Pidennetty lepoviikonloppu 13.-16.1.2022 – TAPAHTUMA ON PERUTTU

TAPAHTUMA ON PERUTTU VARSINAIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON 29.12.2021 ANTAMIEN UUSIEN MÄÄRÄYSTEN JOHDOSTA. VALLITSEVA TARTUNTATAUTITILANNE ESTÄÄ TÄLLÄ HETKELLÄ LEIRIEN JÄRJESTÄMISEN.

Tammikuussa pidämme tavallista pidemmän leirin torstai-illasta sunnuntai-iltapäivään 13.-16.1.2022. Vieraaksemme saapuu Tommy Fjeldberg Norjasta, ja mahdollisesti myös hänen vaimonsa Gunn-Evy.

Leirin hinta on 180 euroa sisältäen majoituksen (omat lakanat tarvitaan) ja täysihoidon. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Petri Hyrsky, petri@turust.fi. Paikkana on Viherlahden leirikeskus Merimaskussa.

Jos kokoontumisrajoitukset kiristyvät nykyisistä, koronapassin käyttöönotto voi olla tarpeen, jotta tapahtuma voidaan järjestää.

Rukouksemme on, että yhteiset viikonloppumme saisivat olla paikkoja, joissa Isä Jumala saa toteuttaa sydämensä ikiaikaista unelmaa: rakentaa läheistä yhteyttä ja rakkauden suhdetta lastensa kanssa. Meillä on yhteinen unelma. Tahdomme tuntea Isän ja sen elämän täyteyden, joka meille on annettu hänen lapsinaan.

Olemme kaikki heikkoja ja keskeneräisiä. Olemme kukin omassa vaiheessa matkaamme, mutta kuljemme samaan suuntaan. Haluamme tukea ja rohkaista toinen toistamme tällä tiellä. Olet tervetullut joukkoon: jakamaan sydämelläsi olevia asioita tai olemaan hiljaa, nauttimaan seurasta tai nauttimaan yksinolosta.

Viherlahden leirikeskus sijaitsee osoitteessa Merimaskuntie 530, 21240 Naantali.

Muiden vuoden 2022 lepoviikonloppujen ajankohdat ovat seuraavat:

4.-6. maaliskuuta
20.-22. toukokuuta
16.-18. syyskuuta
11.-13. marraskuuta