi kiukkuisesti.
– Mitä? Jeesus sanoi ja kurkisti kysyvästi oven suusta.
– Ei mitään, Tiina ärähti.

– Turvallisuus ja rauha kuuluvat sinulle, Isä jatkoi. – Tahdon kirkastaa sydämessäsi totuuden siitä, kuinka rakastan sinua, autan sinua ja pidän sinusta huolen joka hetki. Mutta lapseni, sinun on päästettävä irti näistä uskomuksista ja päätöksistä, joita olet tehnyt irrallaan rakkaudesta. Ne eivät ole totuudenmukaisia. Minä rakastan sinua, olen aina rakastanut sinua ja tulen aina rakastamaan sinua. En voi pakottaa sinua totuuteen, jos et itse halua tulla. Suostuisitko sinä laskemaan irti?

Tiina vilkaisi ovea, mutta päätti kuitenkin jäädä. Hän istui takaisin sohvalle ja huokasi raskaasti.
– Sinäkö muka auttaisit minua? hän sanoi katkerasti. – Missähän sinä olit silloin, kun sitä apua olisi kipeästi tarvittu?
– Aivan lähelläsi, Isä vastasi. – En ole hetkeksikään jättänyt sinua yksin. Et nähnyt minua samasta syystä kuin et tänä päivänä näe minua arkielämäsi keskellä. Sydämesi on suljettu ja kova. Silloin et silmilläsi näe, et korvillasi kuule etkä sydämelläsi ymmärrä. Rakas, sinä olet avannut minulle sydäntäsi. Olen tavattoman kiitollinen ja onnellinen siitä. Olet alkanut sydämelläsi nähdä ja ymmärtää. Kutsun sinua eteenpäin. Haluan, että sydämesi tulee kokonaan avoimeksi rakkaudelleni.

– Pelottaa kauheasti päästää irti, Tiina kuiskasi ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
– Tämä maailma on pimeä ja pelottava paikka. Ei minulla ole muuta turvaa kuin ne suojakeinot, joista nyt haluat minun luopuvan. Eihän ne kovin hyvin suojaa, mutta edes vähän. Kun pidän sydämeni suljettuna, minua ei voi satuttaa niin paljon.

Isä istui lapsensa viereen ja laski kätensä tämän käsivarrelle.
– Siinä on sellainen ongelma, että omat suojakeinosi sulkevat yhtä lailla rakkauden ulos, hän sanoi hellästi, – ja juuri rakkautta sinä välttämättä tarvitset. Minä tiedän, että sinuun on sattunut kipeästi. Haluat suojata sydämesi, ettei enää sattuisi. Minulla on parempi tie: päästä minun rakkauteni sisään. Rakkauteni parantaa haavasi ja varjelee sydämesi. Et tarvitse enää omia suojakeinojasi, koska sinulla on joka tilanteessa sydämen varmuus siitä, että olet rakastettu.

– Haluan päästää irti, Tiina myöntyi itkuisesti. – Mutta en pysty. Auta minua! Sydämeni on tältä kohdin kuin kiveä.
– Kaikki järjestyy, Isä vakuutti.
– Pystytkö sinä? Tiina kysyi ja katsoi Isää anovasti.

Isä hymyili.
– Olethan toki sanasta lukenut: Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.^Mark.10:27