Paluu armoon
Kadut kiilsivät jäästä liukkaina. Raskas suojalumi valui lohkare kerrallaan alas katolta ja putosi tömähtäen maahan. Kylmä lounaistuuli paiskoi räntäsadetta ikkunaa vasten. Sisällä takkatulen ääressä oli kuitenkin lämmintä ja hiljaista.
– Isä, minusta tuntuu, etten oikein osaa tätä uskonelämää, Tiina huokasi onnettomana ja laski teemukin pöydälle.
Isä hymyili itsekseen lisätessään puita takkaan.
– Mitä sinä et osaa? hän tiedusteli.
– En tiedä, miten ja milloin pitäisi rukoilla, Tiina selitti. – Joskus haluan kovasti jotain asiaa ja olen pyytämässä sitä sinulta. Sitten alan epäröidä, koska enhän minä tiedä, onko pyyntöni sinun tahtosi mukainen vai eikö. Ajattelen, että ei minun varmaan kuuluisi rukoilla mitä itse haluan, vaan keskittyä sen sijaan etsimään sinun kasvojasi. Toisaalta taas pelkään toimivani silloinkin väärin. Ehkä minä juuri epäilysteni tähden en saa vastausta rukoukseeni. Jos minun pitäisikin rukoilla uskossa lujana, varmasti luottaen siihen, että sinä vastaat pyyntööni.
Isä sulki takkaluukun ja istahti nojatuoliin.
– Rakas, nyt sinulta unohtui jotain tärkeää, hän totesi hyväntahtoisesti.
Tiina rypisti otsaansa.
– Niin, hän aprikoi itsekriittisesti. – Jotain minulta puuttuu. On tietenkin oma vikani, ettei yhteys sinuun toimi elämässäni niin kuin pitäisi. Jos olisin puhdas sydämeltäni, kuuliaisempi tai enemmän antautunut sinulle, tietäisin varmasti kuinka toimia tuollaisissa tilanteissa.
Isä pudisti päätään.
– Sitä en suinkaan tarkoittanut, hän sanoi rauhallisesti – Katsot nyt tätä asiaa lähtökohdasta, joka on tyystin totuuden vastainen. Ajattelet, että sinun pitäisi omalla ymmärrykselläsi tunnistaa minun tahtoni ja osata toimia oikein.
– En minä niin sanonut, Tiina puolustautui. – Arvelin vain, että minun pitäisi olla hengellisempi ja kuulla ääntäsi paremmin.
Isä nojautui taaksepäin ja katseli Tiinaa levollisesti.
– No, kuinka se onnistuu sinulta? hän kysyi.
Tiina puri huultaan ja tuijotti tiukasti takkatulta ikään kuin olisi odottanut vastauksen ilmaantuvan liekeistä.
– En minä tiedä, hän tunnusti lopulta.
– Pystytkö sinä muuttamaan itsesi kuuliaisemmaksi tai innokkaammaksi uskovaksi? Isä jatkoi. – Onko sinulla keinoja, joilla kykenisit kuulemaan ääntäni tai tuntemaan tahtoni paremmin?
– Isä, ei minulla ole, Tiina myönsi. – En pysty mitenkään itse saamaan sellaista aikaan. Room.5:6, 7:14-25, Ef.2:1-10, 1.Kor.1:26-29.
– Et tietenkään, Isä vastasi hymyillen lämpimästi. – Olen luonut ja tarkoittanut sinut elämään täysin riippuvaisena minusta. Sille paikalle olen palauttanut sinut, kun asetin sinut Kristukseen. Intohimo Jeesuksen seuraamiseen ei ole sinun tekoasi etkä voi saada sitä aikaan omalla yrittämiselläsi. Sydämen kuuliaisuus ja Jumalalle antautuminen ovat Jeesuksen elämää sinussa. Uusi elämä nousee minun Hengestäni, ei sinun tahdonvoimastasi, tunteidesi palosta tai mielenlujuudestasi. 1.Kor.1:30-31, Gal.3:3, 5:18, Kol.2:6-15, Joh.5:19, 15:5.
Syntyi hiljaisuus. Ulkona oli pilkkopimeää ja kynttilöiden valo heijastui ikkunoista.
– Eksyin taas suorituskeskeisyyteen, Tiina puuskahti sitten yhtäaikaisesti helpottuneena ja harmissaan. – Unohdin, että olen saanut ja tulen aina saamaan kaiken lahjana sinun armostasi. Suhteen ja rakkauden sijaan keskitin huomioni siihen, mitä pitäisi tai ei pitäisi tehdä. Yritin toimia oikein ja epäonnistuin. Sitten putosin häpeään ja ajattelin, etten ole riittävän hyvä kristitty. Olen kompastunut lukemattomia kertoja tähän samaan asiaan! 2.Piet.1:3-4, Ef.2:8-10, Kol.2:16-23.
– Älä turhaan pidä lukua eksymisistäsi, Isä sanoi rohkaisevasti. – Laske sen sijaan, montako kertaa olet kääntynyt ja palannut takaisin elämän tielle. Siihen laskelmaan voit piirtää yhden viivan lisää. Aina, kun palaat armoon ja totuuteen, vahvistut rakkaudessa ja lapsen identiteetissä.
– Ai, sinä näet sen niin, Tiina ihmetteli. – Olin juuri sanomassa, että opin kauhean hitaasti. Olen epäillyt, voivatko sinun suunnitelmasi ollenkaan toteutua tällaisen ihmisen elämässä kuin minä. Monet asiat elämässäni ovat yhä pahasti sotkussa. Mark.2:17, Luuk.5:31-32, Ef.2:4-5, 1.Tim.1:15.
– Rakas, miksi sinä keskittyisit virheisiisi ja ongelmiisi? Isä tiedusteli lempeästi. – Uusi elämä virtaa sydämestäsi; sama elämänvoima, joka herätti Jeesuksen kuolleista. Onko minulle mikään mahdotonta? Kun katsot niitä asioita elämässäsi, jotka eivät vielä ole muuttuneet, katso niitä silmät loistaen, täynnä innostunutta odotusta. Sama pätee niihin asioihin, joita et vielä osaa tai joissa olet heikko. Joh.7:37-39, Kol.3:1-3, Ef.1:17-21, Mark.10:27, Room.5:1-5.
– Olen pikemminkin hävennyt ja piilotellut sellaisia asioita, Tiina totesi. – Luulin, että minun pitäisi suoriutua uskovana paremmin, jotta sinun tahtosi ja suunnitelmasi toteutuisivat elämässäni.
– Ne alueet elämässäsi, joilla olet heikoilla, Isä sanoi, – ovat minulle täynnä mahdollisuuksia. Sinä katsot inhimillisin silmin ja näet mustan maan, jossa mitään ei kasva. Minä olen kuitenkin kylvänyt siihen maahan. Niillä saroilla, joilla versoa ei vielä näy, kylvämäni siemenet kasvattavat juuriaan. Minun kylvössäni on taivaallinen elämä ja se kantaa siemenensä mukaista satoa. Sinä odotat liian vähän, Tiina. Näkökulmasi on turhan kapea. Odota suuria, sillä minä olen ihmeiden Jumala. Ps.145:3-6, Jes.55:8-11, Dan.4:3, 2.Kor.12:7-10, 1.Kor.1:27.
– Olin hiukan unohtanut tuonkin, Tiina myönsi. – Ajattelin, että hengellinen kasvu on omilla harteillani. Siitä päättelin, että jos jollain elämäni alueella ei näy hedelmää, vika on minussa.
– Sinun kasvusi on minun vastuullani, Isä sanoi lämpimästi. – Kun opettelet vaeltamaan uudessa elämässä, muista että minä, Jeesus ja Pyhä Henki olemme täysin sinun puolellasi. Olemme tavattoman innostuneita siitä, kuka sinusta on tulossa. Me opetamme ja johdatamme sinua ja olemme sinulle kaikki, mitä tarvitset. Elämä, joka sydämestäsi versoo, ei ole lainkaan omaa tekoasi vaan minun elämääni sinussa. Päästä siis irti kaikesta itse yrittämisestä ja suorituskeskeisyydestä. Joh.14:16-17, 15:15, 1.Joh.3:1-3, 2.Kor.3:17-18, Ps.32:8, Jes.30:21, Room.8:31.
Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, te olette langenneet pois armosta. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
Gal.5:4-5