Ylivoimaisten haasteiden edessä
On aamuja, joihin en haluaisi herätä.
Päivän haasteet tuntuvat ylivoimaisilta,
ja pelottaa.
Entä, jos en selviä?
Jos käy ilmi, etten uskaltanut, vaikka olisi pitänyt.
Jos en osaa sitä, mitä minulta odotetaan.
Jos en kykene täyttämään mittaa,
tai jos kaikki kaatuu minun epäonnistumiseni tähden?
Lapseuden henki sydämessä puhuu kuitenkin toista kieltä,
vierasta ja outoa,
ihmeellistä, uutta ja toivoa tuovaa.
Heikkous ja avuttomuus ovat pahoja asioita
vain rakkaudettomuuden maailmassa.
Epäonnistuminen on kauheaa siellä,
missä pakko ja vaatimukset hallitsevat.
Mutta me emme ole tästä maailmasta.
Isä on pelastanut meidät pimeyden vallasta:
tuomioiden, syytösten,
vaatimusten ja rakkaudettomuuden alta
takaisin täydelliseen rakkauteen.
Ei meitä ole koskaan tarkoitettu
pärjäämään ja selviytymään
tai olemaan vahvoja ja osaavia.
Meidät on luotu ja tarkoitettu
elämään lapsina Isämme rakkaudessa
täysin riippuvaisina hänestä.
Ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Niinpä se päivä, joka tuntuu liian raskaalta ja pelottavalta
onkin suurten mahdollisuuksien päivä.
Tänään voin päästää taas vähän irti
vahvuudesta ja pärjäämisestä.
Voin tulla pienemmäksi ja heikommaksi
ja pudota syvemmälle rakkauteen.
Saan odottaa, mitä Isä tänään tekee,
kun heikkouteni avaa hänelle mahdollisuuden.
Olen usein kironnut särkyneisyyttäni.
Miksi niin monet asiat ovat päin helvettiä minussa?
Kunpa olisin eheämpi ja vahvempi,
ja voisin elää niinkuin normaalit ihmiset.
Tänään voin kiittää ja iloita heikkoudestani.
Se on avain Taivasten valtakunnan loppumattomiin rikkauksiin.
Heikkona ja rikkinäisenä tarvitsen Isää niin paljon.
En mitenkään voi selvitä omassa voimassani.
En voi elää irrallaan rakkaudesta.
Mitä enemmän minulta puuttuu,
sitä enemmän tarvitsen
Isän rakkautta ja voimaa,
hänen neuvoaan, viisauttaan ja lohdutustaan.
Olen kauan ponnistellut väärään suuntaan.
Pyrkimys vahvuuteen on kilpajuoksua mittaamattomiin menetyksiin.
Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman,
mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?
Tosi elämää ei ole muualla kuin Isän rakkaudessa.
Rakkaudessa voi elää vain heikkona ja pienenä.
Ahdas on se portti ja kapea se tie, joka vie elämään.
Taivasten valtakunnan ihmeet avautuvat köyhille ja heikoille.
Älä pelkää, pieni laumani.
Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.