Nöyryys on avain vastaanottamiseen
Jeesus kuoli ja ylösnousi antaakseen meille saman aseman suhteessa Isään, joka hänellä on Jumala Poikana. Uudessa elämässä vaeltaminen ei vaadi osaamista tai kyvykkyyttä, koska se ei perustu lainkaan omiin ansioihimme tai suorituksiimme. Se perustuu yksinomaan Jeesukseen.
Sen tähden myöskään oma vajavaisuutemme tai rikkinäisyytemme ei poista siitä mitään. Päinvastoin: juuri meidän heikkoudessamme Jeesus pääsee vahvasti esiin.
Kun kaikki on lahjaa, olennaisin kysymys on: missä määrin suostun uskomaan ja vastaanottamaan? Isä rakastaa aina ja tahtoo antaa ylenpalttisesti hyvää. Kohtaako hänen hyväntahtoinen rakkautensa minussa kovan ja ylpeän lihallisen mielen, joka ei suostu taipumaan Jumalan tahtoon? Vai olenko valmis nöyrtymään ja murtumaan niin, että sydämeni avautuu vastaanottamaan?
Kun katson omaa elämääni taaksepäin, voin nähdä miten Pyhä Henki on vuosikymmeniä muokannut sydämeni maaperää. Hän on sulattanut sisimpäni kovuutta ja taipumattomuutta. Hän on purkanut valheiden verkostoja, jotka täyttivät mieleni ja tekivät minut täysin sokeaksi totuudelle. Hän on kutsunut hellittämään otteeni hallintavallasta ja vaihtamaan sen elämään Isän huolenpidossa.
Sillä matkalla olen oppinut, että on aina parasta taipua ja nöyrtyä mahdollisimman pian. Jumala on täydellinen rakkaus. Hänen sanojaan ja tahtoaan ei todellakaan kannata vastustaa! Hän johtaa aina kohti elämää, rauhaa, iloa, vapautta ja ihmeellistä hyvyyttä.
Toisekseen olen oppinut huomaamaan, milloin kovetan sydämeni ja kieltäydyn vastaanottamasta. Lihallisen ihmisen taipumattomuus on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa. Silloin voin tehdä parannuksen nopeasti – ja sen myötä välttyä paljolta turhalta kärsimykseltä!
Tässä on käytännön esimerkkejä sydämen avaamisesta ja sulkemisesta:
Totuus: Sinä olet rakastettu, pyhä ja vanhurskas.
Taipumaton sydämen asenne: ”Ei tällaista kuin minä voi kukaan rakastaa. Jeesus kuoli puolestani, mutta minä vain jatkan syntielämää. Olen kelvoton. Vihaan itseäni, ja se on aivan oikeutettua!”
Vastaanottavainen sydän: ”Jos Jumala sanoo, että olen täysin vanhurskas ja rakastettu, sen täytyy olla totta. Minä luovun itsevihasta, syytöksistä ja tuomioista. Suostun armoon ja ehdottomaan rakkauteen.”
Totuus: Isä rakastaa sinua ylenpalttisesti ja haluaa sinulle kaikkea hyvää.
Katkera sydämen asenne: ”No, enpä ole ikinä kokenut hänen rakkauttaan. Elämä on aina ollut pelkkää kituuttamista. Minun kohdallani hänen tahtonsa näyttää olevan, että vain kärsin.”
Avoin ja nöyrä sydämen asenne: ”Tämä sanoma tuntuu uskomattomalta, koska minulla on ollut niin paljon kipua ja vaikeuksia. Mutta jos tämä onkin oikeasti totta, se muuttaa elämäni täysin! Minun täytyy ottaa selvää asiasta.”
Tilanne: Näen, kuinka Jumala siunaa voimakkaasti toista ihmistä.
Kateellinen sydämen asenne: ”Kyllä Jumala häntä aina auttaa ja rakastaa. Hän saa kaikkea hyvää. Minä en saa mitään. Jumala ei välitä minusta eikä ole kiinnostunut tarpeistani.”
Sydämen avaaminen: ”Minä kaipaan sitä hyvää, mitä tuo toinen saa. Meillä on sama Isä ja sama asema hänen lapsenaan. Jos hän saa noin paljon hyvää, minulle on sitä varmasti yhtä lailla tarjolla. Menen Isän tykö. Kerron hänelle avoimesti kaiken kateudestani ja siitä, että tunnen jääneeni osattomaksi.”
Tilanne: Jumala kutsuu antamaan anteeksi ja päästämään irti katkeruudesta.
Taipumaton sydämen asenne: ”Tuo toinen ihminen on tehnyt paljon enemmän väärin kuin minä. Hänen tässä pitäisi muuttua eikä minun.”
Nöyrä sydämen asenne: ”Katkeruus estää minua vastaanottamasta Isän rakkautta ja hyvyyttä. Minä haluan antaa anteeksi ja vaeltaa rakkauden tietä riippumatta siitä, minkä tien toinen valitsee.”
Tilanne: Elämässäni on mennyt paljon pieleen, ja olen jo tämän ikäinen. Onko vielä toivoa?
Katkera sydämen asenne: ”Kyllä se on jo nähty, että minun kohdallani muutos ei ole mahdollinen. Olen toivoton tapaus.”
Sydämen avoimuus: ”Olen menettänyt paljon, ja suren sitä. Sisimmässäni on paljon vihaa ja pettymystä. En tee katkeria johtopäätöksiä, vaan ilmaisen kaikki tunteeni avoimesti Isälle. Sen jälkeen voimme yhdessä katsoa edessä olevia mahdollisuuksia.”
Tilanne: Jumala antaa uutta ilmestystä itsestään.
Ylpeä sydämen asenne: ”Minä olen ollut uskossa 30 vuotta. Tiedän jo kaiken tarpeellisen Jumalasta. Minulle on turha tulla kenenkään mitään opettamaan.”
Nöyrä sydän: ”Haluan tulla tuntemaan Jumalaa päivä päivältä enemmän. Rakastan sitä, että hän avaa aina uusia näkymiä ja uutta ymmärrystä. Pyhä Henki antaa erilaista ilmestystä eri Kristus-ruumiin jäsenille. Tarvitsen toisia päästäkseni eteenpäin.”
Tilanne: Kohtaan elämässäni isoja vaikeuksia.
Katkera sydämen asenne: ”Tässä se taas nähdään, että Jumala ei välitä minusta. Jos hän välittäisi, minulle ei tapahtuisi tällaista. ”
Vastaanottavainen sydämen asenne: ”En ymmärrä mitä tapahtuu, ja tuntuu pahalta. Tilanne näyttää minusta tosi pimeältä. Kuitenkin minä olen Jeesuksessa ja hän on minussa, joten kaikki Jumalan mahdollisuudet ovat avoinna. Puran kaikki kipeät tunteeni hänelle, jotta mikään katkeruus ei estä minua vastaanottamasta lohdutusta. Vielä minä saan nähdä, kuka Jeesus on minulle tässä tilanteessa.”
Sinulla ei ole mitään pakkoa tai velvollisuutta pitää kiinni vanhan luontosi mukaisista ajatuksista. Jeesus kantoi vanhan ihmisesti ristille ja kuolemaan. Olet vapaa elämään uutta elämää! Ajatukset, jotka johtavat sinut pimeyteen ja umpikujaan, eivät nouse uudesta sydämestäsi. Hylkää hedelmättömät ajatukset. Pyhä Henki antaa tilalle uusia ajatuksia, jotka ovat täynnä elämää, toivoa ja Jumalan mahdollisuuksia.