Kutsu tosi elämään

Kuuntele kirjoitus tästä

Ehkä minun ei tarvitsekaan
pyrkiä eroon ongelmistani ja vaikeuksistani.

Voin sen sijaan kiittää niistä.
Ne tekevät minusta heikon,
ja siten avaavat oven syvemmälle lapseuteen.

Jeesus, auta,
avaa silmäni näkemään niin kuin sinä näet.
Olen eksynyt valheisiin ja pimeyteen.
Kaikki näyttää pelottavalta ja ahdistavalta.

Valaise sydämeni näkemään todellisuus
sellaisena kuin se oikeasti on.
Olen köyhä ja sokea.
Anna armossasi sydämeeni totuus,
joka karkottaa pelon ja pimeyden.

Sinuun minä turvaan.
Olet ainoa toivoni.
Luotan siihen, että johdat minut
läpi pelon ja pimeyden
ja teet jotain ihmeellistä tämänkin kautta.

Kun kuljen kuoleman laaksoon,
sinun valosi minussa
kirkastaa pimeyden valkeudeksi.

Sitten voin kertoa toivon ja vapautuksen sanomaa toisille,
joita pimeys ja valheet vainoavat.

Jumala on valo
eikä hänessä ole mitään pimeyttä.
Me olemme hänessä
ja hänen Henkensä on meissä.

Jos yritän kaikin voimin pysyä ehjänä
enkä tahdo kovan kuoreni murtuvan,
ei sydämessäni oleva elämän valkeus voi loistaa toisille ihmisille.
Vahvuuteni peittää Kristuksen kirkkauden.

Jos päästän irti
ja suostun menemään pimeyteen ja kuolemaan,
minussa oleva uusi elämä tulee esiin.

Murtuneisuudessa ja lihan kuolemassa
olen todella vapaa elämään Isäni lapsena.

Vaikea on rikkaan päästä taivasten valtakuntaan. Matt.19:23-24
Yhtä vaikeaa kuin kamelin on käydä neulansilmästä
on vahvan ja itseriittoisen päästä taivasten valtakuntaan.

Jumalan valtakunta on siellä, missä Jumala hallitsee.
Kun yritän kontrolloida elämääni,
ratkaista ongelmiani
ja päästä vaikeuksistani,
silloin hallitsen minä itse.

Rakkauden valtakunnassa
eletään riippuvaisina Isästä:
heikkoina ja avuttomina.

Voin iloita ongelmista,
jotka pakottavat minut kohtaamaan vapauttavan totuuden:
minulla ei ole elämää muualla kuin lapseudessa ja rakkaudessa,
täysin riippuvaisena Isästä.

Isä, sinun tiesi ovat ihmeelliset tiet.
Ei ole mitään parempaa kuin sinun suunnitelmasi.
Vain sinun tahtosi tiellä on elämä.
Isä, tapahtukoon sinun tahtosi.

Kiitos näistä vaikeuksista,
jotka ovat minulle suureksi avuksi.
Kun joudun kasvotusten oman turmeltuneisuuteni kanssa,
näen kirkkaasti, mihin ero Jumalasta johtaa.
Lihan teillä ei ole mitään muuta kuin kuolemaa.

Sinä olet palauttanut minut yhteyteesi,
ja se on ainoa toivoni:
uusi elämä,
sinun elämäsi,
minussa.

Nämä vaikeudet ovat suureksi siunaukseksi.
Ne sysäävät minua pois lihallisesta elämästä.
ja ovat kutsu tosi elämään Hengessä.
Ne koituvat vapaudeksi ja voitoksi.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden.

2.Kor.4:16-17

Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.

Joh.12:25