Verraton tie
Tiina pudotti kourallisen mustikoita ämpäriin ja etsi sitten hetkisen katseellaan uutta poimintapaikkaa. Auringonvalo suodattui pehmeänä havupuiden oksien lomasta ja sai sammalen loistamaan entistäkin vihreämpänä. Metsän hiljaisuudessa oli rauha ja levollisuus. Pienet mustikat pilkottivat iloisesti varvikosta, ja keltaiset kanttarellit ojentautuivat vaivihkaa maasta.
– Olet avannut silmäni näkemään taas uusia asioita, Tiina sanoi ja katsahti Isää. – Mitä enemmän kirkastat totuutta sydämessäni, sitä enemmän haluan luopua omista teistäni ja kaikesta, mitä minulla on. Lihan teillä ei ole elämää. Haluan elää sinun lapsenasi.
Isä hymyili lämpimästi. Hän pyyhkäisi otsaansa kämmenselällään ja työnsi hattuaan ylemmäs nähdäkseen Tiinan paremmin.
– Koko elämäni olen epätoivoisesti yrittänyt suojautua toisilta ihmisiltä, Tiina jatkoi. – Suljin visusti sydämeni ja tein muurini paksuiksi ja korkeiksi. Siitä huolimatta en koskaan tuntenut olevani turvassa. Olin peloissani aina, kun jouduin tekemisiin ihmisten kanssa. Ajattelin, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää parhaani mukaan suojella itseäni, koska ihmisen pahuudelle ei kukaan aseta rajoja. Tässä maailmassa hallitsevat vahvat ja väkivaltaiset.
Hän poimi mustikoita puhuessaan, ja kourallinen toisensa jälkeen ropisi sankoon. Isä sen sijaan kuunteli tyttärensä sanoja tarkkaan, ja katsoi tätä kiinteästi.
– Nyt alan nähdä, että toiset ihmiset eivät olekaan niin uhkaavia, Tiina sanoi. – Ilman sinua olemme kaikki samassa liemessä. Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan. Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Room.3:10,23. Erossa sinusta olen yrittänyt vain jotenkin selviytyä. Selviytyminen jättää hyvin vähän sijaa rakkaudelle. Vaikka sydämessäni on ollut halu rakastaa paljon, en ole siihen kyennyt. Täyttymätön rakkaudenkaipaukseni on hallinnut minua. Katseeni on kiinnittynyt itseeni ja omiin tarpeisiini. Kuinka silloin voisin tuomita toisia ihmisiä siitä, että he eivät ole kyenneet rakastamaan minua? Tai siitä, että heidän selviytymiskeinonsa ovat tehneet minulle väkivaltaa?
Tiina hymyili Isälle.
– Tahdon vaeltaa rakkauden tietä, hän sanoi. – Sinun valtatiesi kulkevat korkealla: yläpuolella kaiken sen taistelun, johon me ihmiset olemme ajautuneet, kun lankesimme pois sinun yhteydestäsi. Jes.49:11, 1.Kor.12:31 Irrallaan sinun rakkaudestasi sydäntämme raastaa kipu ja kaipaus, johon etsimme täyttymystä kaikin keinoin. Vaadimme toinen toisiltamme täydellistä rakkautta, jota kenelläkään ei kuitenkaan ole antaa. Kilpailemme huomiosta ja hyväksynnästä, kadehdimme toisiamme ja kävelemme toistemme yli. Isä, miten minä voin vapautua sellaisesta?
– Kun sinä olet se, joka todella olet, sinä rakastat, Isä vastasi tyynesti. – Päästä irti lihan teistä ja vaella Hengessä. Silloin rakkaus kumpuaa sydämestäsi aivan luonnostaan. Sinun on turha pyristellä irti kateellisuudesta, itsekeskeisyydestä tai katkeruudesta. Kun minun Henkeni on elämäsi lähde, et voi muuta kuin rakastaa, sillä minä olen rakkaus. Rakkaus ei kadehdi, ei katkeroidu eikä etsi omaa etuaan. 1.Kor.13:4-7
– Joskus on tosi vaikeaa rakastaa, Tiina huokasi. – Kohtaan arkielämässäni ihmisiä, jotka saavat minut aina kiukkuiseksi. En käsitä, miksi heidän pitää käyttäytyä niin ääliömäisesti. Sitten on ihmisiä, joiden kanssa on raskasta olla tekemisissä, koska suhteessa on sattunut niin paljon ja kipeästi. Toisinaan taas olen kateellinen ihmisille ja tunnen itseni huonommaksi. En toivo heille hyvää, eikä minulla ole rakkautta heitä kohtaan. Haluan kääntyä pois lihallisesta vaelluksestani ja antaa Pyhän Hengen johtaa elämääni. Mitä minun pitäisi tehdä, kun kohtaan ihmisiä, jotka herättävät minussa vihaa, pelkoa tai kateellisuutta? Kuinka voin silloin vaeltaa rakkaudessa?
Isä silmäili lastaan levollisesti.
– Missä synti on tullut suureksi, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, hän totesi.Room.5:20 – Mitä syvempi rakkaudettomuuden kuilu sisimmässäsi on, sitä suuremman armon tarvitset, ja saat, sen täyttämiseksi. Minä en anna Henkeäni mitalla. Olen vuodattanut rakkauteni sydämeesi. Voit rakastaa toisia ihmisiä niin paljon kuin ikinä haluat, jos vain suostut luopumaan niistä asioista, jotka ovat rakkauden esteenä. Joh.3:34, Room.5:5,
Tiina hätisteli hyttysiä kasvoiltaan, ja painoi kätensä mietteliäänä poskea vasten. Mustikan värjäämät sormet jättivät sinipunaiset jäljet kasvoihin, mutta sitä hän ei huomannut.
– Silloinhan vaikeat ihmissuhteet ovat suurenmoinen siunaus, Tiina päätteli. – Ne ovat tie suurempaan Pyhän Hengen täyteyteen ja auttavat kasvamaan sinun lapsenasi. Lihassani en pystyisi koskaan ylittämään sitä kuilua, josta puhuit. Jeesus kehotti rakastamaan vihollisia ja rukoilemaan vainoojien puolesta. Voin toki käyttäytyä nätisti ja hymyillä ihmisille, jotka käyvät hermoilleni, mutta se ei ole rakkautta. Voin todella rakastaa vain, jos pysyn Jeesuksessa. Hän on aina elänyt sydän avoimena sinun rakkaudellesi ja rakastanut meitä sillä rakkaudella, joka sinun sydämestäsi virtaa. Hänessä minäkin voin rakastaa niinkuin sinä rakastat. Matt. 5:43-48, Joh.15:9, 1.Joh.4:19
Isä nyökkäsi.
– Olen luonut ja tarkoittanut sinut elämään aivan kiinni minussa, hän sanoi. – Minä olen Isä sinulle joka hetki, ja minun rakkauteni on elämä sinulle.
– Pahoin pelkään, että tulen kompastelemaan tässä asiassa paljon, Tiina sanoi. – Mitä ajattelet minusta, jos ihmisiä kohdatessani toiminkin vanhalla tavalla? Jos tuomitsen sen sijaan, että katsoisin ihmistä rakkauden silmin; jos pidän kiinni kateellisuudesta, tai jos suhtaudun kylmästi ja torjuvasti niihin ihmisiin, joita minun on vaikea ymmärtää?
– Silloin minä rakastan sinua omana lapsenani, Isä vastasi hymyillen. – Ei ole kysymys onnistumisesta ja epäonnistumisesta, vaan elämästä rakkaudessa. Voit rakastaa vain, jos pysyt minun rakkaudessani. Jos et ole rakastanut, et ole pysynyt minussa. Käänny silloin ja palaa rakkauteeni. Sitten yritämme yhdessä uudelleen.
Kurjen huuto kantautui vaimeana läheiseltä suolta. Sinertävän harmaat pilvet peittivät auringon. Tiina vilkaisi taivaalle ja mietti, pitäisikö etsiä sateensuojaa vai lähteä kotiin. Hän harmitteli mielessään, ettei mustikkasankoon ollut kantta. Olisi kurjaa, jos marjat kastuisivat.
– Jos katsot toista ihmistä, Isä jatkoi, – etkä sydämestäsi rakasta häntä, silmäsi eivät näe oikeaa todellisuutta. Minun silmissäni hän on mittaamattoman rakas ja arvokas. Minä rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan.
– Haluaisin nähdä toiset ihmiset niin kuin sinä näet, Tiina sanoi. – Raamatussa sanotaan, että jos tunnustan syntini, sinä annat sen anteeksi ja puhdistat minut kaikesta vääryydestä. Isä, minä tunnustan, että olen sokea enkä tunne rakkauden teitä. Avaa sydämeni silmät näkemään. Nosta sinä minut niille teille, joista sanoit: Niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Täytyyhän sen olla mahdollista, koska on myös kirjoitettu, että Pyhä Henki tutkii Jumalan syvyydetkin, ja hän on minussa! 1.Joh.1:19, Jes.55:9, 1.Kor.2:10
– Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan, Isä sanoi. – Yllämme kaartuva taivas taitaa muutenkin olla mielessäsi, hän lisäsi ja katsoi Tiinaa tuike silmissään.
Ensimmäiset sadepisarat putoilivat jo maahan. Tiina hypähti jaloilleen, otti mustikkasankonsa ja painautui kuusen runkoa vasten. Sade yltyi nopeasti eivätkä puun oksat suojanneet kastumiselta. Tiina puristi ämpärin syliinsä ja kumartui sen ylle, jotta mustikat eivät kastuisi, vaikka itse sitten tulisikin märäksi.
Isä katseli häntä huvittuneena.
– Sinulla on usko siihen, että voit tulla tuntemaan Jumalan syvyydet, hän sanoi, – mutta kun tarvitsisit kantta tuohon ämpäriisi, et käänny minun puoleeni. Arveletko sen asian olevan minulle ylivoimainen?
Satoi niin rankasi, että pisarat kimpoilivat maan pinnasta. Tiina tunsi veden valuvan noroina selkää myöten.
– En ajatellut, että sinua kiinnostaisi tällainen asia, hän sanoi hämillään.
– Totta kai minua kiinnostaa, Isä sanoi lämpimästi ja silitti Tiinan märkää poskea. Hän kaivoi taskustaan muovikassin ja ojensi sen tyttärelleen. Tiina peitti ämpärin kiitollisena ja ajatteli, kuinka paljon mukavampi oli pakastaa kuivia mustikoita kuin sellaisia, jotka uivat sadevedessä.
– Johdan sinua elämäsi suurissa linjoissa, Isä jatkoi, – mutta olen Isä sinulle yhtä lailla arkisissa asioissa. Läheinen suhde rakentuu arjen keskellä ja luottamus kasvaa askel kerrallaan. Minä rakastan sinua, lapseni, ja tahdon olla läsnä kaikessa elämässäsi. Et ole koskaan yksin, sillä ei ole enää eroa meidän välillämme. Me olemme yhtä: minä sinussa ja sinä minussa.
Isä katsahti taivasta, jonka harmaat pilvet olivat verhonneet kokonaan.
– Noh, vähempikin riittää, hän sanoi.
Sade laantui heti ja vaimeni sumuiseksi tihkuksi. Isä ojensi kätensä Tiinalle.
– Mennään kotiin, hän sanoi hyväntahtoisesti.