Pettymys ihmisiin

Helmikuu 2018

Tiina tuli kotiin ja löi ulko-oven perässään kiinni niin, että jysähti. Hän potki vihaisesti kengät jalastaan ja heitti reppunsa lattialle. Isä pysähtyi eteisen ovelle ja katsoi lastaan tutkivasti. Kun tyttö huomasi Isän, hänen kätensä puristuivat nyrkkiin ja hän marssi raivoissaan Isän ohi portaikkoon.

– Älä mene pois, Isä sanoi hiljaa.
Tiina olisi halunnut kostaa Isälle sivuuttamalla hänet täysin, mutta ei kyennyt hillitsemään itseään. Hän käännähti ja huusi: – PAINU SINÄ HELVETTIIN!
– Jää minun luokseni, Isä pyysi.
– Ikään kuin sinua kiinnostaisi! Tiina tiuskaisi. – Sinä et ole ikinä minua auttanut! Et ole koskaan minusta välittänyt!

Isä ei sanonut mitään, mutta hän katsoi lastaan avoimin silmin ja sydämin, ja kuunteli. Tyttö vajosi istumaan portaalle, painoi pään käsiinsä.
– Miksei minulle riitä rakkautta? hän nyyhkytti. – Miksi minun täytyy aina jäädä ilman ja ulkopuolelle?
Hän nosti itkuisen katseensa Isään.
– Etkö välitä siitä? Etkö voi mitään tehdä? Sinä haluat, että minä olen ikuisesti yksin! Sinä haluat nähdä lastesi kärsivän! Se on sinun tahto! Minulle ei ole ikinä ollut paikkaa tässä maailmassa.

Isä tuli lähemmäs ja ojensi kätensä silittääkseen lapsen hiuksia. Tyttö nousi ja painautui Isää vasten. Isä nosti hänet kevyesti syliinsä ja laskeutui portaat alas olohuoneeseen.
– Kun minäkin…haluaisin…olla rakastettu, tyttö itki.
– Minäkin…haluaisin…kuulua johonkin.
– Ymmärrän sen, Isä vastasi hellästi ja pyyhki varovasti kyyneliä tytön poskilta.
– Ei tässä maailmassa ole rakkautta! lapsi huudahti. – Tai sitä on niin vähän, että riittää vain joillekin harvoille, ja minulle ei ikinä!

Saatuaan suurimman tuskansa purettua lapsen itku alkoi hiljalleen laantua.
– Tämä on kai jotenkin sairasta, Tiina sanoi masentuneena. – Odotan ihmisiltä liikoja. Sitten kun he ei olekaan täydellisiä, petyn hirveästi.
– Älä tuomitse, Isä sanoi. – Kaipaat rakkautta, koska olen luonut sinut kaltaisekseni ja tarkoittanut sinut elämään rakkaudessa.
– No niin, ja se kaipaus ei voi täällä maailmassa ikinä täyttyä! tyttö suuttui uudelleen. – Pitääkö minun vain odottaa, että kuolen ja sitten pääsen sinun tykö?

Isä katseli lasta tovin hellästi ja sanoi sitten:
– Kuule rakas, kysymys ei ole siitä, etteikö sinulle olisi rakkautta. Minä rakastan sinua ja olen aina rakastanut sinua. Tahdon sinun elävän rakkauden yhteydessä minun kanssani, ja myös toisten ihmisten kanssa.

Tiina pudottautui Isän sylistä ja katsoi tätä silmät leimuten.
– Voit sitten varmaan kertoa, minkä helvetin takia sitä todellisuutta ei elämässäni juuri näy! hän tiuskaisi. 
– Sydämessäsi on asioita, joista sinun tulisi päästää irti, Isä vastasi levollisesti. – Ne estävät sinua vastaanottamasta sitä, mitä eniten kaipaat.
– No niin, se on tietenkin minun vikani! tyttö sanoi vihaisesti.
– Kaikki on minun vikani.
– En sanonut niin, Isä vastasi kärsivällisesti. – Minulla ei ole mitään syytöstä sinua vastaan. Tahdon vain auttaa ja rakastaa sinua. 

Syntyi hiljaisuus. Tiina asteli kiivaasti huoneen poikki kuin olisi aikonut lähteä, mutta päättikin sitten toisin. Hän istui lattialle kädet puuskassa ja nojasi selkänsä seinään.
– Mitä ne asiat on? hän kysyi sitten. – Mistä haluat minun päästävän irti?
Isä mittaili lasta hetken katseellaan ennen kuin vastasi:
– Olet syvästi pettynyt ihmisiin, ja ymmärrän sen. Pyydän kuitenkin, että päästäisit irti niistä tuomioista ja johtopäätöksistä, joita olet omassa ymmärryksessäsi tehnyt. Uskot kovin vahvasti, ettei sinulla ole paikkaa ihmisten yhteydessä. Se vaikuttaa siihen, kuinka näet ihmiset ja kuinka toimit heidän seurassaan.

– Millä minä tuosta irti pääsisin? tyttö kysyi epätoivoisena.
– Sehän on ollut noin koko elämäni.
– Päästät vain irti, Isä vastasi rauhallisesti. – Muuta sinun ei tarvitse tehdä. Rakkauteni saa sinussa aikaan kaiken, minkä on määrä syntyä. Toinen asia, jota pyydän sinulta, on se, että antaisit ihmisten olla keitä he ovat. Vapauta toiset olemaan keskeneräisiä ja heikkoja, niin olet itsekin vapaa täydellisyyden vaatimuksesta.

– No juu, se on totta, Tiina myönsi. – Jos odotan ihmisiltä jotain, vaadin heiltä täydellisyyttä. Tai sitten en odota mitään, koska olen niin pettynyt, etten ensinkään uskalla luottaa. Tuntuu, että ihmiset pettää aina.
– He elävät samassa pimeyden maailmassa kuin sinäkin, Isä vastasi rauhallisesti, – ja pimeys vaikuttaa teihin kaikkiin. Elämän Henki vaikuttaa heissä, mutta niin vaikuttaa myös liha. Aivan kuten sinussakin. Anna heidän olla keitä he ovat, ja ole sinä se, joka sinä olet. Silloin olet vapaa sekä antamaan että vastaanottamaan.