Pelkoon auttaa vain rakkaus

– Tänään on uusi aamu, Tiina sanoi ja veti keuhkot täyteen raikasta talvi-ilmaa.
Aurinko kipusi hiljalleen ylöspäin. Kultainen valo pilkehti puiden lomasta ja kimalteli valkealla hangella. Isä pysähtyi hänen viereensä ja katseli metsäistä maisemaa sauvoihinsa nojaten.

– Taivas, millaisessa pimeydessä olen viime päivinä kulkenut, Tiina sanoi.
Hän katsahti Isää.
– Miten voin yhä pudota niin alas, vaikka olen sinun lapsesi, ja sinun elämäsi on minussa?
– Sisimmässäsi on alueita, joihin rakkauteni ei ole vielä päässyt, Isä vastasi. – Älä kanna häpeää sen johdosta. Olet aivan yhtä lailla minun lapseni, vaikka tunnet suurta pelkoa ja turvattomuutta. Pelko kertoo siitä, että sydämestäsi puuttuu rakkautta. Jos pelkäät paljon, tarvitset paljon rakkautta.

– Ai, Tiina sanoi yllättyneenä. – Luulin, että olisit turhautunut minuun, kun tuskailen yhä näiden samojen ongelmien kanssa. Joku voisi sanoa, että oikea kristitty ei voi kärsiä ahdistuneisuudesta. Pitäisi julistaa itselleen totuuden sanaa ja irtisanoutua pelosta!
– Pelkoon auttaa vain rakkaus, Isä totesi.
– Niinkö? Tiina sanoi kiinnostuneena. – Eikö pitäisi olla vahva uskossa ja nujertaa pelko?

– Mitä vahva usko sinulle on? Isä tiedusteli.
Tuuli puhalsi puiden oksilla olevaa lunta, joka kimalsi kuin taikapöly pudotessaan hitaasti maahan.
– Vahva usko on sellaista lujuutta, jota minulta puuttuu, Tiina vastasi. – Sitä, että ei suostu uskomaan valheita vaan pysyy totuudessa ja luottaa sinuun. Jos olisin vahva uskossa, en putoaisi jatkuvasti tuollaiseen järjettömään ahdistukseen.

– Luja tahto voi joissain tilanteissa riittää pelon ylittämiseen, Isä sanoi, – mutta sydämeen juurtunutta pelkoa ei paranneta tahdonvoimalla. Vaikka onnistuisit tukahduttamaan pelon, se pysyisi kuitenkin piilossa sydämessäsi ja hallitsisi elämääsi tavalla tai toisella. Minä en kaipaa uskonvahvuuttasi. Haluan läheistä suhdetta. Tahdon rakastaa pelon pois sydämestäsi. Todellinen uskonvahvuus on luottamusta, joka nousee rakkaussuhteesta.

– Minusta tuntuu kuin pelko olisi osa minuuttani, Tiina sanoi. – Ahdistus on piirtynyt pysyvästi sieluun ja ruumiiseen, eikä omat keinoni riitä sen hallitsemiseen.
– Sinun ei tarvitse hallita sitä, Isä vastasi levollisesti. – Anna sen olla, rakas.
– En halua hukkua ahdistukseen! Tiina sanoi epätoivoisena. – Se on kauheaa. Kaikki tuntuu kaoottiselta ja sekavalta. On sydän kurkussa koko ajan. En pysty rauhoittumaan enkä nukkumaan.

Isä silmäili lastaan hellästi.
– Lapseni, minä olen tässä sinun kanssasi joka hetki, hän sanoi. – Mitä enemmän yrität hallita pelkoa, sitä enemmän se tosiasiassa hallitsee sinua. Päästä irti. Anna pelon tulla ja anna sen olla tässä keskinäisessä rakkaudessamme. Pelko ei kestä rakkaudessa. Se voi elää vain pimeydessä, koska se on lähtöisin valheesta.

– No niin! Tiina sanoi ärtyneesti. – Minähän sanoin, että minun pitäisi olla luja uskossa ja pysyä totuudessa.
– Ei pitäisi, Isä vastasi tyynesti. – Sinun ei tarvitse taistella totuuden puolesta. Totuus on totta ilman taistelua ja julistuksia. Voit levätä totuudessa.
– Lepää itse totuudessa, kun ahdistaa niin että on vaikea hengittää! Tiina kivahti.
– En syyttänyt sinua, rakas, Isä sanoi, – enkä aseta sinulle vaatimuksia. Minä vain kerron mitä tuleman pitää, kun kuljet rakkauden tietä. Minun Henkeni sinussa saa kaiken aikaan.

– Olen miettinyt mitä oikein tarkoitat, kun sanot pitäväsi minusta huolen, Tiina kertoi. – Ethän sinä kuitenkaan säästä minua vaikeuksilta, kivulta ja menetyksiltä. Mitä sinun huolenpitosi sitten on? Missä asioissa voin luottaa sinuun ja missä asioissa olen omillani?
– Minun huolenpitoni on sitä, että palautan sinut lapsen elämään, johon olen sinut alusta tarkoittanut, Isä vastasi. – Se on elämää täysin riippuvaisena minusta. Haluan sinun elävän kokonaan rakkaudessa. Sinä et ole ”omillasi” missään asiassa. Minä olen Isä sinulle kaikessa elämässäsi.
– Kuulostaa hurjan radikaalilta, Tiina tuumasi. – Voiko tällainen tavallinen ihminen elää noin yliluonnollista elämää?

– Yliluonnollista? Isä toisti ja silmäili lastaan mietteliäänä. – Tarkoitukseni on nimenomaan palauttaa sinut siihen, mikä on sinulle luonnollista. Olethan itse kokenut, kuinka suurta tuskaa elämä irrallaan rakkaudestani sinulle tuottaa. Kaikki pelko ja ahdistus, kipu, hätä ja turvattomuus on riippumattomuutesi hedelmää. Eikö kokemasi kärsimys osoita sinulle selvästi, kuinka luonnottomalla paikalla olet, kun elät irrallaan rakkaudestani? Se aiheuttaa sinulle sietämätöntä tuskaa, koska sinä olet rakkauden lapsi. Olen tarkoittanut sinut elämään täydellisessä yhteydessä minuun.

Heräävä toivo kirkasti Tiinan kasvot ja hän hymyili.
– Se on siis minun tieni, hän sanoi, – tulla koko ajan enemmän elämään rakkaudessa. Vai pitäisikö sanoa minun latuni?
Hän viittasi sauvallaan latua, joka jatkui alas metsäistä mäenrinnettä.

Isä nauroi.
– Kuinka vain haluat, hän sanoi lämpimästi.
– Vaikka kuljen läpi pimeän, Tiina sanoi, – sinä johdattelet minua hellittämättä syvemmälle rakkauteen. Kaikki vaikeutenikin sysivät minua siihen suuntaan.
– Kaikki käy hyvin, rakas Isä sanoi hellästi. – Minä tiedän, mitä olen tekemässä. Älä pelkää.


Kuva: Satu Hyrsky