Minä olen tässä

– Voitko kertoa minulle, millaista on kokea rauhaa ja turvallisuutta sinun lapsenasi? Tiina kysyi.
– Laitan silmät kiinni ja yritän kuvitella.

Ilta-auringon valo heijastui meren jäästä. Kova tuuli oli jättänyt laajoja alueita aivan paljaaksi lumikinoksista. Kaukana edessä meri lainehti vapaana.
– Sinun ei tarvitse murehtia eikä pelätä mitään, Isä sanoi. – Heräät uuteen aamuun varmasti luottaen siihen, että minä pidän sinusta huolen. Sinä olet rakastettu joka hetki. Sen tähden voit tehdä asioita levosta käsin. Olet vain se, joka olet. Kun sydämessäsi on rauha, sinä olet rauhantekijä. Levität rauhaa ja levollisuutta ympärillesi.

Tiina huokasi raskaasti ja avasi silmänsä.
– En minä osaa kuvitella noin utopistisia asioita, hän sanoi. – Kai tuo on minullekin todellisuutta, mutta vasta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa.
– Siitä minulla onkin puhuttavaa sinulle, Isä sanoi. – Pakenet ja välttelet kovasti rakkauttani.
– Miten niin? Tiina kysyi ymmällään.

– Et halua olla läsnä tässä hetkessä, Isä vastasi. – Minä rakastan sinua tässä hetkessä. Olen aina läsnä: näen sinut, kuulen sinua ja tunnen sydämesi tässä hetkessä. Tiina, missä sinä olet?
– Tavallisesti jossain aivan muualla kuin tässä hetkessä, Tiina myönsi.
– Kun kaipaat lepoa ja rauhaa, tämä hetki on paras ystäväsi, Isä sanoi. – Minä olen aina tässä. Olen Isä sinulle joka hetki. En tietenkään jätä sinua, kun kiirehdit tilanteesta toiseen ja välttelet pysähtymistä kaikin tavoin. Olen aina tässä, mutta kiireessäsi et havaitse minua. Pysähdy, niin rakkauteni saavuttaa sinut.

– En halua pysähtyä, Tiina sanoi heti. – Kauhea ajatuskin.
– Miksi? Isä tiedusteli.
– Ei hiljaisuudessa ole rakkautta ja rauhaa, Tiina väitti. – Siinä on tyhjyys, yksinäisyys ja ahdistus. En uskalla jäädä paikalleni!

– Rakas, sinä olet minussa, Isä sanoi. – Sinun ei ole mitenkään mahdollista pudota tyhjyyteen. Olet rakkaudessa ja tulet aina olemaan rakkaudessa.
– Niinhän se teoriassa on, Tiina sanoi ärtyneesti, – mutta se ei minua paljon hyödytä, jos en pysty tuntemaan ja kokemaan läsnäoloasi.
– Se ei ole teoriaa, Isä vastasi tyynesti. – Se on todellisuutta.

– Valvoin aamuyöhön asti enkä tuntenut rakkauttasi tai läsnäoloasi pätkän vertaa, Tiina tokaisi.
– Minun tunne-elämälleni se on varsin kaukaista todellisuutta.
– Sydämessäsi on alueita, joihin rakkauteni ei ole vielä päässyt, Isä sanoi. – Tänään voimme ottaa yhdessä jälleen uusia askeleita rakkauden tiellä. Tunteesi linjautuvat aina sen mukaan, mitä sydämessäsi uskot todeksi. Sen tähden tuon esiin niitä paikkoja sydämessäsi, joihin totuuden valo ei ole saanut vielä tulla. Puhun sinulle tämän, jotta suostuisit siihen, mikä on totta. Silloin rakkaudelleni avautuu jälleen enemmän tilaa sisimmässäsi.

– Tässä kestää ikuisuus, Tiina kiukutteli. – Löydät koko ajan uusia vikoja ja ongelmia minusta. Otan pieniä askeleita eteenpäin, mutta tällä tahdilla en koe rauhaa sydämessäni ennen kuin haudassa. Pelkoa on niin paljon.
– Minä en näe sinussa vikoja ja ongelmia, Isä sanoi vilpittömästi. – Näen valtavasti mahdollisuuksia. Sinun ei tarvitse murehtia ongelmistasi. Keskity vain rakkauteen. Rakkaudessa kaikki asiat asettuvat oikeille paikoilleen.
– Mutta kauanko kestää? Tiina kysyi epätoivoisena.
– Sinä olet minun lapseni nyt ja tässä hetkessä, Isä sanoi. – Rakastan sinua joka hetki. Tämä vaihe matkallasi on ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Sinussa tapahtuva muutos on minun työni ja minun vastuullani. Sinun ei ole tarpeen miettiä, missä kohtaa matkaa sinun kuuluisi olla ja mitä sinulta puuttuu. Tuomitseminen ei ole sinun tehtäväsi eikä sinulla ole siihen edellytyksiä.

Tiina katseli mietteissään taivasta, jonka laskeva aurinko värjäsi vaaleanpunaiseksi. Isän sanat olivat totta. Niihin ei ollut vastaan sanomista. Mitä tapahtuisi, jos sulkisi TV:n, laittaisi kännykän ja sanomalehden pois ja olisi vain hiljaisuudessa? Ajatus ei ollut houkutteleva. Tuntui paljon turvallisemmalta hukuttaa mielensä nettiin, TV-ohjelmaan tai omien mietteiden pyörittelemiseen. Silloin tiesi mitä sai. Hiljaisuus sen sijaan oli vieras ja tuntematon. Sitä ei voinut hallita. Mihin joutuisi, jos olisi vain hiljaa ja paikallaan?

– Minua pelottaa olla läsnä hetkessä, Tiina sanoi. – Pelkään avata sydäntäni ja odottaa sinulta rakkautta ja huomiota. Jos en sitten pystykään näkemään tai kuulemaan sinua, se tuntuu hylkäämiseltä.
– Ymmärrän sen, Isä sanoi lempeästi. – En syytä sinua enkä aseta sinulle vaatimuksia. Tahdon ainoastaan rakastaa. Otetaan yhdessä pieniä askelia kerrallaan.
– Haluan ottaa suuria askelia, Tiina sanoi heti. – Haluan päästä eteenpäin nopeammin.

Isä hymyili ja kietoi kätensä tyttärensä ympärille.
– Rakas, minä olen aina tässä, hän sanoi. – Sydämeni on täysin avoinna sinulle joka hetki. Taivasten valtakunta on tässä ja nyt; ei vasta sitten joskus, kun olet ottanut riittävän määrän askelia eteenpäin. Kaikki on jo valmiina. Mikään ei voi koskaan muuttaa asemaasi lapsenani. Totuus valkenee sydämessäsi yhtä väistämättä kuin aurinko aamulla nousee. Älä kiirehdi äläkä hätäile. Kaikki käy hyvin.