Minä tiesin

Lapseni, minä tiesin,
että synnin ja pimeyden maailmassa
sinä kadottaisit identiteettisi.

Minä tiesin,
että elämäsi tarina
olisi kertomus lunastuksesta,
ja sellaiseksi minä sen kirjoitin.

Se, mitä vihollinen onnistui varastamaan,
vääristämään ja tuhoamaan
sinussa ja elämässäsi,
ei tullut minulle yllätyksenä
eikä tehnyt tyhjäksi
minun suunnitelmiani sinusta.

Virheesi, epäonnistumisesi
tai huonot valintasi
eivät tätä kertomusta turmele.
Yhteinen tarinamme elää ja hengittää,
mukautuu ja uudistuu,
keskinäisessä suhteessamme.

Rakkaani, minä olen taitava
punomaan langanpäät jälleen yhteen:
kääntämään lankeemukset siunauksiksi
ja tappiot voitoiksi.

Jo ennen maailman luomista
oli lunastus valmiina.
Kun unelmoin sinut,
suunnittelin myös,
kuinka sinut pelastan,
ja kuinka taivaan todellisuus
täyttää elämäsi.

Minä olen hyvä ja vain hyvä.
Minä olen valo,
eikä minussa ole mitään pimeyttä.
Kaikki minun tieni
ovat armon ja rakkauden teitä.

Oikeaa tietä ei ole vaikea löytää.
Hän on sisimmässäsi:
Jeesus Kristus, sinun elämäsi.
Älä kuuntele enää valehtelijan ääntä.
Se, mitä minä sanon sinusta, on totuus.

Kun omaksut tosi identiteettisi,
otat vastaan minun Sanani sinusta.
Vaellat teoissa,
jotka olen ennalta valmistanut.

Minä tahdon ikuisesti
antaa kaiken lahjana, armosta.
Minulle ei ole mieleen mikään sellainen,
mitä teet omassa voimassasi,
irrallaan ja riippumattomana minusta.

Älä ikinä yritä miellyttää minua
tai ansaita hyväksyntääni suorituksillasi.
Ansiosi ja suorituksesi ovat tiellä
– suhteen ja rakkauden tiellä.
Sydäntäsi minä halajan, lapseni.
Haluan aina kohdata sinut
sellaisena kuin todella olet.

Tahdon vain niitä tekoja,
jotka syntyvät rakkauden hedelmänä:
tekoja, jotka nousevat
rakastetusta sydämestä.
Sinä rakastat,
koska minä olen ensin rakastanut sinua.

Se toimii niin, lapseni.
Se toimii vain, ja ainoastaan niin.
Pysy minun rakkaudessani.