Burn out

– Ahdas on se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, Tiina sanoi itsekseen.
Hän tuijotti väsynein silmin ikkunaa. Kevätaurinko lämmitti, ja sulava lumi putoili pisaroina räystäältä.
– Mitä Sinä olet tekemässä? hän kysyi ja katsahti taivaalle. – Minusta tuntuu, että kuolen tähän prosessiin.

Isä seurasi tyttärensä katsetta. Taivas oli vaaleansininen ja tuuli joudutti valkeiden pilvien kulkua.
– Jos tarkoitat minua, Isä sanoi hymyillen, – niin minä olen tässä.
Tiina katsahti häneen yllättyneenä.
Isä ojensi kätensä ja silitti tytön hiuksia.
– Jumala jossain kaukana taivaissa, niinkö ajattelit? hän virkkoi ja katseli lastaan hellästi. – Herra, jota sinä et tunne ja jonka teitä et ymmärrä? Rakas, minä olen sinun Isäsi ja minä olen tässä.

Tiina painoi päänsä käsiin ja itki. Isä veti lapsensa lähelleen ja kietoi kätensä lohduttavasti tämän ympärille.
– Minä en jaksa elää, Tiina nyyhkytti. – Ota minut pois täältä, sinun tykösi!
– Minä olen tässä, rakas, Isä sanoi. – Sinun ei tarvitse nousta taivaisiin minua tavoittelemaan. Minä olen tavoittanut sinut, eikä mikään voi riistää sinua minun kädestäni.
– Sinä et auta minua, Tiina syytti. – Asiat menee elämässäni päin helvettiä! Olen loppuun väsynyt ja ahdistunut, ja sinä et tee mitään. Minusta tuntuu kuin olisin ansassa ja umpikujassa. Ei ole mitään tietä eteenpäin.

– Omavoimaisuutesi tie on tulossa loppuun, Isä totesi. – Kun katsot asiaa vahvuuden silmin, sinulla ei ole tietä eteenpäin. Edessäsi on toinen tie: lapseuden tie ja rakkauden tie. Katso rakkauden silmin ja näet loputtomasti mahdollisuuksia. Niin minä näen sinun tilanteesi. Olet murtumassa ja oma voimasi on loppumassa. Sinussa syntyy koko ajan tilaa tosi elämälle lapseuden Hengessä.

Tiina lakkasi itkemästä ja hieroi hämmentyneenä silmiään.
– Loputtomasti mahdollisuuksia? hän toisti.
– Lapseni, sinä ponnistelet niin kovasti, Isä sanoi. – Teet kaikkesi saadaksesi asiat omaan hallintaasi. Vahvuutesi vastustaa rakkauttani. Kun oma voimasi loppuu, minulle avautuu mahdollisuus kantaa sinua ja olla Isä sinulle.
– Kauheaa, Tiina protestoi. – Odotat, että hajoan palasiksi! Ajatteletko ollenkaan, miltä tämä minusta tuntuu?

– Ajattelen, Isä vastasi vakavana. Hän katsoi lastaan silmiin ja hänen katseessaan häivähti huoli. – Se on alati sydämelläni. Minä pyydän, rakas: lakkaa vastustamasta minun työtäni, kun teen sinulle hyvää. En minä tahdo särkeä sinua kappaleiksi. Tahdon vain rakastaa sinua. Kutsun sinua hellittämättä rakkauteeni. Se, mitä minä teen, ei aiheuta sinulle tuskaa ja ahdistusta. Kärsimys aiheutuu siitä, että elät irrallaan rakkaudestani. Palaa minun syliini. Olen tarkoittanut sinut elämään aivan kiinni minussa.

– Miten minä voin luottaa? Tiina kysyi itkuisesti. – En tunne rakkauttasi. En näe sinua enkä kuule sinua. Sydämessäni on vain musta tyhjyys ja yksinäinen kauhu. Menen aivan paniikkiin, kun ajattelenkin, että päästäisin irti ja antaisin sinun kantaa. En ole koskaan kokenut, että minua olisi kannettu. Minun täytyy kestää ja minun täytyy kyetä kantamaan kaikki. Ei ole muuta vaihtoehtoa.
– Minusta näyttää siltä, että sinä et pysty siihen, Isä huomautti lempeästi. – Ahdistus käy sietämättömäksi ja voimasi loppuvat.

– Onko tuo sinun ratkaisusi asiaan? Tiina suuttui. – Onko sinusta kiva juttu, että romahdan?
– Sinä olet pieni, Isä vastasi rauhallisesti. – Se on totuus, joka vapauttaa sinut. Sinä et pysty kantamaan kaikkea.
– Sitten kaikki kaatuu ja menee kaaokseen, Tiina sanoi ahdistuneesti. – Jos minä en kanna vastuuta ja hallitse kaikkea, kukaan ei sitä tee. Maailma hajoaa palasiksi.

– Kannat paljon sellaista mikä ei sinun kannettavaksesi kuulu, Isä sanoi. – Kun sinä päästät irti, kantamasi asiat palautuvat oikeille paikoilleen.
Tiina tuijotti häntä kysyvästi.
– Kun elät omassa voimassasi ja oman ymmärryksesi mukaan, Isä selitti, – vaelluksesi hedelmä tulee ennemmin tai myöhemmin eteesi. Se on sinulle siunaukseksi, koska se johdattelee sinua palaamaan rakkauden tielle. Sinun on annettava sama mahdollisuus myös muille. Lakkaa kantamasta vastuuta toisten ihmisten tekojen ja valintojen seurauksista.

Syntyi pitkä hiljaisuus. Tiina painautui Isää vasten ja katseli, kuinka keväinen tuuli tanssitti koivujen lehdettömiä oksia.
– Minä tahdon sinulle pelkkää hyvää, rakas, Isä sanoi. – Sinun tiesi eteenpäin on valoisa tie. Johdan sinut paljon kevyempään elämään. Anna minun riisua sinut vahvuudesta, joka estää sinua vastaanottamasta rakkauttani.

Tiina nyökkäsi.
– Haluan uskoa, hän sanoi. – En pysty siihen, mutta haluan.
– Se riittää minulle erinomaisesti, Isä sanoi mielissään. – Sinun ei tarvitse pystyä. Minä hoidan sen. Sinä et tee mitään.

Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.

Gal.6:7-8

Puheistaan ihminen palkitaan, teot kiertyvät tekijänsä eteen.

Sananl.12:14

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.

Matt.11:28