Isän kuritus

Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.

Kirje heprealaisille 12:6

– Olen monta kertaa lukenut tuon lauseen ja pelännyt kuollakseni, Tiina sanoi laskien Raamatun kädestään.
– Minulla on ollut aivan väärä käsitys sinusta, hän jatkoi ja kohtasi Isän katseen. – Suurin osa tuskasta ja kivusta elämässäni on johtunut siitä. Jos olisin luottanut rakkauteesi, olisin kokenut vaikeat asiat ja vastoinkäymiset ihan eri tavalla. Minä uskoin, että sinä et välitä minusta tai että tahdot minun kärsivän. Se teki elämästäni helvettiä.

Illan hämärä kietoi syksyisen pihamaan kylmään syleilyynsä. Sadepisarat ropisivat ikkunaa vasten. Muutoin oli hiljaista.
– Kuinka olenkaan odottanut tätä hetkeä, Isä sanoi ääni värähtäen. Hän katsoi lastaan ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan myöten.
– Minä tiesin, että tämä päivä vielä tulee. Monta pitkää vuotta odotin vierelläsi, että saisin rakastaa ja lohduttaa. Odotin, että saisin olla Isä sinulle. Minä tunsin sinun tuskasi, lapseni, syvintä myöten. Et päästänyt minua lähellesi, koska et voinut luottaa. Mutta tiesin, että kun lähestyisin sinua hellästi ja varovasti, luottamus syntyisi pikku hiljaa. Ja katso, rakas, tässä olemme tänään!
Hän hymyili kyyneltensä läpi.

Tiina katsoi Isää ja ihmetteli, kuinka oli voinut pitää Jumalaa pelottavana ja julmana. Hän oli antanut itsensä maailmalle avuttomana ja haavoittuvaisena. Hän ei ollut varjellut mitään itsestään, vaikka tiesi tulevansa torjutuksi, nöyryytetyksi, pahoinpidellyksi ja vihatuksi. Isä oli avannut sydämensä täysin saadakseen lapsensa takaisin lähelleen.
– Hän kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään, Tiina luki seuraten raamatunkohtaa sormellaan. Hän nosti jälleen katseensa Isään.
– En ollenkaan käsittänyt, että tahdoit koko ajan minulle hyvää. Vieläpä niin hyvää. Tahdoit, että tulen elämään sinun lapsenasi.
Isä nojasi leukaansa käsiinsä ja kuunteli keskittyneesti.

– Kun asiat menivät elämässäni pieleen, Tiina jatkoi, – ajattelin, että sinä et halua auttaa minua. En ole sinulle mieleen tai en elä tarpeeksi oikein. Ajattelin, että en voi koskaan ymmärtää tahtoasi. Ehkä sinä olet päättänyt, ettei ystävyyssuhteet, parisuhde, perhe, hyvä työpaikka ja muut sellaiset asiat ole minua varten. Toisinaan uskoin myös, että sinulle tuottaa jonkinlaista mielihyvää nähdä lastesi kärsivän. Ajattelin, että sinä et piittaa minunlaisistani. Sinulla on niitä lapsia, joita rakastat ja heistä pidät kyllä huolen. Sitten on meitä, jotka ollaan pelkkää roskaa yhtä lailla sinulle kuin tälle maailmallekin.
– Tiina, Isä keskeytti ja katsoi tytärtään. Hän ojensi anovasti käsiään Tiinaa kohden. Tyttö meni hänen luokseen ja Isä sulki hänet syliinsä. Hän painoi lastaan itseään vasten kuin ei ikinä aikoisi päästää irti.

– Teitkin minulle koko ajan hyvää, Tiina totesi, kun he olivat olleet lähekkäin pitkän tovin. – Sinä mursit niitä asioita minussa, jotka olivat rakkauden esteenä. Taistelin vastaan kaikin voimin! Luulin, että olet julma ja säälimätön ja särjet minut palasiksi.
– Tahdon sinulle hyvää, Isä sanoi hiljaa. – Tahdon sinulle aina hyvää. Minä olen sinun Isäsi.
– Nyt alan nähdä sen, Tiina sanoi hämillään. – Vihasin sinua, koska et muuttanut olosuhteita. Halusin, että olisit päästänyt minut vaikeuksistani. Ajattelin, että sitten elämäni olisi kunnossa. En ymmärtänyt, että ongelma oli sydämessäni eikä ulkonaisissa asioissa. Sinä keskityit koko ajan sydämeeni. Teit kaikkesi sen eteen, että sydämeni avautuisi rakkaudelle.

– Niin, Isä vastasi hymyillen. – En minä riistä sinua enkä pidätä sinulta mitään hyvää. Mutta totisesti sydämesi on minulle tärkeämpi kuin työpaikkasi tai mitkään ulkonaiset asiat elämässäsi. Jos menetän sydämesi, menetän sinut. Siksi tavoittelen sydäntäsi hinnalla millä hyvänsä. En anna sinun kiinnittää sydäntäsi ulkonaisiin asioihin: ihmisten mielisuosioon, työhön tai uskonnolliseen menestykseen. Se olisi sinulle kuolemaksi, sillä sinä voit elää vain rakkauden lapsena. Kun sinä olet oikealla paikallasi rakastettuna lapsena, muut elämäsi asiat asettuvat kyllä itsestään oikeille paikoilleen.

– En olisi voinut kuvitellakaan, kuinka valtava siunaus on tulla riisutuksi, Tiina totesi ihmetellen. – Olen kiitollinen, että olet johtanut minut vaikeuksiin. Riisut minua kaikesta siitä, mikä estää rakkauttasi pääsemästä sydämeeni.
– Minä ojennan lapsiani aina puhtaasta rakkaudesta, Isä vahvisti. – En koskaan tee sitä vallanhalusta tai tuottaakseni kärsimystä. Kun eksyt rakkaudestani, kuritukseni ohjaa sinua palaamaan rakkauteeni.
– Takaisin yltäkylläiseen elämään! Tiina sanoi silmät loistaen.
– Juuri niin, Isä vastasi lämpimästi.
– En ymmärtänyt, kuinka suurista asioista on kysymys, Tiina sanoi. – Luulin, että parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, on saada ystäviä, puoliso, perhe, hyvä koti ja työpaikka. En osannut kuvitellakaan, että olisi mahdollista tuntea sinut ja elää lapsenasi.

Isä hymyili ja silitti hellästi tytön hiuksia.
– En halua vastustaa työtäsi, Tiina sanoi. – En haluaisi koskaan enää asettua esteeksi, kun sinä haluat riisua ja murtaa. Se on tie ihmeelliseen rakkauteen ja elämään. Isä, juurruta sydämeeni toisenlainen suhtautumistapa vaikeuksiin. Haluan tehdä niinkuin Sananlaskuissa sanotaan: Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä; säilytä se, sillä se on sinun elämäsi. Mutta minä en pysty aikaansaamaan sellaista muutosta itsessäni.
– Se on rakkauden hedelmää, Isä vastasi rauhallisesti, – luottamusta, joka syntyy keskinäisessä suhteessamme. Pyyntösi toteutuu.

– Jos asiat olisi menneet minun tahtoni mukaan, elämäni näyttäisi nyt varmaan ulkonaisesti paremmalta, Tiina sanoi mietteliäänä, – mutta olisin menettänyt kaiken. Minulla ei olisi lapsen sydäntä enkä voisi elää rakkaudessasi. Tahdon seurata sinun teitäsi, Isä, myös pimeisiin laaksoihin. Ehkä ne on pimeitä sen tähden, että vihollinen ei halua minun menevän sinne. Luulen, että niihin pimeisiin laaksoihin on kätketty jotain verrattoman ihmeellistä. Niiden kautta voin tulla yhä syvemmälle rakkauteesi.
– Kiitos, rakas, Isä sanoi ja suuteli tytärtään otsalle. – Minä johdan sinua enkä jätä sinua hetkeksikään yksin. Missä sinä olet, olen minäkin. Pimeys väistyy aina valkeuden tieltä. Jatketaan seikkailua yhdessä.