Äidinrakkaus

Märkä sammaleinen maa upotti kumisaappaiden alla. Sateet olivat sulattaneet suurimman osan ensilumesta, mutta siellä täällä näkyi vielä valkoisia laikkuja. Vesipisarat koristivat puiden oksia. Pilvisenä marraskuun päivänä hämärä hiipi metsään jo varhain.

– Kuule rakas, tahtoisin tuoda totuuden sydämeesi muuan asian suhteen, Isä sanoi.
Tiina hypähti ojan yli ja kääntyi katsomaan Isää.
– Minkä asian? hän kysyi hiukan varautuneesti.
– Uskot sydämessäsi, että minä en tahdo täyttää sinun tarpeitasi, Isä sanoi.
Hänkin astui ojan yli pientareelle. Tumma vesi solisi iloisesti sateiden täyttämässä uomassa.

Tiina käänsi selkänsä Isälle ja jatkoi vaitonaisena polkua myöten.
– Kaipaat kipeästi rakkautta ja lohdutusta, Isä jatkoi, – mutta et luota siihen, että minä täyttäisin kaipauksesi. Itse asiassa ajattelet, että minä en halua antaa sinulle sitä, mitä tarvitset. Eikö olekin niin?
– Totta se on, Tiina myönsi vaisusti.

– En syyttänyt sinua, rakas, Isä sanoi ystävällisesti. – Tahdon rakastaa sinua, ymmärräthän? Suljet sydämesi minulta tässä asiassa eikä rakkauteni pääse sisimpääsi.
– Mitä minun sitten pitäisi tehdä? Tiina kysyi ja kumartui taittamaan heinänkorren polun pielestä. – Haluan kyllä avata sydämeni rakkaudelle, mutta en tiedä kuinka se tapahtuu.

He kulkivat tovin hiljaisuudessa.
– Sinulla on omat keinosi hallita rakkaudenkaipuutasi, Isä sanoi sitten verkkaan. – Sinusta on tullut pärjääjä ja selviytyjä.
– Ei ole paljon vaihtoehtoja, Tiina sanoi.
– On, Isä vastasi ykskantaan. – Sinun ei tarvitse selviytyä ilman rakkautta ja lohdutusta. Voit avata sydämesi vastaanottamaan. Silloin rakkauden virta sydämeesi on ehtymätön.

– Mitä? Tiina sanoi terävästi ja katsahti Isää. – Mistä ajattelit, että saisin sellaisen määrän rakkautta? Tässä maailmassa ei ole niin suurta rakkautta, että se riittäisi täyttämään edes pientä osaa kaipauksestani.
– Joten ajattelet, että kaipaus on parempi kätkeä, Isä totesi. – Olla vahva ja pärjäävä eikä missään tarvitseva.
– Parempi se, kuin olla loputtoman tarvitseva ja huomionkipeä, Tiina tuumasi ärtyneenä. – Ei kukaan jaksaisi minua sellaisena.
– Sinun ei tarvitse vaatia ihmisiltä, Isä vastasi rauhallisesti. – Voit päästää irti ja antaa tämän asian kokonaan minun käsiini. Sinä olet minun tyttäreni, ja minä tiedän tarkalleen, mitä sinä tarvitset. Voit luottaa siihen, että minä täytän sinun tarpeesi ja johdan sinut omalle paikallesi perheessäni. Niin rakkaudentarpeesi tulee kestävällä tavalla täytetyksi eikä sinun tarvitse jatkuvasti yrittää haalia pisaroita suureen janoosi.

He tulivat kallion laelle. Metsämaata jatkui silmänkantamattomiin. Etäällä kangasteli meri. Mahtavat harmaanvalkoiset pilvet täyttivät taivaan. Pimeys alkoi laskeutua. Isä kietoi kätensä tyttärensä harteille.
– Tahdon, että tulet elämään rakkauteni keskiössä yhdessä siskojen ja veljien kanssa, hän sanoi. – Minun Henkeni on elämä teille: minun elämäni. Me olemme yhtä.
Tiina vilkaisi Isää ihmeissään.
– Tuo meni yli ymmärryksen, hän totesi.

Isä hymyili.
– Kuvittele äiti, jonka pieni lapsi kaatuu ja satuttaa itsensä, hän sanoi.
Tiina nyökkäsi ja mietti, mihin tämä keskustelu oli menossa.
– Mitä arvelet, että lapsen äiti tahtoisi tehdä? Isä kysyi.
– Varmaankin ottaa syliin ja lohduttaa, Tiina vastasi. – Ja hoitaa haavan.
– Aivan, Isä sanoi. – Ajattele sitten, että lapsi torjuu kaiken avun ja lohdutuksen. Hän vetäytyy pois äidin luota ja ilmoittaa hoitavansa ongelmansa itse. Hänen mielestään on häpeällistä olla tarvitseva ja olla vaivaksi. Mitä luulet äidin tuntevan siinä tilanteessa?

Tiina oli vaiti ja katseli edessä levittäytyvää maisemaa, jonka pimeys hiljalleen kietoi syleilyynsä. Puuskainen tuuli puhalsi vasten kasvoja.
– Se sattuu äidin sydämeen, hän totesi sitten. – Kun oma lapsi ei luota häneen eikä ota vastaan hänen rakkauttaan.
– Niin! Isä sanoi. – No sitten, kuvittele äiti, jonka lapsi pelkää huomista päivää, hän jatkoi.
– Lapsi on murheiden ja pelkojen taakoittama ja elää vailla iloa. Mitä äidin sydämellä on siinä tilanteessa?
– Hän haluaisi tietenkin auttaa kaikin tavoin, Tiina sanoi hiljaa. Hän alkoi nähdä, mihin keskustelu oli menossa.

– Entä, jos lapsi sulkee sydämensä äidin avulta ja rakkaudelta? Isä jatkoi. – Jos hän ajattelee, että hänen täytyy olla vahva ja pärjätä yksin?
– Sitten hän ei pysty vastaanottamaan sitä äidinrakkautta, joka hänelle lapsena kuuluisi, Tiina sanoi painaen päänsä. – Koska rakastaa ja lohduttaa ei voi väkisin. Se on mahdollista vain luottamuksessa.

– Minä olen se äiti, Isä sanoi. – Kaikki äidinrakkaus on lähtöisin minun sydämestäni. Niinkuin kuu heijastaa auringon valoa, niin äitien rakkaus tässä maailmassa heijastaa minun rakkauttani lapsiini.
– Mutta onko luvallista olla niin tarvitseva? Tiina kysyi itku kurkussa. – Eikö se ole rasittavaa?
– Äidinrakkaus on rakkautta, joka näkee lapsen tarpeet ja tahtoo täyttää ne, Isä sanoi. – Se on minun sydämeni sinua kohtaan, Tiina.

He jatkoivat kulkua rinnettä alas. Tiina yritti sulatella kuulemaansa.
– Kun et ota vastaan rakkauttani ja apuani, olen surullinen, Isä sanoi. – Sydämessäni ei ole vähäisintäkään syytöstä tai vaatimusta sinua kohtaan. Mutta minä rakastan sinua ja minuun sattuu, kun elät irrallaan rakkaudesta, johon olen sinut luonut ja tarkoittanut. Päästä irti vahvuudesta ja palaa oikealle paikallesi täydelliseen riippuvaisuuteen minusta.

Sadepisarat ropisivat maahan, mutta tiheä havumetsä suojasi kulkijoita. Marraskuinen pimeys kutsui lepoon ja rauhaan.
– Olen kyllä kuullut juttuja siitä, että sinä olet Isä ja täytät lastesi kaikki tarpeet, Tiina sanoi.
– Olen kuullut puhuttavan, että sinun käsiisi voi antaa kaikki asiat. Mutta en minä käsittänyt, että sellainen elämä olisi mahdollista minulle. Ajattelin, että se on vain super-uskovia varten: joitain harvoja ihmisiä, joilla on yliluonnollinen kyky heittäytyä ja luottaa. Minä en totisesti kuulu niihin ihmisiin. Tuntuu, että pelko on niin juurtunut minuun, ettei sitä voi erottaa persoonastani.

– Rakas, luottamus ei ole sinusta lähtöisin, Isä sanoi hymyillen. – Lapseuden Henki sydämessäsi saa kaiken aikaan. Pyydän vain, että päästät irti siitä, mikä ei ole totta. Sinä tiedät, että se, mitä olen puhunut sinulle, on Totuus.
– Juu, Tiina sanoi ja yllättyi itsekin omasta varmuudestaan. – Tunnen sen sydämessäni, hän lisäsi ja kääntyi hymyilemään Isälle. – Rakkauden tie on ihmeellinen tie. Haluaisin, että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan, millainen sinä todella olet.
– Päästä irti hallintavallasta ja avaa sydämesi minulle pienen lapsen lailla, Isä sanoi. – Silloin olet vapaa ottamaan vastaan ja vapaa antamaan eteenpäin. Sinun ei tarvitse yrittää selviytyä pienillä pisaroilla rakkautta ja lohdutusta. Sinun ei tarvitse kontrolloida toisia ihmisiä saadaksesi tarpeesi täytettyä. Minä olen sinun Isäsi ja minä olen rakkaus! Mikään ei voi koskaan erottaa sinua minun rakkaudestani.