Seuraava askel
Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
Hepr.11:1
– Haluaisin puhua sinulle asiasta, joka on Isän sydämellä, Jeesus sanoi Tiinalle, kun he istuivat pihakoivun varjossa. Oli ensimmäinen lämmin kesäpäivä. Leppeä tuuli toi kielojen tuoksua metsästä. Linnut lauloivat taukoamatta, ja pihlajat olivat täydessä kukassa.
– Kutsun sinua suurempaan läheisyyteen Isän kanssa, Jeesus jatkoi – Kuljetaan yhdessä rakkauden tietä. Minä kerron sinulle Isän lohdutuksesta ja huolenpidosta.
Tiina katsoi veljeään odottavasti.
– Nämä asiat ovat sinulle vielä uusia ja vieraita, Jeesus sanoi, – mutta ne alkavat nyt saada sijaa sydämessäsi. Se ei ole sinun tekoasi, vaan uskoa, jota minun Henkeni sinussa synnyttää. Kun otat sanani vastaan, ne painuvat sydämeesi ja alkavat juurtua. Sydämen muutos tapahtuu näkymättömissä, kuin maan alla. Kun juuret ovat tarpeeksi vahvistuneet, ne alkavat kasvattaa vartta ylöspäin. Niin muutos tulee näkyväksi myös maan päällä.
Tiina nyökkäsi.
– Olen huomannut sen, hän sanoi. – En kykene kestävällä tavalla muuttamaan itseäni, vaikka kuinka yrittäisin. On kauhean raskasta taistella olosuhteita vastaan ja yrittää väkisin muuttaa ulkonaisia asioita. Sinun rakkautesi sen sijaan muuttaa sydämeni. Siitä käsin muutos alkaa hiljalleen ulottua myös ulkonaisiin asioihin, ja se muutos on kestävää.
– Aivan, Jeesus sanoi hymyillen. – Tämä matka, jota yhdessä teemme, on sydämen muutoksen tie. Se, mitä kohta kerron sinulle, ei ole satua eikä teoriaa. Se on todellisuutta, joka vahvistuu sydämessäsi koko ajan. Lapsen elämä on sinun nykyisyytesi ja tulevaisuutesi. Totuuden Henki johdattaa sinut kaikkeen totuuteen. Joh.16:13
– Anna palaa sitten! Tiina kehotti ja asettautui kuuntelemaan.
– Kaikki äidinrakkaus tässä maailmassa on heijastumaa Jumalan sydämestä, Jeesus aloitti. – Isä tuntee sinut niin kuin äiti lapsensa. Hänen katseensa seuraa alati sinua. Hän tutkii sinua nähdäkseen, mitä kulloinkin tarvitset. Hän tahtoo olla Isä sinulle joka hetki ja täyttää sinun tarpeesi. Kun olet murheellinen tai peloissasi, hän tahtoo olla sinun lohduttajasi. Kun tarvitset turvaa ja rauhoittelua, Isä haluaa sulkea sinut syliinsä ja olla sinun suojasi ja rauhasi. Hän tahtoo myös olla sinun huolenpitäjäsi. Kaikessa siinä, mitä elääksesi tarvitset, voit kääntyä hänen puoleensa ja odottaa hänen apuaan.
– Tuohon en osaa sanoa yhtään mitään, Tiina totesi hetken kuluttua. – Johdatko minut siis avaamaan sydämeni Isän rakkaudelle niin, että hän voi todella olla minun huolenpitäjäni ja lohduttajani?
Jeesus hymyili säteilevästi.
– Se on seuraava vaihe matkallamme, hän sanoi. – Tulet tuntemaan Isän huolenpitävän rakkauden ja opit turvautumaan häneen kaikissa asioissa.
– Aika kunnianhimoiset tavoitteet, Tiina tuumasi nauraen.
– Tyytyisitkö vähempään? Jeesus tiedusteli.
– En tietenkään, Tiina vastasi heti. – Jos hän oikeasti on Isä, joka lohduttaa, suojelee ja pitää huolta, haluan kokea ja elää todeksi sen kaiken. Oma uskoni vain ei riitä näkemään niin suurta muutosta pelosta luottamukseen.
– Minun uskoni riittää, Jeesus vastasi tyynesti, – ja minun uskoni on sinun sydämessäsi. Sanoinhan, että Totuuden Henki johtaa sinut kaikkeen totuuteen. Ajattelin vain kertoa, mitä tuleman pitää, jotta voit kiinnittää katseesi ja sydämesi siihen.
– Vai niin, Tiina sanoi huvittuneena. – Tämä oli siis ilmoitusluontoinen asia.
– Nimenomaan, Jeesus vahvisti, – ja sanansa on Herra toteuttava maan päällä.
Katso suoraan ja pälyilemättä, suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin.
Sananl.4:25