Tule kotiin

– Miksi pitää olla näin vaikeaa? Tiina kiukutteli. Hän ponnisteli päästäkseen eteenpäin upottavassa hangessa. Ilta oli jo pimentynyt ja pakkanen kiristyi aste asteelta.
– Rakas, jos minä kulkisin edellä, Isä ehdotti.
– Kyllä minä pärjään, Tiina tiuskaisi. Hän otti pari reipasta askelta eteenpäin, horjahti sivulle ja tupsahti hankeen. Samalla hän tuli tönäisseeksi läheistä mäntyä, joka karisti lumikuormansa tytön päälle.

Isä oli diplomaattisesti hiljaa. Hän ojensi kätensä auttaakseen Tiinan ylös. Tyttö ei kuitenkaan tarttunut siihen vaan kömpi itse jaloilleen lumisena ja kiukkuisena.
– Voisit edes joskus auttaa, hän kivahti, – mutta sinä et halua! Tahdot minulle vain hankaluuksia.

Isä katseli lastaan vaiti. Hänen silmissään oli ikiaikainen, horjumaton rakkaus ja myötätunto.
– Mennään kotiin, rakas, hän sanoi. – Siellä on lämmin ja saat levätä. Tule minun kanssani.
– En voi kulkea sinun tietäsi, Tiina tokaisi ja pudisteli vihaisesti pipoaan lumesta.

– Miksi? Isä kysyi. Hän istahti hankeen ja katsoi lastaan silmiin.
– Siinä on liian ahdas portti, Tiina perusteli. – Pitäisi luopua ihan kaikesta. Mutta minun täytyy saada hallita. Sitä valtaa en voi antaa sinulle.
– Mihin sinä tarvitset hallintavaltaa? Isä tiedusteli.

– Minun täytyy pitää kaikki palikat koossa, jotta maailma ei syöksy kaaokseen, Tiina vastasi.
Hän tähyili hermostuneena ympärilleen hahmottaakseen, mihin suuntaan piti mennä.
– Ja minun täytyy pitää itseni turvassa, etten tule hylätyksi tai joudu häpeään. Mistä minä tiedän, mitä sinä tekisit, jos luovuttaisin kaiken sinun käsiisi?

– Silloin saat elää turvassa rakkaudessa ja minä pidän sinusta huolen, Isä vastasi.
– Sinä otat minulta kaiken pois, Tiina vastusti itkuisesti. – Siihen sinä koko ajan pyrit! Haluat, että menetän kaiken.
– Tiina, sinä tarvot täällä yksinäsi umpihangessa, Isä sanoi kärsivällisesti. – Täällä on pimeää ja kylmä. Olet väsynyt ja turhautunut. Riippumattomuutesi johtaa sinut aina tähän tilanteeseen. Minä tahtoisin kantaa sinut kodin lämpöön ja perheeni yhteyteen. Saisit levätä ja kokea rakkautta ja huolenpitoa. Kerro minulle, mitä sinä siinä menetät?

Tiina ei osannut vastata. Hän vaipui väsyneenä istumaan pehmeään hankeen. Talvinen metsä ympärillä oli hiljainen. Taivas oli kirkas, ja kuunvalo loi heikon kajastuksen kaiken ylle.
– Menetän ahdistuksen ja pelon täyteisen elämän, Tiina sanoi lopulta.
– Niin, Isä vastasi huvittuneena. – Senkö haluat välttämättä pitää?
Syntyi jälleen pitkä hiljaisuus. Tiina piirteli mietteissään kuvioita lumeen.

– No en… hän vastasi sitten ja hymyili hitusen.
Isä vastasi hymyyn.
– Rakas, kun riisun sinua vahvuudestasi, hän sanoi, – en minä tee sinulle pahaa. Vapautan sinua elämään rakkaudessa. Kun yrität hallita elämääsi, suljet sydämesi minulta. Rakkauteni ei pääse vahvuutesi läpi.

Tiina huokasi.
– Minä en tykkää tästä, hän sanoi. – En halua vaikeuksia. Haluan helppoa ja mukavaa elämää.
– Minä rakastan sinua, lapseni, Isä sanoi. – Tahdon sinulle hyvää. Sinä ajattelet kauhuissasi, kuinka paljon menetät, jos luovut siitä rikkaudesta ja vahvuudesta, mitä sinulla on lihassa. Minä sen sijaan ajattelen, kuinka paljon sinä menetät, jos saat jatkaa elämääsi vahvuuden muurien sisällä. Silloin menetät kaiken: elämän, rakkauden ja lapseuden. Toisekseen sinä rukoilet sydämessäsi jatkuvasti: Isä, tapahtukoon sinun tahtosi. En voi olla vastaamatta sellaiseen rukoukseen. Janoat tosi elämää, ja minä tahdon antaa sen sinulle.
.
– Minua pelottaa julmetusti! Tiina vaikeroi. – En kuollaksenikaan uskalla päästää irti. Ajatuskin on kammottava. Minun on pakko kontrolloida asioita. Kaiken täytyy olla hallinnassa ja järjestyksessä, jotta voin tuntea oloni edes vähän turvalliseksi. Minun täytyy saada lääkkeeni, jotta saan nukuttua. Sitten jaksan taas suorittaa päivät. Kuinka rauha ja luottamus voi tulla sydämeen, joka on täynnä pelkoa?

– Se ei ole sinusta kiinni, Isä vastasi hymyillen – Lapseuden Henki sinussa saa kaiken aikaan. Juuri sille minä teen tilaa, kun sallin elämässäsi tilanteita, joissa heikkoutesi tulee ilmi. Pelkäät kauheasti kontrollin menettämistä, epäonnistumista ja kaatumista. Mutta rakas, kun sinä kaadut, sinä putoat rakkauteen. Älä pelkää!
– Yritän hallita ihan kaikkea, Tiina myönsi vaisusti. – Jos joku pienikin asia luisuu pois hallinnastani, ahdistun valtavasti. Tuntuu, että maailma kaatuu.
– Kaikki on hyvin, Isä sanoi lohduttavasti. – Sinä olet minun lapseni. Olen tarkoittanut sinut elämään sydän kiinni minun sydämessäni, täysin riippuvaisena minusta. Rakkaudessa sinä et tarvitse hallintavaltaa. Olet turvassa.

– Kunpa voisinkin uskoa sen, Tiina sanoi epätoivoisesti. – Kuinka voin päästää irti, kun tuntuu etten millään uskalla?
– Minä autan sinua koko ajan, rakas, Isä sanoi. – Toivon, että et taistelisi niin kovasti minua vastaan, kun vapautan sinua hallintavallasta. Hallitseminen riistää sinulta lapsen elämän. Minä teen sinulle hyvää, vaikka et sitä vielä ymmärrä. Kutsun sinua heikkouden tielle ja tuon esiin niitä kohtia sydämessäsi, joihin rakkaus ei ole saanut vielä tulla. Teen sen, koska halajan vuodattaa rakkauteni niihin kipeisiin kohtiin. Haluan sinun elävän kokonaan rakkaudessa joka päivä ja joka hetki.