Kutsu vapauteen

Jeesus kulki rauhallisin askelin niityn poikki pieni termoskannu kädessään. Hän pysähtyi vanhan aitan eteen. Rakennus oli aikojen saatossa unohtunut ja jäänyt tiheän koivikon varjoon. Villit ruusut kukkivat puiden lomassa, ja korkea heinä huojui tuulessa.

Tiina istui aitan suulla, mutta porraspieleen kasvanut tuomi peitti hänet näkyvistä. Jeesus kumartui nähdäkseen sisarensa.
– Miten menee? hän kysyi hyväntahtoisesti. – Onko siinä tilaa minullekin?
Tiina tuijotti häntä sanomatta mitään, mutta siirtyi kuitenkin sen verran, että veli mahtui istumaan hänen viereensä. Jeesus laski termoskannun ja kahvimukit portaalle ja nojautui levollisesti hirsiseinää vasten.

Tiina huoahti ja painoi pään polviin.
– Minun on tosi vaikea päästää irti niistä asioista, joista Isä kutsuu luopumaan, hän vaikeroi.
– Häntäkö lähdit karkuun? Jeesus kysyi kepeästi. Hän kaatoi kahvia ja ojensi mukin Tiinalle.
– Lyhyeksi se pakomatka näköjään jäi, Tiina totesi, – kun sinä olet siinä. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? ^Ps.139:7
Hän katseli niityllä aterioivia peuroja ja huokasi taas syvään.
– Miksi pitää luopua juuri niistä asioista, joista on kaikkein vaikeinta päästää irti? hän kysyi epätoivoisena.

– Ne asiat ovat suurimpia esteitä tosi elämälle, Jeesus vastasi. – Kaikessa siinä, missä sydämesi on kiinnittynyt muualle kuin Isään, elät erossa hänen rakkaudestaan. Kun vaellat lihassa, elät orjuudessa. Tahdon vapauttaa sinut lapsen elämään.
– Haluan kyllä antaa itseni ja elämäni kokonaan Jumalalle, Tiina sanoi ja kurottautui ottamaan vadelman viereisestä pensaasta. – Elämä, jota sinun Henkesi synnyttää minussa, on täynnä toivoa ja hyvää hedelmää. Omat tieni ovat johtaneet pimeyteen ja umpikujaan. Kun elän lihassa, kaikki menee päin helvettiä. Ihmissuhteet särkyvät ja menevät solmuun. Kaikki pyrkimykseni epäonnistuvat, ja itse hukun pelkoon ja toivottomuuteen.

Jeesus nyökkäsi. Hän ei kiirehtinyt vastaamaan, vaan nautti kaikessa rauhassa kahvia. Heinäsirkat sirittivät ja mustarastas lauloi pihlajan oksalla.
– Sinut on luotu ja tarkoitettu elämään täydellisessä yhteydessä Isään, Jeesus sanoi sitten.
– Kun pysyt minussa, olet sillä paikalla, jossa sinulla on elämä. Jos elät erossa Isästä, yrität selviytyä irrallaan Rakkaudesta ja tosi elämän lähteestä. Onko silloin ihme, jos vaelluksesi hedelmä on kuolemaa ja pimeyttä?

Tiina ei vastannut. Hän tuijotti synkkänä heinikkoista maata.
– Minun pitäisi luopua niistä selviytymiskeinoista, joita olen koko elämäni käyttänyt, hän sanoi.
– Isä tahtoo minun elävän rakkauden yhteydessä siskojen ja veljien kanssa. Unelmoin siitä, että Jumalan lapset tulisivat tuntemaan Isän läheisesti. Haluan kovasti kutsua ihmisiä avaamaan sydämensä hänen rakkaudelleen. En kuitenkaan voi tehdä sitä, jos pysyn suojamuurieni sisällä.
– Se on totta, Jeesus myönsi hymyillen. – Tie ihmisten sydämiin löytyy nöyryyden ja murtuneisuuden kautta. Rakkaus kutsuu aina aitoon yhteyteen. Muurien rakentamisen tie ei ole rakkauden tie, eikä muurin harjalta julistettu ilosanoma tavoita sydämiä.
– En voi pitää kiinni ylpeydestä tai toisten ihmisten tuomitsemisesta, Tiina tuumasi. – En voi takertua epäluuloon, katkeruuteen, teeskentelyyn tai muuhunkaan sellaiseen, millä olen aina tottunut sulkemaan sydämeni ihmisiltä. Isä kutsuu minua elämään niin kuin sinä olet aina elänyt: sydän täysin avoimena hänen rakkaudelleen ja sydän avoimena toisille ihmisille.

– Kuinka sinä uskallat elää niin? Tiina ihmetteli ja katsoi veljeään. – Sinä tulit tähän maailmaan heikkona ja haavoittuvaisena. Tiesit, että ihmiset eivät ymmärrä sinua. Tiesit tulevasi torjutuksi, vihatuksi ja vainotuksi. Kuitenkaan et sulkenut sydäntäsi etkä pyrkinyt lainkaan suojelemaan itseäsi. Et kääntynyt kyynisyyteen, epäluuloon tai katkeruuteen. Sydämesi oli koko ajan avoin Isän rakkaudelle ja rakastit kaikkia ihmisiä hänen ehdottomalla rakkaudellaan. Mistä sinulla on sellainen rohkeus?
– Minun Isäni on ylitse kaiken, Jeesus vastasi rauhallisesti. – Mikään ei voi koskaan erottaa minua hänen rakkaudestaan. Jos sulkisin sydämeni, se olisi minulle kuolemaksi, sillä hänen sydämestään ehtymättömänä virtaava rakkaus on minun elämäni lähde. Minä rakastan, koska Isä on rakkaus. Kun elät hänen rakkaudestaan käsin, sinä rakastat yhtä lailla, koska rakkaus on se, kuka sinä todella olet hänen lapsenaan. Rakkaus ei ole itsekeskeinen. Minulla ei ole mitään tarvetta varjella itseäni, sillä mitä ikinä minulle tapahtuukin, minä olen hänessä ja hän on minussa. Sama pätee sinuun, Tiina.

Tiina hypähti alas aitan suulta ja nojautui mietteissään koivun valkeaa runkoa vasten.
– Miksi lähdit pakoon, Jeesus kysyi, – kun Isä kutsui sinua suurempaan vapauteen ja elämän täyteyteen?
– Ajattelin, että hän odottaa minulta sellaisia uskon askelia, joita en uskalla ottaa, Tiina tunnusti vaisusti. – Mitä, jos pelko saa voiton minusta ja epäonnistun?
– Isä ei koskaan aseta sinulle vaatimuksia, Jeesus sanoi lempeästi. – Hän houkuttelee sinua tosi elämään, koska hän tahtoo olla Isä sinulle kaikessa elämässäsi. Rakkaus on ainoa paikka, jossa voit päästää irti pärjäämisestä ja selviytymisestä. Rakkaus ei vaadi, sillä rakkaudessa on elämä itsessänsä. Rakkaus synnyttää elämää. Jos et uskalla päästää irti hallintavallasta, et ole vielä tullut riittävästi tuntemaan Isän sydäntä. Kun tulet tuntemaan hänet, et halua mitään niin paljon kuin antautua kokonaan hänelle, sillä hän on täydellinen rakkaus: valo, jossa ei ole mitään pimeyttä. ^{1.Joh.1:5, 4:18, Jaak.1:17}

Jeesus silmäili sisartaan hellästi.
– Älä pelkää irti päästämistä, hän sanoi. – Aitouden ja heikkouden tie on vapauden ja elämän tie. Kaikki lihalliset selviytymiskeinosi ovat kahleita sinulle. Ne sulkevat sydämesi rakkaudelta. Tule tosi elämään! Kun pysyt minussa, elämän virta sydämeesi on ehtymätön. Olet vapaa antamaan ja vapaa vastaanottamaan.