Pelkoa ja teeskentelyä

Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä.

Kirje efesolaisille 4:25

– Tämä on mahdotonta, Tiina sanoi epätoivoisena. – Tiedän kyllä, että minun pitäisi jättää teeskentely ja olla aito suhteessa toisiin ihmisiin. Mutta minusta ei kertakaikkiaan löydy rohkeutta siihen. Pelottaa kauheasti.
– Ei sinun pidä, Isä vastasi tyynesti. – Sellaista vaatimusta en ole koskaan sinulle asettanut.
– Kyllähän, Tiina väitti. – Sinä nimenomaan sanoit, että luovu valehtelusta ja teeskentelemisestä suhteessa ihmisiin.
– Ja sanoin, että rakkauteni synnyttää sinussa kaiken, minkä on määrä tapahtua, Isä totesi.
– Pyysin vain, että sallit minun johtaa sinut perheyhteyteen.

– No niin, mutta jos en ota askeleita aitouden ja yhteyden suuntaan, en koskaan pääse siihen, Tiina sanoi ärtyneesti.
– Nyt ei ole kysymys päättäväisyydestä ja tahdonvoimasta, Isä sanoi. – On kysymys luottamuksesta ja rakkaudesta. Vaatimuksista on tällä tiellä pelkästään haittaa.
– Kuinka pelko ja häpeä sitten ylitetään? Tiina kysyi.
– Pelko väistyy rakkauden tieltä, Isä vastasi. – Totuus tekee sinut vapaaksi. Kun yrität itse voittaa pelkosi, et salli minun rakastaa pelkoa pois sydämestäsi. En halua ponnistelujasi ja omaa yrittämistäsi. Sinua minä rakastan, Tiina, enkä jotain kiillotettua kuvaa sinusta.
– Se kiillotettu on paljon kauniimpi, Tiina sanoi. – Sellainen haluaisin olla. Sellaisena minusta voisi pitää ja minua voisi ehkä rakastaa. Mutta epäonnistun aina, ja sitten käy ilmi, millainen todella olen. En minä sellaista voi ihmisille näyttää. Ei kukaan jaksaisi minua sellaisena kuin olen oikeasti.

Isä katseli lastaan vaiti. Hänen katseessaan ja läsnäolossaan oli Totuuden valo ja ikiaikainen rakkaus. Tiina väisti Isän katseen ja valmistautui esittämään koko liudan uusia vastaväitteitä ehdottomalle rakkaudelle. Eihän se mitenkään voinut olla totta. Se oli järjetöntä ja vastoin kaikkea sitä, mitä hän oli elämässään oppinut ja kokenut. Isän rakkaus tuntui kuitenkin riisuvan aseista. Hänen läheisyytensä oli täynnä ehdotonta hyväksyntää ja levollisuutta. Tiina tiesi, ettei voinut väittää vastaan itselleen Totuudelle. Se, mitä Isä sanoi, oli totta eikä sille mitään voinut, oli se kuinka uskomatonta ja järjenvastaista hyvänsä.

– Minä en pidä kiillotetusta kuoresta, Isä sanoi. – Sen läpi sinua ei voi rakastaa. Suljet sydämesi sekä minulta että muilta ihmisiltä.
– Kuinka voisin tehdä toisin? Tiina kysyi. – Olen näytellyt niin kauan, että naamio on kasvanut kiinni kasvoihin. Sen riisuminen pelottaa aivan kauheasti.
– Mitä sinä pelkäät? Isä kysyi.
– Ei ole mitään suojaa, Tiina vastasi hetken kuluttua. – Jos olen vain aito ja paljas ihmisten edessä.
– Miltä sinun pitää suojautua? Isä tiedusteli.
– En usko, että minua voi rakastaa sellaisena kuin olen, Tiina sanoi. – Jos tulisin esiin sellaisena, ja minua ei hyväksyttäisi, se olisi kauhea häpeä. Kaipaan rakkautta ja hyväksyntää niin paljon, että sattuisi helvetillisesti jäädä ilman. En halua kokea sellaista enää ikinä.

Isä nyökkäsi ja katseli lastaan mietteliäänä.
– Olet kovin varma siitä, että tiesi on pimeä ja uhkaava, hän totesi. – Hylkäämisen ja häpeän vaara vaani jokaisen mutkan takana, niinkö?
– Sellaista se on, Tiina myönsi. – Kaikki, mitä en voi itse hallita ja ennakoida, tuntuu hirveän pelottavalta. Entä, jos epäonnistun tai teen virheitä? Jos en täytä odotuksia tai en ole sellainen kuin pitäisi olla.
– Niin, Isä sanoi. – Mitä sitten?
– Sitten joudun hyväksynnän ja rakkauden ulkopuolelle, Tiina sanoi, – yksinäisyyteen ja loppumattomaan häpeään.

– Kun minä katson sinua ja sinun elämääsi, Isä sanoi, – sinun tiesi on valoisa tie. Edessäsi on paljon mahdollisuuksia. Jos epäonnistut tai oma voimasi pettää, sinä putoat minun rakkauteeni. Et voi koskaan etkä missään oloissa joutua rakkauden ulkopuolelle. Sinä olet minussa, lapseni, ja minä olen sinussa.
– Se on uskomatonta, Tiina sanoi. – En pysty käsittämään sellaista. Sehän tarkoittaa, että olen koko ajan rakkaudessa.
– Se on totuus, Isä sanoi.
– Luuletko, että minä voin tulla tässä maailmassa elämään siinä totuudessa? Tiina kysyi. – En osaa edes kuvitella, millaista olisi olla vapaa pelosta.
– Pimeys väistyy aina valkeuden tieltä, Isä sanoi hymyillen. – Kun pelkäät, salli minun palauttaa sinut todellisuuteen. Pelko ei voi elää rakkaudessa. Sinä olet minun lapseni eikä mikään voi erottaa sinua minun rakkaudestani. Se on muuttumaton totuus.