Lain suurin käsky
– Haluaisin tietää, mistä Jumala unelmoi, Tiina sanoi ja katseli haaveilevasti ulos ikkunasta.
– Tahdon tulla tuntemaan Isän sydämen ja nähdä asiat niin kuin hän näkee.
Marraskuinen aamu oli valkenemassa kylmänä ja harmaana. Pilvet peittivät taivaan, ja lumihiutaleet leijailivat hiljalleen maahan.
Tiina vilkaisi Jeesusta.
– Kai sinä vastaat rukoukseeni? hän kysyi ja hymyili veljelleen säteilevästi.
– Mitä ikinä rukouksessa pyydät, Jeesus sanoi hyväntahtoisesti, – usko, että olet sen jo saanut ja se on sinun. Tie Jumalan sydämen tuntemiseen on täysin avoinna sinulle. Ei ole enää eroa meidän välillämme. Me olemme ikuisesti yhtä. Minun Henkeni on sinussa, sinä olet minussa ja minä olen Isässä. Mark.11:24, Hepr.10:19-22, 1.Kor.2:9-12, Joh.14:13-20, 15:7, 1.Joh.5:15, Matt.7:7.
Tiina nyökkäsi mietteliäänä.
– Olen tavoitellut elämässäni monia asioita, hän totesi. – Aiemmin ajattelin, että tärkeintä on puolison ja kodin löytäminen, perheen perustaminen ja hyvä työpaikka. Toisinaan tavoittelin ensisijaisesti ihmisten hyväksyntää ja arvonantoa. Joskus taas asetan palvelustyön elämän tärkeimmäksi asiaksi. Jumalan valtakunnan työ ei kuitenkaan voi olla ensimmäisellä sijalla elämässäni. Rakkaussuhde sinun kanssasi tulee ensin, ja kaikki muu seuraa siitä. Irrallaan sinusta en voi mitään tehdä. Matt.6:33, 1.Joh.2:15, Joh.5:41-44, 15:5.
Jeesus katsoi Tiinaa lempeästi. Hänestä huokui ikiaikainen rauha ja levollisuus.
– Ensisijainen asia on tämä, hän sanoi. – Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Toinen yhtä tärkeä on tämä: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. 5.Moos.6:5, Matt.22:36-40.
Tiina kaatoi maitoa kahviinsa ja tarttui sitten puurolusikkaan.
– Jos minä puheillani ja kirjoituksillani julistan rakkauden sanomaa, hän tuumi, – mutta en rakasta ihmisiä teoin ja totuudessa, olen vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Sinä lupasit, että Jumalan lapsena minä voin sydämestäni rakastaa kaikkia ihmisiä, vai mitä? Olen vapaa rakastamaan myös niitä ihmisiä, jotka loukkaavat tai vastustavat minua. Luuk.6:27-36, 1.Joh.3:18, 1:Kor.13:1.
– Voit rakastaa niin paljon kuin ikinä haluat, Jeesus totesi tyynesti. – Jumala, joka on rakkaus, elää sydämessäsi. Rakkaus, hyvyys ja armollisuus kumpuavat ehtymättömänä virtana Isän sydämestä. Saat aina niin paljon kuin tarvitset, jotta sydämesi vuotaa yli ja sinulla on ylenpalttisesti mitä antaa toisille. 1.Joh.4:7-11, Joh.7:38, Luuk.6:38, Gal.5:22, 1.Piet.1:22, Matt.10:8.
– Sitä tietä minä tahdon vaeltaa, Tiina huudahti. – Tärkeintä uskonelämässä ei ole tiettyjen asioiden edistäminen, eivät mielipiteet eikä oikeassa oleminen. Tahdon kasvaa rakkaudessa sinun kaltaiseksesi. Haluan nähdä ihmiset niin kuin Isä näkee ja rakastaa niin kuin hän rakastaa. Kuinka se onnistuu? Tit.3:1-9, 1:Kor.1:10, Jaak.3:13, Room.14:1, Joh.5:39-40, 1.Joh.2:3-11.
– Se on aivan helppoa, Jeesus sanoi hymyillen lämpimästi. – Rakkauden tie on kaikista teistä suorin ja yksinkertaisin. Isä on luonut ja tarkoittanut sinut elämään rakkaudessa. Rakastaminen ja rakkauden vastaanottaminen on sinulle luonnollista elämää Jumalan lapsena. Minussa Isä on asettanut sinut ikuisesti takaisin yhteyteensä. Kun vaellat rakkaudessa, kaikki elämäsi asiat asettuvat oikeille paikoilleen, koska sinä olet sillä paikalle, jolle olet aina kuulunut. Jes.30:21, 35:7-10, 1.Joh.4:7-8, Kol.3:12-14, Gal.5:22, 1.Kor.13:4-8, Jer.31:33, Jaak.1:23-25, Sananl.8:20-21, Luuk.18:15-17, Ef.3:17-19.
– Sinun Henkesi minussa saa kaiken aikaan, Tiina totesi. – Minun ei tarvitse yrittää omin voimin muuttaa itseäni. Mitä minun sitten pitäisi tehdä sen eteen, että rakkaus saa enemmän sijaa sydämessäni? Kuinka minusta tulee nöyrä, lempeä ja armollinen? Joh.6:63, Room.8:10, 1.Kor.1:30, Gal.3:3-7.
– Anna Hengen johtaa elämääsi, Jeesus vastasi ja kurotti ottamaan leipäviipaleen. – Kuten itse sanoit, sinä et ole lain alla. Sinun ei pidä yrittää omin voimin olla hyvä ihminen tai tehdä oikeita asioita. Minussa vanha ihmisesi on kuollut ja olet vapaa elämään uutta elämää. Rakastat sillä rakkaudella, jolla Jumala sinua rakastaa. Kun elät joka päivä Isäsi hellässä, myötätuntoisessa ja armollisessa rakkaudessaan, muutut hänen kaltaisekseen. Kaikki on sydämessäsi jo valmiina, sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu sinuun Pyhän Hengen kautta.1.Joh.4:10-12, 19-20, Joh.15:9-12, Gal.5:16-18, Room.5:5, 2.Kor.3:18.
Nurmi oli pakkasyön jäljiltä kuurasta valkea. Lumisade taukosi, ja pikkulinnut pyrähtelivät lintulaudalta puunoksille ja takaisin.
– Kuinka minä seuraan Pyhän Hengen johdatusta? Tiina kysyi. – Mitä se tarkoittaa käytännössä? Gal.5:16, 25
– Jumalan tie on aina rakkauden tie, Jeesus sanoi. – Arkielämässäsi teet joka päivä valintoja siitä, mihin suuntaan kuljet. Kun elät Hengen johtamaa elämää, valitset uudelleen ja uudelleen päästää irti kaikesta, mikä on totuuden ja rakkauden vastaista. Pyhä Henki synnyttää sinussa Jumalan sydämen ja luonteen mukaista elämää. Room.8:1-17, Kol.3:1-17, 1.Kor.13:4-7.
– Se on totta, Tiina myönsi ja lusikoi lisää mustikoita puuroonsa. – Sellaisia valintoja on edessäni jatkuvasti. Minä valitsen, pidänkö kiinni kriittisestä ja tuomitsevasta asenteesta vai haluanko sen sijaan kasvaa lempeydessä ja armollisuudessa. Valitsen, otanko askelia pelon ja murehtimisen suuntaan vai luottamuksen ja rakkauden suuntaan. Valitsen, takerrunko oman ymmärrykseni mukaisiin johtopäätöksiin vai tunnustanko, että se mitä Jumala sanoo, on totuus. Ef.5:8-9, Sananl.14:22, Joh.17:17.
– Juuri niin, Jeesus sanoi. Hän kaatoi kahvia ja jatkoi sitten: – Kasvusi tie koostuu pienistä, jokapäiväisistä valinnoistasi. Kun kerta toisensa jälkeen luovut tuomitsevasta asenteesta, Jumalan armollisuus nousee sydämestäsi Hengen hedelmänä. Niin sinä muutut koko ajan enemmän minun kaltaisekseni. Jos sen sijaan valitset katsoa toisia ihmisiä kriittisin silmin etkä halua luopua tuomitsemisesta, sinä vaellat lihassa ja korjaat sen mukaista satoa. Gal.5:22, 6:7-10, Matt.7:1-5, 11:29, Luuk.6:37-38, Jaak.1:19-27, 2:12-13, Kol.3:12-13.
– Ymmärrän, Tiina sanoi pohtivasti. – Jumala ei aseta minulle minkäänlaisia vaatimuksia. Sinä kuolit minuna ja vapautit minut synnin vallasta. Kuolemasi teki minut vapaaksi pelon ja murehtimisen vallasta, katkeruuden, kateellisuuden ja ylpeyden vallasta. Ei ole mitään syytöstä tai tuomiota minua vastaan, sillä vanha ihmiseni on kuollut. Pyhä Henki sydämessäni on uusi elämä. Minä kuitenkin valitsen, mihin suuntaan haluan elämässäni kulkea. Room.6:1-23, 8:1-4, Apt.13:38-39, Kol.1:12-14, 2.Piet.1:3, Gal.6:14-15, 5.Moos.30:19.
Jeesus nyökkäsi.
– Minä rakastan sinua, hän sanoi vilpittömästi. – En koskaan pyri hallitsemaan tai kontrolloimaan sinua. Sinä olet vapaa.
– Uusi elämä on siis joka hetki täysin avoinna minulle, Tiina totesi. – Jos haluan kasvaa hyvyydessä ja ystävällisyydessä, arkielämä tarjoaa siihen vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia. Olen aina vapaa laittamaan pois pahat ajatukset ja vanhan luontoni mukaiset näkökulmat. Voin varmasti luottaa siihen, että Pyhä Henki antaa minulle uusia, Isän sydämen mukaisia ajatuksia. Yhtäältä olen kuitenkin halutessani vapaa myös pitämään kiinni lihan teistä. Voin kieltäytyä tulemasta valoon ja selitellä mustan valkoiseksi. Voin pitää kiinni vanhoista ajattelumalleistani ja sanoa, että tiedän asiat paremmin kuin Jumala. Silloin en kasva sinun kaltaiseksesi, koska totuus ja rakkaus eivät saa sijaa minussa. Ef.4:20-24, Kol.3:1-3, Joh.3:20-21, 1.Joh.1:5-10, Room.8:5-8, Jaak.1:5-8, Matt.13:3-9, 1.Joh.2:15-17.
– Autuaita ovat puhdassydämiset, Jeesus sanoi, – sillä he saavat nähdä Jumalan. Kun vaellat rakkauden tietä, sydämesi avautuu koko ajan enemmän Jumalan tuntemiselle. Jos pidät kiinni rakkaudettomuudesta, et voi ymmärtää Jumalan teitä. Jumala on rakkaus ja hänen tiensä on aina rakkauden tie. Sillä tiellä on kestävä rauha, ehtymätön ilo ja varma toivo. Rakkauden tiellä ei ole koskaan umpikujaa. Olet avaralla paikalla ja tie on aina avoinna edessäsi. Saat kulkea kevyin askelin. Vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan aina sydänpäivään saakka. Matt.5:8, Ps.18:19, Sananl.4:18.
Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.
Room.12:9-10.