Olosuhteiden muutos ja sydämen muutos

Tiina istui kyyristyneenä pöydän ääreen, kädet nyrkkiin puristuneina. Hän hätkähti hiukan, kun Isä istui pöydän kulmalle ja katsoi lastaan tutkivasti. Kiukun kyyneleet kohosivat tytön silmiin, ja hän katsoi poispäin.
– Kerro minulle, Isä kehotti rauhallisesti.
– En kehtaa, Tiina sanoi lyhyesti ja tuijotti seinää.

Isä hymyili ja laski kätensä Tiinan käsivarrelle.
– En minä pelkää sinun vihaasi, hän sanoi. – Älä kätke sitä sisällesi. Anna minun auttaa.
– No, vituttaa tämä tilanne! Tiina sanoi vihaisesti. – Olen taas kaiken mahdollisen vastuun kantaja ja kaikkien sotkujen selvittäjä! Oma vikani se tietty on, kun alistun enkä osaa laittaa rajoja.
– Älä tuomitse, Isä sanoi hiljaa. – Siitä ei ole apua. Avaa vain sydämesi minulle.
– Tämä on niin perseestä! Tiina huudahti ja hypähti jaloilleen. Hän katsoi Isää silmät leimuten.
– Inhoan olla tällaisella paikalla! Kaikki kaatuu minun niskaan!

Hän vajosi takaisin istumaan ja painoi päänsä käsiin.
– Mutta ei minulla ole rohkeutta. Ennemmin vain alistun ja pysyn piilossa kuin tulen näkyväksi ja puolustan itseäni. Isä, mitä minä teen? Tuntuu, ettei tästä ole mitään tietä ulos. Olen kauhean vihainen ja katkera.
– Katso minuun, Isä kehotti.

Tiina nosti haluttomasti katseensa.
– Minä rakastan sinua vihaisena ja katkerana, Isä sanoi. – Älä piiloudu minulta. Katkeruutta on paljon, koska olet niin kauan painanut vihasi piiloon, pois rakkauden ulottuvilta. Anna minun rakastaa.
– Näetkö sinä, kuinka paljon vihaan ja tuomitsen? Tiina kysyi katsoen Isää onnettomana. – Eikö se sinusta ole kauheaa?
– Kauheaa on se, että lapseni elävät irrallaan rakkaudestani, Isä tuumasi. – Ja kyllä, minä näen, mitä tunnet ja ajattelet. Tuomioiden ja vaatimusten voimalla et voi koskaan vapautua katkeruudesta. Sinulla ei ole muuta tietä kuin rakkaus.

– Tällaisenako rakastat minua? Tiina kysyi epäuskoisena.
Isä ei sanonut mitään. Hän vain katsoi lastaan silmiin. Isä näki kaiken mielipahan, kiukun ja harmin. Hän näki katkeruuden, anteeksiantamattomuuden, tuomiot ja leppymättömän vihan. Hänen katseensa ei kuitenkaan ollut tuomion vaan lohdutuksen katse. Hän sulki lapsensa syliinsä.
– Älä yritä kantaa näitä asioita yksin, hän sanoi. – Vihasi mahtuu minun syliini. Rakkaudessani tunteet asettuvat oikeille paikoilleen. Saat olla kiukkuinen ja pahoilla mielin. Rakastan sinua!

– Haluan olla vapaa! Tiina nyyhkytti. – En halua olla kaikkien taakkojen kantaja! En jaksa ihmisiä, jotka työntää kaikki paskansa toisen kannettaviksi! Enkä jaksa itseäni, kun suostun ottamaan sen kaiken vastaan! Haluan olla oma itseni enkä toisten ihmisten kaatopaikka!

Tiina tunsi, kuinka lohduttava myötätunto ympäröi hänet joka taholta, ja vuosi hiljalleen sisimpään.
– Kiitos, rakas, Isä sanoi lämpimästi. – Olit rohkea, kun avasit sydämesi minulle. Rakkauteni vahvistaa sinua, ja rajasi suhteessa toisiin ihmisiin asettuvat oikeille paikoilleen. Tule vain aina rakkauteen, olipa sydämelläsi mitä hyvänsä. Sinulla ei koskaan ole mitään syytä olla tulematta.

– Onko sen pakko mennä niin päin? Tiina kysyi. – Haluaisin ennemmin, että sinä muuttaisit olosuhteet ja laittaisit ylhäältä käsin minulle rajat. Etkö voisi tehdä niin? Voisit vain ihmeellisesti vapauttaa minut kaikista ihmissuhteista, joissa tulen poljetuksi. Sisällinen muutos vie niin kauan!

– Olosuhteiden muutoksesta ei ole sinulle apua, ellet salli myös sydämen muutosta, Isä vastasi. – Voisin siirtää sinut pois epäterveestä ihmissuhteesta. Kuitenkin niin kauan, kun sisimmässäsi uskot olevasi arvoton, olisit pian jälleen samankaltaisessa tilanteessa. Voisin antaa sinulle juuri sinulle sopivan työpaikan, mutta jos et sydämessäsi olisi valmis siihen, se johtaisi vain katkeraan pettymykseen. Luulet, että olosuhteiden muutos ratkaisisi ongelmasi, mutta niin ei ole. Se, mitä sydämessäsi on, heijastuu ympärillesi ja muovaa olosuhteesi. Vaikka muuttaisin asiat ympärilläsi, ilman sydämesi muutosta olosuhteet palautuisivat pian sellaisiksi kuin sydämesi tila on. Kun annat rakkauteni muuttaa sydämesi, ei sinun tarvitse olosuhteiden muutoksesta huolehtia. Se seuraa itsestään.

– Voi, voi, kun siihen menee niin kauan! Tiina valitti.
– Haluat siis enemmän ja nopeammin, Isä totesi.
Hänen olemuksessaan oli suuri voima, ja hänen katseessaan sellainen kirkkaus, ettei Tiina uskaltanut sitä kohdata.
– Minulla ei ole mitään sitä vastaan, Isä sanoi. – Voit ottaa vastaan niin paljon rakkauttani kuin ikinä haluat. Este ei ole koskaan minun puolellani. Avaa sydämesi rakkaudelle aina ja kaikissa tilanteissa. Päästä irti tuomioista, vaatimuksista ja häpeästä. Anna minun joka tilanteessa ja joka hetkessä olla Isä sinulle.

– Onko sellainen elämä mahdollista? Tiina kysyi.
Isä nauroi.
– Onko se mahdollista? hän toisti pyyhkien silmäkulmiaan.
– Mahdollista? Lapseni, siihen elämään sinut on luotu.