Ehdoton rakkaus

– Huomenta, Isä tervehti hymyillen. Hän tarkkasi lapsensa uupunutta olemusta ja tummia varjoja silmien alla.
– Miten menee? hän kysyi.
Tiina paiskasi jääkaapin oven kiinni niin, että helähti.
– Vituttaa joka vitun asia, hän tiivisti.

Isä nyökkäsi levollisesti ja kaatoi kahvia.
– Antaisitko minun auttaa? hän kysyi.
– Turha sinun on vaivautua, Tiina sanoi ja iski kiukkuisesti maitopurkin pöytään. – Olen ihan hullu. Ei minusta saa tekemälläkään mitään hyvää.
– Olet vihainen, Isä korjasi, – et hullu. On ihan ok olla vihainen.

– Ihan ok? Tiina toisti synkästi ja tuijotti kahvikuppiaan. – Ihan ok olla sairaalloisen katkera ja vittuuntunut koko ajan?
– Niin, Isä vastasi.
Tiina tuijotti häntä.
– Sisälläsi on paljon vihaa, Isä selitti, – koska et ole tuntenut rakkautta, joka vastaanottaa kaiken vihasi. Minä rakastan sinua vihaisena. Rakkaudessa tunteet asettuvat oikeille paikoilleen.

– Mutta sanotaan, että katkeruus on kauhea asia, Tiina sanoi hämmentyneenä. – Ei uskovainen ainakaan saa olla katkera. Pitää olla armollinen ja rakastaa kaikkia.
– Se on sinulle mahdollista vain, jos suostut itse rakastettavaksi ilman ehtoja ja ansioita, Isä sanoi. – Jos elät tuomion ja itsevihan alla, et voi sydämestäsi rakastaa ja armahtaa toisia ihmisiä.

– Miten sinä voit rakastaa minua silloin, kun minussa ei ole mitään hyvää? Tiina ihmetteli. – Kun olen katkera, ja ihmiset saisi minun puolestani painua helvettiin kaikki.
Isä hymyili.
– Minä olen sinun Isäsi, hän vastasi. – Sinä olet minun tyttäreni ja minä rakastan sinua. Olen aina rakastanut sinua ja tulen aina rakastamaan sinua.

Tiina avasi suunsa vastatakseen, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa. Niinpä hän tarttui lusikkaan ja ryhtyi syömään puuroa.
– Olen pahoillani, Isä jatkoi, – että olet tässä maailmassa jäänyt vaille sitä rakkautta, mitä olisit elääksesi tarvinnut. Ymmärrän, että olet pettynyt ja vihainen. Minä tahdon ottaa vastaan kaiken katkeruutesi ja pettymyksesi. Kaikki tunteesi mahtuvat minun syliini.

Syntyi pitkä hiljaisuus.
– Minua pelottaa, Tiina sanoi sitten tuskaisesti. – Kaipaan rakkautta ja lohdutusta niin paljon, että se sattuu saatanallisesti. En uskalla avata sydäntäni vastaanottamaan. Jos tulen sittenkin torjutuksi, tai jos en pysty kokemaan rakkauttasi. Sitten jään taas yksin ja ilman rakkautta. En kestä sitä.
– Rakas, ei sinun sinun tarvitse kerralla avata sydäntäsi, Isä vastasi. – Minä olen tässä koko ajan. Luottamuksen rakentaminen vie aikaa. Otetaan yhdessä pieniä askelia kerrallaan.

Hän laski kätensä Tiinan kädelle ja tavoitteli tämän katsetta.
– Sopiiko?
– No juu, Tiina sanoi epäröiden, – mutta oletko varma, että se toimii, kun on minusta kysymys? Pelkään, että olen toivoton tapaus, ja tämä menee yhtä lailla vituiksi kuin kaikki muutkin asiat elämässäni.
– Asiat, joita teet omassa voimassasi ja oman ymmärryksesi mukaan, voivat hyvinkin epäonnistua, Isä sanoi. – Mutta tämä on minun työni ja minun tekoni. Usko minua: se, mitä minä teen, ei mene vituiksi.

Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.

Fil.2:13

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.

Joh.15:5