Kaikkeinpyhin
Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon – hänen ruumiinsa – kautta.
Herp.10:19-20
Tiina katseli hajamielisenä ulos ikkunasta. Ankara tuuli puhalsi lumipyryä lähes vaakasuoraan. Tuisku muodosti uusia kinoksia ja värjäsi puiden rungotkin valkeiksi. Sisällä lämpimässä myrskyä oli soma katsella. Isä istui pöytään Tiinaa vastapäätä, ja hymyili hänelle lämpimästi.
– Olet esittänyt minulle monia kysymyksiä viime viikkojen aikana, Isä sanoi.
– Enkä ole saanut vastauksia! Tiina totesi.
– Olen pitänyt kysymyksesi sydämelläni, Isä sanoi ja katseli lastaan hellästi, – Odotin, että sydämesi on valmis vastaanottamaan. Et voi ymmärtää minun teitäni ennen kuin suostut päästämään irti omasta näkökulmastasi ja ajattelumalleistasi.
– Huomasin, että omat tieni eivät taaskaan johda mihinkään, Tiina myönsi. – Ajattelutapani ovat tästä maailmasta eikä niissä ole tosi elämää. Haluan nähdä asiat niin kuin sinä näet!
– Minä näytän sinulle, Isä lupasi. – Kysyit, kuinka voit tulla tuntemaan minut läheisesti. Sydämesi halajaa tosi elämää, ja mietit jatkuvasti, mitä sinun pitäisi tehdä voidaksesi elää kaikessa siinä, mikä Jumalan lapsille kuuluu. Epäilet, ettet ole siihen riittävä tai oikeanlainen. Lisäksi olet kysynyt, kuinka oppisit rukoilemaan minun tahtoni mukaan ja miten voit kuulla ääntäni paremmin.
– Juuri niin! Tiina sanoi. – Haluaisin tietää.
– Kysymyksesi liittyvät yhteen, Isä totesi. – Lukisitko minulle tämän?
Hän osoitti raamatunkohtaa sormellaan.
Tiina otti kirjan käteensä ja luki:
– Kristus on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä: astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. Hepr.9:12
Isän silmät loistivat ilosta, ja hän säteili tyytyväisyyttä.
– Jeesus on tie kaikkeinpyhimpään, hän sanoi, – ja se tie on aina täysin avoinna sinulle. Joh.14:6, Hepr.9:24, 10:19-20, Matt.27:50-51, Mark.15:37-38, Ef.3:11-12.
– Mikä on kaikkeinpyhin? Tiina kysyi.
– Minä, Jeesus ja Pyhä Henki olemme täydellisesti yhtä, Isä selitti. – Rakkaus on meidän välillämme vallitseva elämä ja yhteys. Tässä kaikkeinpyhimmässä on Totuus ja oikea todellisuus: pyhä ja puhdas rakkaus. Olen luonut sinut elämään rakkauteni keskiössä. Sille paikalle sinä kuulut, ja sille paikalle olen palauttanut sinut asettaessani sinut Kristukseen. Anna Pyhän Hengen johtaa elämääsi, sillä hän huolehtii siitä, että pysyt Jeesuksessa.Gal.5:16-25, Joh.14:6, 15:4-10, 16:12-15, 1.Joh.4:16, Juud.20-21.
Ilta alkoi hämärtyä. Puut taipuivat lumikuorman alla eikä myrsky ottanut laantuakseen. Isä nousi sytyttämään kynttilän. Sen levollinen liekki loi pyöreän valokehän pöydälle.
– Kuinka minä pääsen Jumalan läsnäoloon? Tiina kysyi.
Isä nauroi.
– Jumalan läsnäolo on aina sydämessäsi! hän sanoi hyväntuulisesti. – Kuinka voisit päästä siitä pois?
Hän tarttui Raamattuun, avasi kohdan Jeremian kirjasta ja luki:
– Minä annan heille uuden sydämen, niin, että he tuntevat minut ja ymmärtävät että minä olen Herra. He kääntyvät jälleen minun puoleeni koko sydämestään. He ovat minun kansani ja minä olen heidän Jumalansa. Jer.24:7
– Mutta kuinka voin nähdä kasvosi? Tiina tivasi. – Pelkään avata sydäntäni kuuntelemaan sinua. Mitä, jos en osaa kuulla ääntäsi tai en pysty tuntemaan läsnäoloasi? Tarvitaanko siihen jotain erityistä hengellistä lahjaa tai kykyä?
– Rakas, minä olen hoitanut tämän asian loppuun asti, Isä vastasi tyynesti. – Sinä olet yhtä minun kanssani, ja kaikki vuorovaikutuksemme perustuu siihen. Kysymys ei ole missään määrin sinun kyvyistäsi, onnistumisestasi tai epäonnistumisestasi vaan minun uskollisuudestani. Minä en koskaan torju enkä hylkää sinua. Mitä enemmän tulet tuntemaan minua, sitä enemmän rentoudut ja vapaudut seurassani. Kun tiedät olevasi täysin turvassa, sydämesi avautuu rakkaudelliseen vuorovaikutukseen minun kanssani.
Isä risti kätensä pöydälle ja katseli lastaan hartaasti.
– Minun rakkauteni on sinun ikuinen kotisi, hän sanoi sitten. – Saat todella asettua taloksi ja olla kuin kotonasi.
– Oletko tyytymätön minuun, Tiina kysyi huolestuneena, – kun en ole täysin antautunut sinulle? Pidän vielä monilta osin kiinni hallintavallasta oman elämäni suhteen. Olen juurtunut pelkoon ja suorittamiseen, ja minulla on pakonomainen tarve kontrolloida kaikkea.
– Minä en vaadi sinua luopumaan kontrollista, Isä vastasi levollisesti. – Sen sijaan kutsun sinua tutustumaan rakkauteeni, joka on vuodatettu sydämeesi ja joka ympäröi sinua joka taholta. Tunnustele, koettele, katso ja maista niin näet, että minun sanani on tosi ja minun lupaukseni pitää. Rakkaus on ainoa paikka, jossa uskallat päästää irti hallintavallasta. Silloin minä saan olla sinun huolenpitäjäsi. Room.5:5, Ps.55:22, 1.Piet.5:7, Matt.6:25-34. 7:7-11 16:24-26, Joh.7:17, Ps.34:8.
– Uudessa elämässä mikään ei siis ole kiinni omista ansioistani, Tiina totesi mietteliäänä.
– Jeesuksessa olet antanut minulle kaiken lahjana.
Isä nyökkäsi.
– Synti on ero minusta, hän sanoi, – ja synnin valta on tyhjäksi tehty. Sinä et ole koskaan minusta erilläsi. Jätä pois kaikki ajattelumallit ja toimintatavat, jotka perustuvat valheelliseen uskomukseen erillisyydestä. Sinun ei tarvitse kurotella taivaisiin tavoittaaksesi minut. Minä olen tavoittanut sinut, ja olen asettunut sydämeesi. Jos sallit, niin minä vapautan sinut elämään rakkaudessa. Riisun sinut kaikesta itsestäsi nousevasta pyrkimyksestä. Pyhä Henki on elämä, voima ja viisaus sinulle. Hän saa sinussa aikaan kaiken, minkä on määrä tapahtua. 1.Joh.3:5, Hepr.1:28, 9:26, Ef.1:9-10, Joh. 6:63, 14:20, 23, Room.8:10, Jes.11:1-2.
– Jeesus sanoi, että totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa, Tiina muisteli. Joh.4:23-24.
– Mitä se tarkoittaa?
– Henki rukoilee minun tahtoni mukaan pyhien edestä, Isä vastasi, – ja Jeesus elää aina rukoillakseen teidän puolestanne. Kun viivyt kaikkeinpyhimmässä, Jumalan keskinäisessä rakkaudessa, tulet tuntemaan minun sydämeni. Opit ymmärtämään minun teitäni ja alat sydämessäsi nähdä ja kuulla, mitä Jeesus ja Pyhä Henki rukoilevat. Kun yhdyt heidän rukoukseensa, pyydät maan päällä sitä, mitä he anovat taivaissa. Room.8:26-27, 34, Hepr. 7:24-25, Matt.6:10.
– Niihin rukouksiin sinä vastaat varmasti! Tiina sanoi ilahtuneena. – Sen tähden siis Jeesus sanoi, että jos pysymme hänessä ja hänen sanansa pysyvät meissä, voimme anoa mitä ikinä tahdomme ja saamme sen. Joh.15:7, 16 Joh.16:24, 1.Joh.3:21-22, 5:14-15, Mark.11:22-24.
– Sellainen kuin Jeesus on, Isä sanoi hymyillen, – sellaisia minun lapseni ovat maan päällä. Ollessaan maailmassa Jeesus pysyi hengessään kaikkeinpyhimmässä. Hän eli aina sydän täysin avoimena minulle. Sen tähden hän saattoi sanoa: ”minä teen vain sitä mitä näen Isän tekevän.” Tämä on myös sinun paikkasi, Tiina. Kiinnitä mielesi siihen, mikä ylhäällä on äläkä siihen, mikä on maan päällä. Kun pysyt minun rakkaudessani, sydämesi silmät avautuvat koko ajan enemmän ja enemmän oikealle todellisuudelle. Samalla kaikki lihasta ja synnistä nousevat ajattelutavat, näkökulmat ja johtopäätökset alkavat menettää merkitystään. Ef.1:9-10, 1.Joh4:16-17, Hepr.6:18-20, Joh.5:19-20, Kol.3:1-3.
– Olen ajattelut, etten pysty näkemään sinun kasvojasi enkä osaa kuulla ääntäsi, Tiina sanoi.
– Nyt ymmärrän, että läheinen suhde sinun kanssasi ei ole jotain sellaista, mihin minun pitäisi pyrkiä. Sen sijaan se on todellisuus, joka minun tulee vain hyväksyä. Minä olen sinussa ja sinun Henkesi on sydämessäni. Suhteemme on siis jo läheisin mahdollinen, enkä minä voi siihen omilla pyrkimyksilläni mitään lisätä. Voin vain tunnustaa sen, mikä on totta ja elää sen mukaan.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. Ps.23:6
– Totisesti, Isä vahvisti hymyillen jälleen säteilevästi. – Minun rakkauteeni voit tuoda kaikki asiat: huolet, tunteet, ihmissuhteet ja epäilykset. Rakkaudessa kaikki asettuu oikealle paikalleen, sillä rakkaudessa on totuus ja oikea todellisuus. Älä turhaan kuluta voimiasi taistelemalla ongelmia vastaan. Tuo sen sijaan syntisi ja ongelmasi rakkauteen. Kun taivaan todellisuus saa virrata sydämeesi, sydämestäsi nousevat sanat ja teot, jotka tuovat Jumalan valtakunnan maan päälle. Mat..6:10, 33, Ef.2:10.
Isä vaikeni hetkeksi ja katsoi Tiinaa. Hänen silmissään oli ikuinen rakkaus: täydellinen ja ehdoton hyväksyntä.
– Olen niin tervetullut kotiin, hän sanoi lämpimästi. – Voit aina tulla sellaisena kuin olet. Vaikka tulisit syntien sitomana, virheitä tehneenä ja epäonnistuneena, minä otan sinut avosylin vastaan. Älä keskity synteihisi ja virheisiisi. Vanha ihmisesi on tuomittu ja kuollut. Minulla ei ole mitään syytöstä sinua kohtaan. Olen täysin sinun puolellasi ja tahdon antaa sinulle kaiken omastani. Uusi elämä huuhtoo pois sen, mikä on vanhaa ja kuollutta. Hyväksy totuus siitä, kuka sinä olet minun lapsenani. Usko, että tie kaikkeinpyhimpään on täysin avoinna sinulle ja pysy minun rakkaudessani. Room.8:1-4., Kol.3:3, Joh.14:6, 15:9-10, 1.Joh.4:16, Juud.21, Hepr.10:19-23.
–