Rauhattomuus

– Kuinka sinä voit olla noin rauhallinen? Tiina kysyi katseltuaan hetken Jeesusta, joka loikoi pihapuun varjossa.
Veli katsoi Tiinaa mietteliäänä sanomatta mitään.
– Sinä olet aina levossa, Tiina jatkoi. – Et ikinä hätäile etkä kiirehdi hermostuneena paikasta toiseen, niin kuin minä.

Toden totta Jeesus oli täynnä ikiaikaista rauhaa. Oli kuin mikään ei olisi häntä horjuttanut. Hän teki kyllä moninaisia asioita ja näytti aina sydämestään nauttivan siitä, mitä teki. Hän hioi kunnostamiaan huonekaluja hienoinen hymy huulillaan, kiirehtimättä, niin kuin ainakin ihminen, joka teki sellaista mitä rakasti. Hänellä ei koskaan ollut kiire eteenpäin. Hänen kanssaan tuntui kuin aikaa ei olisi ensinkään ollut. Kun hän kohtasi ihmisiä, hän antautui kohtaamiseen täysin. Hän ei vilkuillut puhelintaan tai miettinyt samalla muita asioita. Hän vain oli se, joka hän oli, ponnistelematta mihinkään suuntaan.

Nytkään Jeesus ei kiirehtinyt vastaamaan sisarensa kysymykseen. Hänen rauhansa oli tarttuvaa, ja Tiina tunsi sen. Jeesuksen lähellä oli hyvin vaikeaa pitää kiinni hätäilystä ja rauhattomuudesta. Hän oli Totuus, ja hän oli täysin rauhassa.

– Missä sinun rauhasi on? Tiina kysyi. – Minun rauhani on tässä!
Hän viskasi maahan neljä pakettia kolmiolääkkeitä.
– Otan yhden tuollaisen, niin ahdistus menee pois, hän jatkoi osoittaen yhtä paketeista.
– Tuollaisen, jotta nukahtaisin, hän sanoi, ja tökkäsi toista pakettia. – Ja tuollaisen, ja tuollaisen, jotta pysyisin unessa, hän lopetti osoittaen kahta viimeistä lääkettä.

Jeesus nyökkäsi verkkaan eikä irrottanut katsettaan sisarensa kasvoista.
– En minä voi näin jatkaa, Tiina sanoi epätoivoisena. – Mitä minun pitäisi tehdä?
Jeesus hymyili.
– Minun rauhani on sinun rauhasi, hän sanoi.
Sitten hän kääntyi katsomaan viereisessä pensaassa laulavaa mustarastasta eikä puhunut pitkään toviin mitään.

– Mitä se tarkoittaa? Tiina kysyi lopulta kärsimättömänä.
Jeesus käänsi katseensa jälleen Tiinaan.
– Se tarkoittaa juuri sitä, mitä sanoin, hän vastasi levollisesti.
– Mutta enhän minä nyt voi olla noin kuin sinä! Tiina huudahti. – Minä elän maailmassa, ja minulla on kaikkia asioita, joita minun pitää hoitaa!
– Niinpä niin, Jeesus vastasi tyynesti. – Ja minä hallitsen taivasta ja maata.

Tiina avasi suunsa, mutta veljen vastaus oli sikäli tyhjentävä, ettei siihen voinut oikein sanoa mitään. Haavan lehdet kahisivat kesäisessä tuulessa.
– Mikset tulisi rauhaan? Jeesus kysyi jonkin ajan kuluttua. – Sinä olet minun Isäni tytär. Rauha on sinun kotisi. Siihen sydämesi on luotu ja tarkoitettu. Mikä sinua estää?

– Mikäköhän minua estää? Tiina sanoi kireästi. – Ehkä se, etten ole ikinä kokenut olevani turvassa.
– Kerro, veli kehotti lempeästi.
– Miksi? Tiina kysyi. – Tiedäthän sinä ne asiat.
– Minä tiedän, Jeesus vastasi, – mutta sinä et tiedä kaikkea sitä, mitä sydämelläsi on. Kun kerrot niitä, avaat sydämesi minulle ja pääsemme selvittämään asioita.

Tiina kiersi kätensä polviensa ympärille. Hän katseli tuulessa taipuvia heinänkorsia ja kesäkukkien väriloistoa.
– Minun on pakko hallita kaikkia asioita, hän sanoi sitten. – Minun täytyy pitää kaikki langat käsissäni.
– Miksi? Jeesus tiedusteli.
– No, kun ei niitä asioita kukaan muukaan hoida! Tiina kivahti ennen kuin ehti ajatella mitään.

– Kukaan muu ei niitä hoida, Jeesus toisti, ja tyttö tunsi hänen katseensa kuin valon, joka tutki sydämen syvyydet. – Ei kukaan muu kuin sinä, niinkö?
– Minun täytyy… Tiina aloitti, mutta puristi sitten huulensa yhteen, kun ei löytänyt sanoja.
– Sinun täytyy kantaa kaikki vastuu, veli täydensi. – Tiina, miksi?

– Kun en ole ikinä kokenut, että minua kannettaisiin! Tiina huudahti kovemmalla äänellä kuin oli aikonut. – En minä ole ikinä ollut mikään lapsi, josta pidettäisiin huolta! Levottomuus on täällä (hän painoi nyrkkinsä rintaansa vasten) – ja täällä, hän sanoi osoittaen vatsaansa. – Joka paikassa! Se on osa minua! Miten sinä voit sanoa, että senkun vaan tulet rauhaan! Millä minä tulen johonkin sellaiseen, mitä en ole ikinä tuntenut! En minä ole voinut kehenkään nojata ja olla turvassa! Pakkohan minun on ollut pärjätä yksin ja pitää kaikki asiat käsissäni. Ei ole ollut ketään muutakaan, joka olisi kantanut vastuun! Elämä oli täynnä pelkoa ja hätää, päivästä toiseen, ja kukaan ei siitä vittuakaan välittänyt!

Tiina loi kiukkuisen silmäyksen veljeensä, mutta kohtasi odottamatta katseen, joka oli täynnä myötätuntoista rakkautta. Jeesuksen katseesta näki, että hän todella ymmärsi. Tyttö joutui puremaan hampaansa yhteen, ettei olisi pillahtanut itkuun.
– Tule, Jeesus sanoi hiljaa ja ojensi kätensä lasta kohden.
Tiina meni hänen luokseen ja Jeesus kietoi kätensä hänen ympärilleen.
– Rakas, en minä syytä sinua, veli sanoi. – Tiedät, että minä en vaadi sinulta mitään. Minä tiedän kyllä, kuinka luottamuksesi on särkynyt. En aseta lisää kiviä harteillesi. Sinä kannat muutenkin aivan liikaa. Tahdon vain rakastaa sinua. Ymmärräthän sen?

– Ym-märrän, Tiina nyyhkäisi ja painoi poskensa Jeesuksen rintaa vasten. – Mutta en minä näe, kuinka tämä asia voisi koskaan muuttua. Minusta tuntuu, että hätä ja ahdistus on syöpynyt kaikkialle kehooni. Miten minä ikinä voisin tulla tuollaiseen rauhaan, jossa sinä elät?
– Se ei ole sinun ongelmasi, Jeesus sanoi. – Minä hoidan sen.
– Mitä minä sitten teen? Tiina kysyi.
– Sinä et tee mitään, Jeesus vastasi tyynesti.

Tiina oli tovin vaiti ja yritti käsittää asiaa.
– No, mitä sinä sitten teet? hän kysyi.
– Lohdutan sinua, Jeesus sanoi, – ja puhun sydämeesi totuuden sanoja, jotka tekevät tyhjäksi perkeleen teot. Minun Isäni sanat eivät tyhjänä palaja vaan täyttävät sen, mitä varten hän ne lähettää. Ja katso, tänään minä puhun sydämeesi sanat, jotka aikanaan kasvavat rauhan hedelmää. Rakas, kuule minua ja ota minun sanani vastaan. Sinun ei tarvitse niitä itse toteuttaa, etkä siihen pysty. On kuten sanoin: minun rauhani on sinun rauhasi. Minun rauhani nousee siitä, että minä elän totuudessa. Elän Isäni lapsena ja hän rakastaa minua. Miksi minä pelkäisin? Sama pätee sinuun. Minä en tarvitse sinun tekojasi ja omaa yrittämistäsi. Sanoissa, jotka Isä minulle antaa, on elämä itsessänsä, ja ne tuovat elämän sydämeesi. Sinä saat vain katsoa, mitä minä teen.

Tiina nyökkäsi.
– On kauhean raskasta yrittää itse hallita kaikkia asioita, hän mutisi silmät suljettuina. – Ahdistaa koko ajan enkä pysty nukkumaan.
– Sinua ei ole luotu hallitsemaan, Jeesus sanoi ystävällisesti ja silitti Tiinan hiuksia. – Jätä ne hommat minulle. Sinä olet liian pieni kantamaan hallintavaltaa.

Tiina avasi silmänsä ja katsoi Jeesusta.
– Haluan tulla lapseksi jälleen, hän sanoi vilpittömästi. – Auta minua! Minä tiedän, että sinä osaat. Olethan sentään Jumala.
– Olen, Jeesus vahvisti ja nauroi hyväntuulisesti. Sitten hän vakavoitui ja katsoi Tiinaa silmiin. Hänen katseessaan oli ihmeellinen hellyys. Hän oli rakkaus, joka ei koskaan pettänyt eikä horjunut.
– Minä pidän sinusta huolen, hän sanoi.
Tiina tunsi veljen sanat sydämen syvyyksissä saakka.
– Minä en koskaan sinua hylkää. En hetkeksikään sinua jätä. Sinä et ole orpolapsi. Sinusta huolehditaan. Sinulla ei ole mitään hätää.

Jeesus katsoi Tiinan käsiä, jotka olivat tämän huomaamatta puristuneet nyrkkiin. Hän kosketti tytön kämmenselkää.
– Päästä irti, hän sanoi lempeästi.
Tiina katsoi häntä ja hänen silmissään oli hylätyn lapsen kauhu ja tuska.
– En minä voi, hän kuiskasi kyyneleet silmissään. Hän puristi käsiään nyrkkiin niin lujasti, että kynnet pureutuivat kämmenten ihoon.

– Vain pieni askel kerrallaan, Jeesus sanoi rauhoitellen. – En odota sinulta yhtään enempää luottamusta kuin mitä rakkauteni sinussa synnyttää. Anna minun johtaa sinut lepoon ja rauhaan. Minä lupaan, että tie on sinulle turvallinen. Pidän sinua lähelläni enkä jätä sinua hetkeksikään yksin. Päästä irti, rakas.

Tiina avasi kätensä. Jeesus otti kädet omiinsa ja katsoi häntä kiitollisena.
– Minä rakastan sinua, hän sanoi. – Luottamuksesi on minulle äärettömän arvokas. En koskaan voisi pettää sinua, kun sydän vapisten otat luottamuksen askeleita minun suuntaani. Tässä pimeyden maailmassa sinä olet kokenut, että heikkona ja avuttomana sinut murskataan. Olen pahoillani, rakas. Niin ei ole minun Isäni valtakunnassa. Minä vaalin heikkoutta. Avuttomana ja pienenä olet niin kaunis minun silmissäni. Lapseni, minä tuon lohdutuksen kaikkeen siihen, mikä on särkenyt luottamuksesi rakkauteen. Älä pelkää sitä, kuinka suurelta hävitys näyttää. Ymmärräthän, sen korjaaminen ei ole sinun murheesi. Minä hoidan sen. Sillä, miltä tilanne inhimillisesti näyttää, ei ole minulle merkitystä. Minä katson asioita Isäni näkökulmasta. Rakkaudessa kaikki asettuu ennalleen. Älä pelkää.