Myrsky
Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen. Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ”Opettaja, etkö näe, me hukumme!” Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: ”Vaikene, ole hiljaa!” Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven. Jeesus sanoi heille: ”Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?”
Mark.4:38-40
– Sinä nukuit, Tiina sanoi. Hän pudisti epäuskoisena päätään. – Heidän piti oikeasti herättää sinut ja kertoa, että olitte hukkumassa. Miten voit nukkua niin sikeästi, että et herännyt kovaan merenkäyntiin, miesten huutoon tai edes siihen, että vene täyttyi vedellä?
– Ei ollut mitään hätää, Jeesus vastasi. – Jos olisi ollut, Isä olisi kyllä herättänyt minut toimimaan.
Sumuinen aamu oli kirkastumassa aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Tuuli suhisi puissa, ja oravat jahtasivat toisiaan suuren kuusen oksistossa.
– Sinä elät ihan eri todellisuudessa, Tiina ihmetteli. – Jos ihminen on pienessä veneessä keskellä myrskyävää järveä, hänelle ei yleensä tarvitse erikseen kertoa, että tilanne on vaarallinen. Kokeneet kalastajatkin hätääntyivät, mutta sinä vetelit kaikessa rauhassa sikeitä.
– Tilanne oli turvallinen, Jeesus totesi. – Isä ei kehottanut minua tekemään mitään, joten saatoin rauhassa levätä ja nukkua.
Tiina nauroi.
– Sinä olet merkillinen, hän sanoi. – Etkö koskaan tee johtopäätöksiä pelkästään ulkonaisten olosuhteiden perusteella?
Jeesus haroi hiuksiaan ja näytti yhtä hämmentyneeltä kuin Tiinakin.
– Mitä ihmeen järkeä siinä olisi? hän kummasteli. – Sellaiset johtopäätöksethän menisivät aivan metsään. On mahdotonta nähdä tilannetta oikein, jos sulkee suurimman osan todellisuudesta pois.
– Sanoit opetuslapsille: Miksi te noin pelkäätte? Kuinka teillä ei ole uskoa? Tiina muisteli.
– Myrsky on vain myrsky, Jeesus sanoi. – Se on tuulta, sadetta ja aaltoja. Olosuhteet itsessään eivät aiheuta pelkoa ja ahdistusta. Pelko nousee siitä, että teet olosuhteista omia tulkintojasi. Jos katsot asioita irrallaan rakkaudesta ja Isän sydämestä, tulkintasi ovat varmuudella vääriä. Oikean todellisuuden voit nähdä vain Hengen silmin.
– Heräsin tänä aamuna viideltä, Tiina sanoi ja huokasi. – Enkä voinut enää nukkua, koska hermoilin niin paljon tulevaa päivää. Illalla otin neljä tablettia erilaisia kolmiolääkkeitä saadakseni unta. Mutta sinä olet minussa, Jeesus.
Hän katsoi veljeään pitkään.
– Sinä olet minussa; sinä, joka nukuit levollisesti myrskyävällä järvellä. Silloinhan sinun rauhasi on jo minun sydämessäni. Kuinka voin kokea sinun rauhasi ja elää siinä?
– Avaamalla sydämesi rakkaudelle, Jeesus vastasi. – Minun rauhani perustuu siihen, että elän täydellisessä yhteydessä Isään. Hänen rakkautensa on minun elämäni lähde. Se on sinunkin tiesi, Tiina. Isä asettaa ennalleen särkyneen yhteyden. Kun palaat lapseuteen, palaat elämään täysin riippuvaisena Isästä.
– Mitä minun pitäisi tehdä, kun pelko ja levottomuus valtaavat? Tiina kysyi. – En pysty mitenkään rauhoittumaan.
– Anna Isän auttaa, rakas, Jeesus sanoi vetoavasti. – Anna hänen lohduttaa. Sinua ei ole koskaan tarkoitettu pärjäämään yksin. Jumala halajaa koko sydämestään olla Isä sinulle joka hetki. Älä yritä selviytyä pelkojesi kanssa. Päästä irti ja anna Isän rakastaa. Pelko kertoo siitä, että sydämessäsi on paikkoja, joihin rakkaus ei ole vielä päässyt. Kun rakkaus täyttää sisimpäsi pimeät kuilut, totuuden valo karkoittaa valheen sydämestäsi. Silmäsi avautuvat koko ajan enemmän oikealle todellisuudelle. Sinä et ole orpolapsi. Et ole hyljätty etkä heitteille jätetty. Sinulla on Isä, jonka rakkaus ympäröi sinut joka hetki. Hän pitää sinusta huolen ja on aina valmis auttamaan sinua.
– Yritän selviytyä pelon kanssa ja hallita sitä, Tiina myönsi, – sen sijaan, että ottaisin vastaan lohdutuksen. Rakkauden vastaanottaminen edellyttää aina irti päästämistä. Minua voi lohduttaa vain, jos suostun avaamaan sydäntäni sille todellisuudelle, että olen oikeasti turvassa.
Jeesus hymyili katsoessaan Tiinaa.
– Muutama vuosi sitten kutsuin sinua päästämään irti tuomioista ja vaatimuksista, joita jatkuvasti asetit itsellesi, hän sanoi. – Kerroin, että Isän rakkaus saa sinussa aikaan kaiken, minkä on määrä tapahtua. Kehotin sinua lopettamaan oman yrittämisen ja suostumaan rakastettavaksi sellaisena kuin olet. Vastustelit aluksi kovasti. Ajattelit, että jos lakkaat yrittämästä, mitään muutosta ei koskaan tapahdu.
– Tuo on totta, Tiina myönsi. Hän naurahti ajatellessaan asiaa.
– Suostuit kuitenkin vähän kerrallaan päästämään irti, Jeesus jatkoi, – kun kutsuin sinua siihen uudelleen ja uudelleen. Kerropa, mitä sitten tapahtui.
– Häpeän valta murtui elämässäni, Tiina sanoi. – Ihmispelko hellitti ja sinun Henkesi minussa alkoi synnyttää hedelmää. Ne asiat, joita olin vuosikausia yrittänyt muuttaa vaatimusten ja itsesyytösten keinoin, muuttuivat kun en tehnyt yhtään mitään. Isän ehdoton rakkaus paransi minua, ja uskalsin alkaa rakentaa ihmissuhteita.
– Niin, Jeesus sanoi tyytyväisenä. – No, kannattiko sinun päästää irti?
– Kannatti tietenkin! Tiina huudahti. – Kun luovun niistä asioista, jotka ovat rakkauden vastaanottamisen esteenä, sinun elämäsi saa tilaa minussa. Pyhä Henki minussa on taivaallinen elämä ja Jumalan voima. Ei minun kannata itse ponnistella.
– Olen samaa mieltä, Jeesus tuumasi. – Nyt pohdit, voisitko päästää irti pelosta ja avata sydäntäsi Isän lohdutukselle ja hoivalle. Mitä arvelet tapahtuvan, jos teet niin?
– Elämääni hallitseva pelko menettää otteensa, Tiina vastasi mietittyään hetken. – Sydämeni silmät avautuvat näkemään todellisuuden: minun Isäni on maailmankaikkeuden Jumala. Minä olen sinussa ja sinä olet minussa. Olen siis aina turvassa rakkaudessa.
– Nuo asiat sinä näet Hengen silmin, Jeesus sanoi. – Tätä virtaa seuraa, Tiina. Pyhä Henki johdattaa sinut kaikkeen totuuteen. Hän puhuu sitä, minkä Isältä kuulee ja tulevaiset hän sinulle julistaa. Joh.16:13 Sinä erotat kyllä totuuden ja valheen. Se, mitä minun Henkeni näyttää sinulle, on täynnä toivoa ja elämää. Pelon sanoma on kuolemaa ja pimeyttä. Tiedät, mihin sen tien seuraaminen johtaa, ja se ei ole sinun tiesi. Vaella Hengessä ja hylkää kaikki, mikä kutsuu sinua pois elämän tieltä.
– Entä, kun kuljen väärään suuntaan? Tiina kysyi. – Sitä sattuu aika usein. Unohdan olevani rakastettu ja yritän taas pärjätä yksin. Putoan pelkoon ja murehtimiseen, ja ilo kaikkoaa elämästäni.
– Minä olen aina sinun puolellasi, Jeesus sanoi rauhallisesti. – Kutsun sinua palaamaan takaisin tosi elämään, ja sinä kyllä palaat. Sydämesi ei kestä olla erossa Isän rakkaudesta. Lapsen sydän kaipaa aina täydellistä yhteyttä Isään. Mitä enemmän minun Henkeni saa sijaa sinussa, sitä vaikeampaa sinun on kulkea poispäin hänestä. Tulet niin riippuvaiseksi Isästä, että harharetkesi käyvät lyhyemmiksi.
– Tuo kuulostaa hyvältä, Tiina sanoi ilahtuneena.
– Vanhurskasten polku on kuin aamurusko, Jeesus sanoi rohkaisevasti, – se kirkastuu kirkastumistaan aina sydänpäivään saakka.Sananl.4:18 Yltäkylläinen elämä kumpuaa sydämestäsi, ja tulet koko ajan enemmän elämään rakkaudessa. Kaikki on hyvin, Tiina. Älä murehdi äläkä keskity ongelmiisi, vaan elä!