Hedelmällinen pimeys

– Minulla on ikävä sinua, Tiina sanoi ja katsoi Isää loimuavan nuotion yli.
Lintujen laulu täytti ilman, ja aurinko kurkisti jälleen pilvien takaa. Kevät herätteli elämää jokaiseen kumpuun ja notkelmaan. Valo ja varjot leikittelivät havupuiden katveessa, ja pehmeä sammal loisti syvää vihreyttään.

Isän silmistä näki, kuinka suuresti Tiinan sanat koskettivat hänen sydäntään. Hän oli Rakkaus: Isä, joka, oli aina tahtonut elää täydellisessä yhteydessä lastensa kanssa. Hän oli käynyt läpi pimeyden, raastavan kaipauksen, tuskan ja kuoleman saadakseen lapsensa takaisin lähelleen. Isän sydämelle oman lapsen kaipaus hänen puoleensa oli tavattoman kallisarvoista. Hän ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta rakentaa rakkaussuhdetta.

– Kuinka minä voisin elää aina sydän avoimena sinulle? Tiina jatkoi. – Minä olen sinun tyttäresi eikä ole enää eroa meidän välillämme. Eihän minun ole silloin mitään järkeä elää elämääni ikään kuin olisin erossa sinusta. Minä haluan elää siinä, mikä on oikeasti totta.
Isä katsoi lastaan hellästi.
– Minäkin kaipaan sinua, hän sanoi. – En tahdo sinun elävän hetkeäkään siinä luulossa, että olisit yksin. Uskallatko sinä uskoa sen, mikä on totta?

Isä hymyili tyttärelleen. Hänen silmissään oli ihmeellinen kirkkaus. Hänessä ei ollut mitään pimeyttä. Hänen sydämessään ei ollut torjuntaa, pahantahtoisuutta tai piittaamattomuutta. Isä oli puhdas rakkaus, ja kaikki hänessä oli läpikotaisin valoa. ^{1.Joh.1:5; Jaak.1:17}

– Uskallanko uskoa? Tiina toisti. Hän paneutui maate sammalikkoon ja katseli mietteliäänä taivasta. Linnut pyrähtelivät puusta toiseen, ja pilvet muuttivat muotoaan taivaalla.
– Minä rakastan sinua joka hetki, Isä sanoi rauhallisesti. – Avaisitko sydämesi minulle, lapseni? Antaisitko minun olla kanssasi joka hetki? Minä olen aina Isä sinulle, mutta sinä et aina ole tietoinen rakkaudestani. Saisinko olla yhdessä kanssasi silloin, kun syöt aamupuuroa ja silloin, kun peset hampaita ennen nukkumaanmenoa? Ottaisitko apuni ja rakkauteni vastaan, kun kohtaat pulmallisia asioita töissä? Tulisitko syliini, kun olet levoton ja peloissasi? Sinä olet minussa, Tiina, ja minä olen sinussa. Se on todellisuus, jossa elät joka hetki.

– Kuinka voin ottaa rakkautesi vastaan, Tiina kysyi, – ja elää joka hetki oikeassa todellisuudessa?
– Seuraa kaipausta, Isä vastasi hymyillen ja kohensi tulta. – Äläkä väheksy sitä kipua, jonka elämä irrallaan rakkaudestani sinulle aiheuttaa. Kärsimyksellä on tärkeä viesti. Olen luonut ja tarkoittanut sinut elämään täydellisessä yhteydessä minuun. Sydämesi kaipaa alati sille paikalle. Kun elät erossa rakkaudestani, kärsit jatkuvaa tuskaa, täyttymätöntä kaipausta, levottomuutta ja pelkoa. Se on luonnollista, koska sinut on tarkoitettu elämään täydellisessä rakkaudessa. Älä etsi lohdukkeita tai hetkellistä helpotusta kipuusi. Palaa sen sijaan rakkauteeni.

Harmaa pilvi peitti auringon näkyvistä ja toi tullessaan äkillisen lumikuuron. Tiina nousi istumaan ja veti hupun päähänsä.
– Mutta Isä, minussa on niin paljon esteitä lapsen elämälle, hän sanoi.
– Tule, Isä sanoi lämpimästi.
Tiina seurasi häntä läheisen kuusen alle ja istui sitten Isän viereen. Tiheät oksat suojasivat lumisateelta.

– Kerro minulle niistä esteitä, Isä kehotti.
– Minussa on paljon pimeyttä, Tiina sanoi. – Kuinka minunkaltaiseni ihminen voisi elää läheisessä suhteessa sinun kanssasi? Sinussa ei ole mitään rakkaudettomuutta. Rakastat jokaista ihmistä täydellisellä rakkaudella. Sinä näet kaikki lapsesi ihmeellisinä ja kallisarvoisina. Olet aina armollinen ja annat anteeksi. Olet avannut sydämesi niillekin ihmisille, jotka loukkaavat ja halventavat sinua.

Isä kuunteli vaiti.
– En minä ole lainkaan sellainen kuin sinä, Tiina sanoi katsoen maahan. – Suhtaudun ihmisiin usein tuomitsevasti enkä arvosta heitä. Vihaan niitä ihmisiä, jotka on satuttaneet minua enkä tahdo heille mitään hyvää.
Isä veti lapsensa syliinsä ja kietoi kätensä tämän ympärille. He istuivat hiljaisuudessa ja katselivat, kuinka lumihiutaleet putoilivat maahan. Tiina tunsi Isän horjumattoman rauhan ja levollisuuden.
– Olen usein kateellinen, tyttö jatkoi. – Haluaisin olla toisia ihmisiä ylempänä, jotta saisin huomiota ja hyväksyntää. Siksi en arvosta sitä, mitä muut tekee enkä halua heidän menestyvän. Minusta tuntuu, että heidän saamansa huomio on minulta pois!

Isä ei sanonut vieläkään mitään, mutta Tiina tunsi, kuinka hyväksyvä rakkaus ympäröi hänet joka taholta. Hän painoi päänsä Isän rintaa vasten ja ihmetteli mielessään, eikö Isä aikonut lainkaan moittia häntä.
– Minua ei kiinnosta toisten ihmisten tarpeet, Tiina sanoi vielä. – Minua suututtaa ihmisten tarvitsevuus. Ajattelen, että heidän pitäisi ryhdistäytyä ja pärjätä itse.

Isä hymyili hienoisesti, ikään kuin asia olisi huvittanut häntä. Hänellä ei näyttänyt olevan kiire mihinkään. Lumisade loppui ja aurinko tuli jälleen esiin. Nuotion liekit rauhoittuivat hiljalleen, mutta sopivaa hiillosta piti vielä odotella.
– Mitä sinä ajattelet näistä asioista? Tiina kysyi lopulta, kun Isä ei sanonut mitään. – Kai syntini estävät minua näkemästä ja kuulemasta sinua? Enhän voi nähdä asioita niin kuin sinä näet, jos olen katkera ja kateellinen? Enkä voi olla Jeesuksen kaltainen, jos sydämessäni ei ole rakkautta toisia ihmisiä kohtaan?
– Minä ajattelen, Isä vastasi tyynesti, – että tarvitset rakkautta. Kaikki muu seuraa siitä. Anna minun rakastaa sinua, niin rakkaus toisia ihmisiä kohtaan nousee sydämestäsi aivan luonnostaan. ^1.Joh.4:19

– Minusta on kurjaa olla syntinen, Tiina sanoi. – On inhottavaa olla katkera, kateellinen ja jatkuvasti peloissaan. Minä haluaisin elää täydellisessä yhteydessä sinuun, niin kuin Jeesuskin elää. Hän elää koko ajan sinun rakkaudestasi käsin. Hänen elämänsä on kokonaan sinussa, ja sinun rakkautesi on hänen sydämessään. Siksi hän näkee asiat niin kuin sinä näet ja tekee sinun tekojasi.

– Minä annan sinulle riemuvoiton synnistä ja pimeydestä, Isä sanoi. – Avaa sydämesi minulle keskellä katkeruuttasi, kateellisuuttasi ja pelkoasi. Anna minun silloin rakastaa sinua ja olla Isä sinulle. Niin rakkauteni täyttää sydämesi pimeät paikat ja sinusta tulee toivon sanoma toisille ihmisille. Kun sallit minun rakastaa sinua katkerana, sinä tulet tuntemaan Isän, joka rakastamalla rakastaa vihaisia lapsiaan. Kun itse elät ehdottomassa rakkaudessa, voit ohjata lapsiani minun syliini. Monet lapsistani uskovat, että minä olen vaativa ja tuomitseva. Sen tähden he pysyvät etäällä minusta eivätkä tahdo avata sydäntään rakkaudelleni. Lapseni, avaa sinä sydämesi minulle, ja anna minun rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Silloin sydämesi pimeistä laaksoista tulee hedelmällisiä maita. Syntisi kääntyvät rakkauden valtakunnan voitoksi. Joka saa paljon anteeksi, myös rakastaa paljon. ^{Luuk.7:47, Room.5:20}

Tiina nyökkäsi mietteliäänä.
– Yritin kovasti muuttua hyväksi ja rakastavaksi, hän tuumaisi, – mutta tulin vain entistä vihaisemmaksi. Hassua, kuinka pyrkimys elää oikein ja tehdä hyviä asioita tekee ihmisestä vihaisen ja tuomitsevan!
– Laki erottaa pimeyden valkeudesta, Isä sanoi. – Se näyttää, mihin ero minun rakkaudestani on teidät johtanut. Lain tehtävä on ohjata lapseni takaisin syliini: tosi elämän lähteille. Pyrkimys elää oikein ja tehdä hyvää irrallaan minusta on syntiä. Se on lihan tekoa eikä siinä ole tosi elämää. Jos lakia käytetään pönkittämään lihallista elämää, se saa aikaan vihaa, tuomitsevaisuutta ja ylpeyttä. Jos sen sijaan etsit sydämestäsi minua, laki ohjaa sinua elämän tielle. Se johtaa nöyryyteen, murtumiseen ja armon vastaanottamiseen.
– Ja se taas johtaa ihmeelliseen elämään sinun lapsenasi, Tiina totesi silmät loistaen. – No hyvä sitten! Syntini eivät estä minua elämästä läheisessä suhteessa sinun kanssasi. Itse asiassa syntini vetävät minua entistä lähemmäs sinua, koska tarvitsen sinua niin epätoivoisesti. Minulla ei ole mitään muuta toivoa kuin sinun rakkautesi. Vain sinä voit parantaa pelkoni ja katkeruuteni. Minulla ei ole elämää muualla kuin lapseuden tiellä.

Tiina katsahti nuotiota, joka oli muuttunut hiillokseksi, ja sitten Isää.
– Milloin syödään? hän kysyi. – Minulla on nälkä.
Isä nousi ja nosti samalla Tiinan jalkeille.
– Käypä hakemassa makkaratikut, hän kehotti ja tönäisi lastaan lempeästi.