Pettymys Jumalaan
Tiina asteli eteisen poikki syvissä mietteissä. Huomatessaan Isän tulevan keittiöstä, hän kääntyi äkkiä toiseen suuntaan ja livahti sisään kellarin ovesta. Pian hän kuitenkin kuuli Isän raottavan ovea.
– Mitä sinä siellä teet? Isä tiedusteli ystävällisesti.
– Tulin vain hakemaan, Tiina aloitti ja silmäili kiireesti ympärilleen, – suksivoidetta, hän täydensi ja tarttui lähimpään purkkiin.
Isä katsoi Tiinaa huvittuneena.
– Ulkona sataa vettä, hän huomautti.
– Niin, mutta loppuviikosta pakastuu, Tiina selitti vaisusti. – Ajattelin…laittaa sukset valmiiksi.
– Saat toki vältellä minua, jos tahdot, Isä sanoi lempeästi. – Toivoisin kuitenkin, että tulisit selvittämään kanssani sen, mikä sydäntäsi painaa. Asiat eivät menneet, kuten odotit ja rukoilit, vai mitä? Nyt olet pettynyt ja hämmentynyt. Epäilet, olenko minä sittenkään sinun puolellasi ja voitko luottaa minuun. Rakas lapseni, minä tunnen sinut ja ymmärrän sinua. Tule, keitetään kahvit ja jutellaan!
Tiina väisti Isän katseen eikä sanonut mitään, mutta nyökkäsi kuitenkin. Hän tyrkkäsi pitovoiteen takaisin hyllyyn ja seurasi Isää keittiöön. Kun Isä mittasi vettä kahvinkeittimeen, Tiina haki vaitonaisena kupit ja lautaset kaapista ja nousi sitten tuolille yltääkseen piparkakkurasiaan.
Pakkaset olivat hetkeksi väistyneet. Vesisade vihmoi valkeaa maata. Maisema oli märkä, harmaa ja iloton. Lumipeite putoili puiden oksilta, ja ne jäivät seisomaan paljaina sumuista taivasta vasten. Tiina istui pöydän ääreen odottamaan kahvin valmistumista. Hän vilkaisi Isää varautuneesti ja mietti viime päivien tapahtumia.
Toden totta hän oli odottanut Jumalalta sellaista, mitä ei ollut saanut. Pettymys kävi kipeää ja tuntui kurjalta. Kysymykset risteilivät Tiinan mielessä: ”Miksi Isä ei vastannut rukouksiini? Eivätkö minulle tärkeät asiat kiinnosta häntä? Luulin, että pyyntöni oli hänen tahtonsa mukainen, mutta ilmeisesti se ei ollutkaan. Olenko siis kuullut hänen äänensä väärin? Jos en ymmärtänyt Jumalan tahtoa tässä asiassa, kuinka monessa muussakin asiassa olen harhateillä? Mitä häneltä ylipäänsä voi pyytää tai odottaa? Ehkä Jumalan tiet kulkevat niin korkealla, etten koskaan opi ymmärtämään niitä.”
Tiinan sekava ajatuksenjuoksu keskeytyi, kun Isä kumartui kaatamaan kahvia ja hymyili samalla lämpimästi tyttärelleen. Tiina tunsi äkillisen kiukun piston sisällään eikä vastannut hymyyn. ”Isä käyttäytyy niin kuin mitään ei olisi tapahtunut”, hän ajatteli loukkaantuneena. ”Ei hän välitä siitä, että minuun sattuu, ja etten ymmärrä miksi asiat menivät näin.”
Tiina havahtui siihen, että Isä katseli häntä. Hänen katseensa oli tutkiva, mutta yhtäältä täynnä hellää rakkautta. Tiina terästäytyi ja työnsi tunteensa syrjään. Hän kaatoi reippaasti maitoa kahviinsa ja poimi pari pikkuleipää lautaselleen.
– Kerro, mitä sydämelläsi on, Isä kehotti hyväntahtoisesti.
– Kaikki on hyvin, Tiina valehteli kohauttaen olkapäitään. – Menen eteenpäin. Tutkin sinun sanaasi ja opettelen tuntemaan tahtosi paremmin.
Hän pureksi piparkakkua ja tuijotti päättäväisesti ulos ikkunasta.
Isä hymyili hivenen surumielisesti.
– Pelkäät avata sydäntäsi minulle, hän totesi. – Sinuun on sattunut ja haluat suojautua, ettei sattuisi uudelleen. Rakas, minä tahtoisin lohduttaa sinua. Otan mielelläni vastaan pettymyksesi, vihasi ja epäilyksesi. Kaikki tunteesi ovat minulle tuttuja.
– Välitätkö todella siitä, miltä minusta tuntuu? Tiina kysyi. – Luulin, että sinä ajattelet vain suurempia suunnitelmia. Mitä minun lapsellinen mielipahani merkitsee sen rinnalla, mitä Kaikkivaltias on tekemässä maailmassa?
– Suhde sinun kanssasi merkitsee minulle kaikkea, Isä vastasi. – Minä rakastan sinua, Tiina. Unelmoin sinusta, kun loin maailmaa. Totta kai sinun tunteesi, ajatuksesi ja kysymyksesi ovat minulle tärkeitä, koska sinä olet minulle niin tärkeä.
Tiina nosti yllättyneenä katseensa. Isän silmistä hän näki, että tämä todella tarkoitti mitä sanoi. Jumalassa ei ollut vilppiä. Hän oli puhdas totuus ja valkeus – täydellinen rakkaus vailla mitään pimeyttä. 1.Joh.1:15, 4:16, Jaak.1:17, Ilm.4:8, 1.Sam.15:29.
– Anteeksi, Tiina sanoi koko sydämestään. – Uskoin vihollisen valheita, kun epäilin rakkauttasi. Olen pahoillani. Tahdon palata totuuden tielle. Room.2:4, Joh.8:44, 14:6, Jer.3:21-22, Joel 2:13.
Isä ojensi kätensä pöydän yli ja silitti Tiinan poskea.
– Ei hätää, hän sanoi. – Laitetaan yhdessä asiat taas kohdilleen.
Sadepisarat ropisivat ikkunaa vasten. Isä nauroi.
– Vai suksivoidetta, hän tuumasi hilpeästi. – Etkö tosiaan keksinyt mitään parempaa?
– No, en ehtinyt! Tiina puuskahti pyöritellen silmiään. – Rakkauttasi ei tunnu pääsevän pakoon, vaikka kuinka yrittäisi. Ps.23:6, Ps.139:5-12, Joh.10:28-29, Hes.34:12, Jer.3:14.
– Olen antanut kaikkeni saadakseni sinut takaisin lähelleni, Isä sanoi. – Minä en taatusti jätä enkä hylkää sinua. Kertoisitko nyt, miksi välttelit minua? Hepr.13:5, Joh.3:16, 6:51 1.Joh.4:9, Fil.2:6-8, Room.5:8, 8:32, Ef.5:2, Jes.49:14-15, 54:10.
– Asiat eivät menneet kuten odotin, Tiina vastasi. – Minä olin varma, että vastaisit rukoukseeni. Se oli niin vahvasti sydämelläni, ja uskoin, että sinä kyllä hoitamaan kaiken, vaikka olosuhteet olivat kovasti vastaan. Pettymys oli suuri, kun odotukseni ei toteutunutkaan.
Tiina katsoi Isää epävarmana.
– Pyysinkö minä liikaa? hän kysyi.
Isä pudisti päätään.
– Sinä pyysit aivan liian vähän, hän sanoi.
Tiina tuijotti häntä.
– Odotuksesi tässä asiassa ovat paljon alhaisemmat, Isä jatkoi, – kuin se, mitä minä tahdon tehdä. Näkökulmasi oli kapea ja rukouksesi sen mukainen. Tahdoit pientä, näkyvää muutosta ulkonaisissa asioissa saadaksesi todisteen siitä, että Jumala toimii. Minä en kuitenkaan halua tehdä vähän ja pientä. Tahdon sen sijaan toteuttaa jotain suurenmoista ja ihmeellistä – ja Tiina, siinä minä tarvitsen sinua! Ef.1:17-23, 3:20-21, Room.11:33-36, Jes.55:9, Kol.3:2.
– Minuako? Tiina hämmästyi, ja hänen silmänsä alkoivat loistaa. – Saanko minä olla mukana?
– Minulla on mitä erinomaisin suunnitelma, Isä myhäili, – ja tahdon nimenomaan toteuttaa sen yhdessä sinun kanssasi.
– Mutta Isä, Tiina keskeytti onnettomana, – minä en kuullut ääntäsi oikein enkä ymmärtänyt sinun teitäsi. Kuinka voin olla mukana suunnitelmissasi, jos en tunnista tahtoasi?
– Älä siitä murehdi, Isä vastasi hymyillen lämpimästi. – Me olemme tässä yhdessä. Minä johdatan sinua askel askeleelta eteenpäin, ja opetan sinua. Opit nojautumaan minun neuvooni ja viisauteeni oman ymmärryksesi sijaan. Säädämme näkökulmasi sellaiseksi, että olet samalla kartalla minun kanssani. Silloin sinä odotat ja rukoilet sitä, mikä on minunkin sydämelläni. Tiina, tästä tulee mahtavaa! Joh.4:23, Sananl.3:5-6, 8:14, Ps.25:4-5, 1.Kor.1:20-31, 2:6-16.