Rakkauden lapsi

– Kaikki näyttää pimeältä, Tiina huokasi ja tuijotti väsyneenä ulos ikkunasta. – Pelkään jokaista uutta päivää. Viikonloppu tuo hetken helpotuksen, mutta maanantai jälleen painajaisen. Jotta voisin kokea edes vähäistä rauhaa ja turvallisuutta, minun on pakko saada kaikki asiat hallintaan. Ahdistaa koko ajan, enkä pysty nukkumaan muuten kuin vetämällä kaikki lääkkeet mitkä kaapista löytyy.
Hän katsahti Isään.
– Oletko vielä olemassa? Auttaisitko sinä muka minua?

Isä hymyili ja istui pöydän ääreen. Hän katseli hetken lastaan ennen kuin vastasi:
– Rakas, avaa sydämesi totuudelle.
– Totuudelle? Tiina sanoi kysyvästi ja hieroi uupuneena ohimoitaan. – Mille totuudelle?
– Sinä olet rakastettu lapsi, Isä vastasi nojautuen lähemmäs. – Minä en jätä sinua yksin. Anna minun auttaa.

– Pystytkö sinä? Tiina kysyi onnettomana. – Minusta tuntuu, että olen niin pahasti solmussa, ettei tästä ole enää tietä ulos.
– Olet sotkeutunut omiin selviytymiskeinoihisi, Isä sanoi ja katseli lastaan hellästi. – Olet uskonut, että olet yksin ja sinun täytyy pärjätä yksin. Rakas, kun se ei ole totta. Minä olen sinun Isäsi.
– Minä en pysty luottamaan, Tiina sanoi. – Ei minussa ole luottamusta. On vain jumalaton pelko ja hätä. Millä ihmeellä minä voisin hellittää selviytymisen keinoista? Niissä on ainoa turvani! Jos päästän irti, putoan loputtomaan ahdistukseen.

– En sanonut, että sinun pitäisi pystyä, Isä vastasi. – Minulla ei ole yhtään vaatimusta sinulle. Avaa vain sydämesi rakkaudelleni. Rakkaudessa tulet lapseksi jälleen ja puristusotteesi heltiää.
Tiinan katse kirkastui hiukan. Toivon kipinä syttyi sydämeen.
– Tarkoitatko, että tästä todella olisi tie eteenpäin? hän kysyi varovasti. – En kyllä ymmärrä, miten.
– Sinun ei tarvitse ymmärtää, Isä sanoi. – Olet niin ankarasti miettinyt ratkaisua ongelmaasi, mutta rakkaani, se ei ole järjen vaan sydämen asia. Lakkaa yrittämästä. Avaa sydämesi rakkaudelleni ja katso, mitä minä teen.

Tiina katsoi Isää pitkään.
– Onpa ihmeellistä, hän sanoi lopulta. – Puhut ihan kummallisia!
Isä nauroi.
– Mutta sydämesi tietää sanani tosiksi, vai mitä? hän sanoi.
– No juu, Tiina myönsi ja hengitti pari kertaa syvään. – Tuntuu kuin sanoissasi olisi elämä. Yhtäkkiä näyttää taas valoisalta.
– Lapseni, sinut on luotu elämään rakkaudessa, Isä sanoi. – Rakkauden ulkopuolella sinä et voi elää. Se on sinulle täysin luonnotonta, kuten hyvin huomaat. Kun uskot, että sinua ei rakasteta ja elät sen mukaisesti, pelko tekee sinut sairaaksi. Hylkää valheet, rakkaani ja tule totuuteen. Varas on tullut vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä annan sinulle yltäkylläisen elämän.

– Voitko sinä saada luottamuksen aikaan minunkaltaisessani ihmisessä? Tiina kysyi. – Voiko rakkauden lapseksi tulla, jos ei ole koskaan tottunut luottamaan mihinkään?
– Voi rakas, sinä et ymmärrä rakkauden voimaa, Isä vastasi. – Olet niin terävä järjeltäsi ja hallitset moninaisia asioita, mutta et ymmärrä rakkautta. Kun palaat rakkauteeni, palaat sille paikalle, johon olen sinut alusta tarkoittanut. Luottamus on sinun oletusasetuksesi. Sanot, että luottamus on sinulle aivan vierasta ja pelko on sinulle normaalitila. Niin ei kuitenkaan ole. Sinut on luotu rakkauteen. Kun palaat rakkauteen, kaikki sinussa alkaa asettua oikealle paikalleen. Sen myötä myös ulkonaiset asiat elämässäsi alkavat muuttua vastaamaan sisäistä todellisuutta. Siksi, lapseni, älä keskity ulkonaisten asioiden muuttamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen. Suuntaudu rakkauteen ja siihen keskity. Muut asiat seuraavat siitä.